Hyvä puun kysyntä ja paras hintataso 10 vuoteen. Itä-Suomen vaikea lumitilanne ja valtavat lumituhot tammikuussa 2018.

Kaupaksi kävi puu tokkiinsa mutta suoritustilanne lähes kelvoton. En ole tyytyväinen vuoden -18 puukauppatuloon vaan siinä tuli tavallaan välivuosi. Toki sain ennakkoja hyvinkin sen vuoden tarpeiksi mutta se vain tuntuu jotenkin haljulta. Ei todellista. On kyllä kornia että kauhealla mainostuksella mälläävä metsäyhtiö ei kuitenkaan tarvitsekkaan puuta vaikka sitä kyllä pystyyn ostaa. Hintatasoa en moiti, se kyllä on hyvä kun lähes maksimit hinnantarkistuksia tuli perään ennen joulua. Yksi kauppa on jo yli vuoden vanha ja toinenkin lähestyy yhden vuoden synttäreitä. Pitäsi varman lähettää metsäyhtiön pääherralle synttärikutsu molempien kauppojen yksäreille. Kolmas kauppa tehtiin nyt hiljan joten siitä ei sen enempiä toistaiseksi. Mutta toivoss tosiaan on hyvä elää. 2019-vuosi on ainakin tuo kesähakkuukelpoinen tehtävä koska aika loppuu syksyllä. Ja todella varmaa on että aikaa en aio jatkaa vaan varmasti raukeaa jos ei hakata. Ja sen jälkeen loppuu kaupat siihen toiminnalliseen.

Puun hinnannousu. Alkuvuodesta metsänhoidollisesti tärkeysjärjestyksessä kärjessä olleet leimikot kaupaksi, hintojen noustessa lisää leimikoita myyntiin. Jälkiviisaana voisi todeta, että olisi kannattanut viivyttää kaupantekoa. Mutta päätökset tehtiin saatavilla olevan tiedon pohjalta tarkkaan harkiten, eikä jossittelu tuo lisäarvoa prosessiin.

Vilkas julkinen keskustelu metsien käytöstä. Keskustelu ei useinkaan ole nojannut faktoihin eikä ollut rakentavaa. Jo käsitteiden tasolla on tuntunut olleen harhaisuutta, esim. hiilinielu vs. hiilivarasto. Metsänomistajana ja puuntuottajana mielellään ajattelisi, että metsää omistamattomilla ulkopuolisilla ei pitäisi olla sanavaltaa näihin asioihin. Toisaalta metsien käyttö on yhteiskunnallisesti niin merkittävä asia, että demokratiassa myös ”ulkopuolisia” on kuunneltava. Jos toiminta on avointa, rehellistä ja kestävällä pohjalla, se kestää ankarankin kritiikin.

Hyvät korjuukelit. Vaikka routaa ei Etelä- ja Keski-Suomessa vuodentakaisen alkutalven lumisateiden takia hirveästi ollut, lunta sentään oli. Vähäsateinen alkukesä tarjosi hyvät korjuuolosuhteet pitkälle syksyyn ja nyt ei kohtuuttoman paljon talvikorjuukohteita taida olla jonossa. Toisaalta nyt on ehkä taas tuudittauduttu siihen, että lunta ja jäätä talvisaikaan on, eikä heikosti kantavien maiden korjuuteknologia ole mennyt eteenpäin. Yksi tai kaksi leutoa talvea ja ollaan taas ongelmissa.

Huoli metsäntutkimuksen tilasta. Huolimatta metsäteollisuuden hyvästä vireestä ja kepusta hallituksessa, tutkimus tuntuu supistuneen entisestään. Nykyiset hakkuumahdollisuudet ja metsänkasvu nojaavat paljolti ankaraan tutkimukseen ja tulosten viemiseen käytännön metsänhoitoon. Vaikka yksittäisen artikkelin merkitys ainakin rahassa mitattuna voi olla merkityksetön, kokonaismittakaavassa tieteen tuottama viisaus on ohjannut kohti tehokkaampaa puuntuotantoa, samalla kun luontoarvojen huomioon ottaminen on vahvistunut.

Keskustelu hirvituhojen määrästä. Puuntuottajaväki tuntuu vihdoin aktivoituvan hirvieläinvahinkojen laajuudesta ja sen arvosta. Alan aviiseissa, lähinnä Metsälehdessä ja Maaseudun Tulevaisuudessa, on ollut viimeinkin kritiikkiä ylisuurta hirvikantaa kohtaan. Kun metsänomistajakunnasta valtaosa on pienmetsänomistajia, joille yksittäinen tuho ei merkitse juuri mitään ja valtaa käyttävästä organisaatiosta riippumatta herrat harrastaa keskenään veljeilyä hirvijahdeissaan, mitään radikaalia tuskin tapahtuu.

Epävarmuus. Varsinkin tukin hinta nousi, pysyykö se tällä tasolla? Jos pysyy, sahafirmoilla on tiukkaa. Ellei lopputuotteen hinta nouse, osa menee nurin ja markkinat keskittyy entisestään. Samoin sellussa, noususuhdannetta yleensä seuraa lasku.

Jesse ei ole vieläkään oppinut yhtä asiaa. Kunnolla raivatut leimikot hakataan ensiksi ja huonommat eräpäivän tuntumassa kelirikkoaikaan.

Sellun ja sahatuotteiden menekki on yllättänyt positiivisesti. Mo:lle puun hinnan nousu on jälkijunassa ja osin paikkakuntakohtainenkin. Investoinnit ovat jotenkin jumittuneet Ääneskosken jälkeen vaikka se on todettu hyvin onnistuneeksi?

Hiilinielu / päästölähde keskustelut median välityksellä on negatiivisia sikäli, että oman taustan ja mielikuvan mukaisia ”tosiasioita” lauotaan sumeilematta välittämättä tosiasioista. Suomen asioita varsinkin metsän käytön osalta vedetään EU:n foorumeilla omalle maalle negatiivisesti!

Onko joillakin meidän edustajilla pääasiana; – Suomen asioiden ajaminen, EU:n asioiden ajaminen vai oman imagon kirkastaminen?