Itä-Suomen yliopiston väitöstiedote 19.6.2019

Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Kauko Salo selvitti väitöstutkimuksessaan metsien muutosten, kuten hakkuiden, ojitusten, lannoitusten ja metsäpalojen vaikutusta metsien sieniin. Tutkimuksen mukaan metsien toiminnalle elintärkeiden sienien monimuotoisuus ei säily avohakkuissa.

Väitöskirjan tulosten perusteella talousmetsien avohakkuu vaikuttaa yleensä haitallisesti sienilajistoon. Haitallisia vaikutuksia voidaan kuitenkin lieventää, jos avohakkuun yhteydessä jätetään eläviä havu- ja lehtipuita säästöpuiksi. Elävät säästöpuut auttavat niitä sienilajeja, jotka muodostavat puiden kanssa symbioottisen sienijuuren eli mykorritsan.

– Jos metsänhoidossa ja hakkuissa jäljiteltäisiin nykyistä paremmin metsäpaloja, saavutettaisiin merkittäviä etuja, toteaa Kauko Salo.

Salon tulosten mukaan myös monet taloudellisesti tärkeät kauppa- ja ruokasienet hyötyisivät nykyistä kehittyneemmistä metsänhoidon menetelmistä.

Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava väitöskirja perustuu poikkeuksellisen kattaviin, useiden vuosikymmenien havaintoaineistoihin sadoista Suomen metsien sienilajeista.
Avohakkuu ja metsäpalo johtavat erilaisiin sieniyhteisöihin.
Metsäpalot synnyttivät paloalueille omaleimaisen sieniyhteisön. Metsäpalojen vaikutus sieniin oli väitöskirjan tulosten perusteella erittäin selvä, mutta pääsääntöisesti myönteinen – toisin kuin avohakkuiden.

Metsäpalon voimakkuudella oli kuitenkin suuri merkitys sieniyhteisöjen koostumukseen. Jos palo ei ollut hyvin voimakas, sienten lajimäärä oli tällaisilla paloalueilla kolme kertaa suurempi kuin voimakkaan palon alueilla.

– Ruokasienistä muun muassa kangasrousku, isohapero, kangas- ja männynpunikkitatti hyötyivät lievästä metsäpalosta, Salo toteaa.

Suomessa on ajateltu, että avohakkuu ja metsäpalo olisivat vaikutuksiltaan samanlaisia, koska molemmissa suuri osa puustosta kuolee. Väitöskirjan tulosten perusteella avohakkuu ja metsäpalo johtavat kuitenkin hyvin erilaisiin sieniyhteisöihin. Palaneilla alueilla tavataan suuri joukko sellaisia sienilajeja, joita ei avohakkuun jälkeen esiinny lainkaan. Metsäpalojen jälkeen syntyviä sieniyhteisöjä voidaan osittain turvata hakkuun jälkeisellä kulotuksella.

Sienet ovat toiminnallisesti erittäin tärkeitä metsien ekosysteemissä. Osa sienistä muodostaa symbioosin metsän puiden juurien kanssa ja parantaa puiden kasvua. Osa sienilajeista puolestaan on lahottajia, jotka kierrättävät kuolleiden puiden tai karikkeen orgaanisen aineen takaisin metsän ekosysteemin kasvien ja eläinten käyttöön. Suuri joukko sieniä on myös taloudellisesti tärkeitä kauppa- ja ruokasieniä.

***

Kommentti. Kulotuksessa häviää tietysti typpeä taivaalle, mutta toisaalta tuhka sisältää paljon ravinteita ja maan happamuus alenee, mikä puolestaan parantaa kasvua. Kevyt kulotus olisi eduksi etenkin runsaspuustoisten kuusikoiden uudistusaloilla, kun osasta metsänuudistamista haittaavista hakkuutähteistä päästäisiin eroon. Lisäksi säästöpuuryhmien poltto tuottaisi kaivattua palanutta ja kuolevaa puuta.

Kulotusalueen typenpuute saattaa johtaa siihen, että alueen männyt maistuvat erittäin hyvin hirville.  Yksi omakohtainen kokemus salaman männikköön aikaansaaman metsäpalon jäljiltä.  Lähes kaikki männyt syötiin.

Miten se ilmastonäkökulma.  Eikös hakkuutähteillä olisi fiksumpaa lämmittää ensin koteja.

Miltä jatkuva kasvatus näyttää verrattuna jaksolliseen ostajan kannalta?

Jatkuvan kasvatuksen mallimetsässä on keskimäärin noin 100m3/ha, josta puuston kasvettua 150m3/ha voi hakata 50 m3/ha. Tätä sitten vain toistaan.

Jaksollisessa kasvatuksessa päätehakkuupuuston määrä voi olla jopa 1000 m3 Suomenkin olosuhteissa. Aina löytyy ostaja yhdelle hehtaarille aukkoa yksistään, jossa on hakattavaa 400 m3.  Samalla kertaa sitten on mahdollista suorittaa ensimmäinen ja toinen harvennus samalla palstalla hehtaari molemmat, jotka eivät muuten ostajaa yksin kiinnostaisi.

Nostamalla päätehakkuukohteiden puumäärä nykyisestä vaikka kaksinkertaiseksi, aukkojen pinta-ala voidaan puolittaa ja hakata sama puumäärä mitä nykyisinkin. Kun metsän uudistaminen ei ole ilmaista ja on vielä tuhoille altis, niin kannataako keskenkasvuisia metsiä aukkohakata?

Isotee herättää kysymyksiä. Olematon korjuun 0.95 – 1.50 % katteella mitattu hinta ja alhainen puunhinta, vievät samaan suuntaan, mutta ovat kuitenkin jyrkästi ristiriidassa keskenään. Luulisi alhaisen korjuun kustannuksen antavan tilaa puun hinnalle, mutta näin ei kuitenkaan tapahdu.

Minne valuu korjuun, myös kuljetuksen säästyneet eurot. Ovat kuitenkin puolet puun hinnasta ja yleiskustannuksineen menee yli. Yleiskustannuksiin  kuuluu metsäosaston ylläpidon kustannukset ja myös korruption kustannukset, niitäkin on. Vai onko kalusto ja sen ylläpito yksinkertaisesti niin kallista, että kate jää pakostakin alhaiseksi. Vai jääkö kilpailun puutteeseen. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta em. korjuun, klusterin sisäistä kilpailua, jota luonnehditaan sairaan kovaksi.

Marginaalia on, mutta sitä ei vaan jää käytettäväksi. Toisaalta tämä on helppo rasti, metsänomistajat maksavat ja hinnasta ei tarvitse kilpailla. Kuitataan puun hinnasta, mutta myös urakoitsijoiden katteesta. Näin Metsuri motokuski vahvasti osoittaa. Teollisuus ajaa vahvaa ja toimivaa klusteria, jolla varmistaa puun saantinsa.

Minnekö valuu ja mikä? Jos korjuu on teknologiallaan tähän kehittynyt, sen apu pitää monta klusterin haaraa hengissä. Myös Jovainin kantohintaa. Maailmanmarkkinahinnat eivät anna paljon happea hengittää vapaasti kun kilpailu lankun myynnistä on totista. Kotimaan ja tuontihinnan taktikointi tiedetään ja mitäpä sille mahdamme? Eli tyhjää on loputon taivastelu markkinoinen kysynnän ja tarjonnan melskeessä.