Keskustelut Puukauppa Minne hävisi ne mhy-kriittiset keskustelut?

Esillä 5 vastausta, 221 - 225 (kaikkiaan 225)
  • Minne hävisi ne mhy-kriittiset keskustelut?

    Onko tämä nyt liian kuuma aihe,  ja onko kenties jostain ylempää tullut käsky, vai mistä johtuu että aloittamani aihe: Olkaa varovaisia niiden valtakirjakauppojen kanssa,on poistettu?

    Myös muutama muu ketju käsitteli samaa aihetta. Miksi ne tosiaankin on poistettu, eikö mhy-kriittistä keskustelua sallita. Voisi edes perustella moderaattorit poistoa.

  • jees h-valta

    Minulla kyllä riittää aikaa kaupantekoon metsäpuolella kaiken muun kaupanteon lisänä. Nytkin makkari joutaa vielä varrota kun nuorempi lähtee aamusta aikaisin töihin. Voisin vaikka alkaa vielä katsastaa seuraavia kaupanteon kohteita. Kaksi keskeneräistä ei enää kovasti haittaa kun parhaimmillaan taisi olla auki neljä-viisi. Nyt sentään tilanne hallinnassa. Mukava vietellä omaa lomakuukautta eikenenkään palveluksessa välillä. Sanoin itseni tarkoituksella irti vanhasta hyvissä ajoin. Mukava käydä vähän raivailemassa kemera-kohteita ja joskus vain ihan köllötellä vaikka keskellä päivää hyvän välipalan jälkeen. Syyskuun alusta jälleen palkkatyöhön mutta ihan kotinurkille nyt.

    Tolopainen

    Eipä sitä enää ostomiehen mukaan ehdi palstalle. Joutuu vain ohjailemaan etänä oikealle kuviolle.

    Tolopainen

    Täytyy antaa AJ:lle pisteet selkeästä linjan muutoksesta. Myhistys ei pysty katkontaa parantamaan, sen tekevät kuitenkin puunostajat siten kuin heidän markkinatilanteensa vaatii. Tosiasiat on hyvä tunnustaa. Visakallon pilvilinnat kilpailutuksesta ei vastaa omia kokemuksia. Ei ole tarjota niitä Suomen parhaimpia leimikoita nelostien vierestä.

    Visakallo

    Jessellä on tällä hetkellä ihan mukavalta kuulostava elämäntilanne, muistuttaa aika paljon meikäläisen vastaavaa, toki sillä erotuksella, että loppusyksystä tulee jo kaksi vuotta eläkkeellä täyteen. Päivääkään en vaihtaisi pois. Jos aamulla esim. Hesarissa sattuu olemaan joku mielenkiintoinen juttu, luen sen kaikessa rauhassa kelloa vilkuilematta loppuun, samoin täällä palstallakin voi notkua muutamien kiusaksi jos siltä tuntuu.  Paljon lauluja tehnyt ja niitä esittänyt J.Karjalainen totesi taannoin jossain haastattelussa, että hänellä on nyt ihan mukava elämäntilanne. Jos aamulla tuntuu siltä, että haluaa soittaa viulua eikä lähteä mihinkään, hän soittaa viulua!

    Tolopainen

    Kohta 10v eläkkeellä ja saletisti natsaa. Hesari kulkee puhelimessa mukana, voi lukea vaikka klo 3 yöllä. Jotkut valittaa postin heikkoa jakelua. Sehän ei ole enää minkäänlainen ongelma.

Esillä 5 vastausta, 221 - 225 (kaikkiaan 225)