Siinähän ne ovat Profin sydänpuusoirot ja erikseen pintapuu hyödynnettäväksi. Sydänpuun soirot sahataan sydämen suuntaisesti ja pinnan erikoistuotteet pinnan suuntaisesti.

Puusta saatu taloudellinen hyöty on moninkertainen, siihen nähden mitä metsänomistaja saa bulkista. Puutavarayhtiöt/tiimit lajittelevat tyvet (erikoistuotteet) ja käyttävät omassa tuotannossa tai niillä käydään kauppaa.

Lajitellaan erikseen, mutta hinta metsänomistajalle on kuitenkin sama tai lajitellaan erikseen ja maksetaan muutamaa euroa korkeampi hinta, joka kompensoidaan sitten tukin alempana hintana. Pikkutukit ajetaan samaan kasaan tukkien kanssa tai osa parruista pätkitään kuitukasaan ja lajitellaan sitten sahalla.

Metsänomistajalle jäävä hyöty on olematon ja erikoispuiden markkinat ovat keskittyneet puutavarayhtiöille, johon menettelytapoja vierastavan voi olla vaikea päästä sisään.

Profin kasvoi viennillä Japaniin ja samalla hyödynsivät omaa sahausta, suomalais-sveitsiläistä puuseppätaitoa ja silloinen omistaja kyseenalaisti vakiintuneita ja luutuneita käytäntöjä metsä- ja puutaloudessa. Onneksi yhtiön perustaja osallistuu vieläkin alan keskusteluun. Alan kehitykselle voi olla harmi, että yrittäjäsuku myi yrityksen nyt pois.

Annan vinkin Metsälehdelle. Maksakaa Jätkä ja Jovain kahdeksi-neljäksi  viikoksi retkeilylle vaikkapa Kanadaan tutustumaan sikäläisten sellutehtaiden ja sahojen  puunhankintaan yms. Mukaan vielä lisää pari tolkullista alan taitajaa ja toimittajaa, jotka osaavat dokumentoida keskustelut ja kuvat. Ottakaa välilaskuksi vielä Sveitsi, Itävalta ja joko Baijeri tai Baden-Würtenberg. Tutkikaa myös näillä alueilla laatutukin käsittelyä ja laatutukista saatavan sahatavaran jalostusketjut ja päätyminen joko alan rakentajayhtiöihin tai erikoiskauppaan.

Menkää Kanadassa sahoille ja ihmetelkää, että kaikki puu tuodaan sahalle. Menkää sellutehtaille ja ihmetelkää, kun puun vastaanottoon tuodaan vain kuorittua haketta.

Tonkaiskaa vielä Japanin, Korean ja Kiinan maksukykyinen puutuotemarkkina ja selvittäkää huippujalosteiden hintatasoa ja jalostusketjua.

Kaiken tämän jälkeen kuusiosainen juttusarja Metsälehteen ja aiheena kuinka vähäistä suomalaisen metsäväen tietämys on alan toiminnasta ja markkinoista. Kertokaa tulevien vuosikymmenten mahdollisuuksista. Kertokaa siitä, että mahdollisuuksia ei nähdä Suomessa, koska täällä osataan vain bulkkiraaka-aineen tuotanto bulkkimarkkinoille.

Suomessakin löytyy vähintään pari linja-autolastillista alaa tuntevia, mutta he eivät huutele näistä asioista, ettei business vaarannu. Mutta kaikkiaan tuleville vuosikymmenille meillä olisi mahtava raaka-ainereservi, jos osaisimme itse jalostusta ja alan kauppaa.

Minäkin olen reissannut , etupäässä Suomessa , puunjalostuksen parissa leipäänsä tienaavien yrittäjien ja ammattilaisten kanssa. Yhtenä mallina meille viikko esiteltiin ”Ranuan ihmettä”, jossa oli verkottunut puuteollisuusyritysten ”toimiva” yhteisö.

Siellä oli uudempaa ja vanhempaa tuotantoa ja innokkaasti esiteltiin. Meillä reissaajilla pisti silmään mäntypuutavaran heikko laatu. Siitä he tekivät mm liimalevyjä, jotka olivat heikkolaatuisia. Ulosmyyntihinta oli meidän mielestämme kelvottoman pieni.

Pyysimme hieman tärkeimpiä lukuja. Mäntysoiro, jota he ostivat oli halpaa (huonoa) Keuruulla toimiva liimalevyn tekijä sanoi, että hänellä menee kaikki sellainen polttohakkeeksi. Ranualaiset eivät saaneet parinsadan kilometrin säteeltä parempaa.

Toisessa paikassa tekivät pitemmälle jalostettua tuotetta. Siellä soirot palasteltiin tietokoneen antamille mitoille, joita oli monta.liian isot oksat lipaistiin pois 10 – 15 sentin pätkinä. Aihiot menivät moniteräsahaan – höylään ja sitten: Naishenkilö käänteli rimat oikein päin levyä varten. Siis niin, että oksat jäivät piiloon ja lustojen suunta vaihtui. Oli näppärä neito. Kapulat liimattiin ja puristettiin, lappeet höylättiin ja CNC-kone jyrsi ja leikkasi valmiin osan, esim. kaapin oven. Se meni lakkaukseen – hiontaan ja lakkaukseen ja pakkaukseen. Tirehtööri sanoi, että lopuksi on aina Lakkaus, pakkaus ja rahastus. Tavara lähti keski-eurooppaan.

Ero ranuan ihmeeseen oli merkittävä. Raaka-aine oli kallista, työn laatu paljon parempaa, kate tuotteesta moninkertainen Ranuan levyihin verrattuna.

Opimme sen, että Laatua sen olla pitää – Hinta ja kate tulee moninkertaisena vastaan aina.