Jos asiaa lähdetään semi-analyyttisesti pohtimaan, niin sanoisin seuraavaa: Keppikarsinassa tulee aina vastaan äskeittäin kuolleita oksia, jotka eivät ole vielä riittävän kuivia/kovia/lahonneita katketakseen nätisti. Näiden sekä paksumpien ja kovien oksien kohdalla on vaarana, että katkeamiskohdassa, missä kylestyminen on jo alkanut, on vaarana, että katkeamiskohdassa kuori vaurioituu, ja yleiset koivun karsintaohjeet pätevät. Kesällä puu parantaa haavansa aktiivisesti ja talvella tehdyn karsinnan jäljiltä kevätahava kuivattaa haavan. Helposti irtoavia oksia varmaan voi karsia läpi vuoden riskittä. Pakkaskelillä oksat myös katkevat helpoimmin. Näin ollen sanoisin, että kuten mäntyjä: kevättalven pakkaskeleillä, kun hanki haittaa muita metsätöitä ja samalla auttaa ylettämään korkeammalle rungolla.

*** Joopa. Koivun karsiminen on vähintään kyseenalaista taloudellisessa mielessä. Toki maisemallinen arvo on asia erikseen.

Karsinnan kannattavuudesta juuri ruskotäpläkärpäsen takia en tiedä ja lisäksi oksat on kuitenkin sen verran paksuja normaalitiheyksillä viljellyissä koivikoissa, että ”viikset” jää koivun kylkeen karsinnankin jälkeen. Kuusikon seassa kasvaneiden huippurunkojen pintahan on jo nuorena sileä.

Vanhan kemeran aikana tuen määrä oli ihan kohtuullinen huomioon ottaen kuivien koivunoksien karsinnan vaivattomuuden ja työmäärähän ei ole lisääntynyt, vaikka tukea ei enää saakaan. Jos päivässä pudottelee kuivat oksat hehtaarin alalta, niin itse ainakin teen sitä ihan huvikseni verrattuna vaikka männyn pystykarsintaan, jossa mahdollinen tuottokin realisoituu vasta vuosikymmeniä koivikkoa myöhemmin.

Kärpänen käyttäytyy niin, että alkukesästä se hyökkää puuhun, sitten taivaltaa nilassa maata kohti ja aikanaan ampaisee ulos puusta. Koska hyönteinen iskeytyy elävän latvuksen osalle ja pystysuunnassa edetty matka on jokseenkin vakio, tyven osalla kärpäsen aiheuttamat vauriot pienenee puun varttuessa. Isossa puussa latvus on korkealla ja sieltä on pitkä matka alas ja tyvitukin pintaviilu säilyy hyvänä.

Hyvä lisäys Horjumattomalta. Laatuluokka putoaa, kun poikkileikkauksessa vioitusta löytyy, vaikka se olisi vain ytimen ympärillä. Samalla vyöhykkellä on myös puun biologian kannalta välttämättömät oksat aikanaan kylestyneinä ja tämän ympärillä oksaton vaippa. Jalostusarvon kannalta varsinkin sorvattaessa tämä osa on joka tapauksessa tärkein. Varttuneessa puussa kärpäset kai siirtyy puusta pois tyvitukin mitan yläpuolella ja pintaosa säilyy virheettömänä.

Olisi mielenkiintoista tietää erikoiskoivujen ostajien kommentteja asiaan. Estimoiko latvusrajan sijainti rungon pintaosien laatua kärpäsvioitusten suhteen? Onko asiaa tutkittu tarkemmin esim. Metlan toimesta?

Jos ajatellaan vaikka hihavakiolla, että kärpänen kulkisi puussa pystysuunnassa viisi metriä, niin siinä vaiheessa, kun elävä latvus alkaa puussa 10 metrin korkeudella, olisi viisi metriä tyvellä vioitusvapaata aluetta tästä kasvuvaiheesta eteenpäin. Jos latvussuhde on 50%, niin etelän viljelykoivikoissa tällöin puu olisi 20 metriä pitkä ja koivun havupuista poikkeavan runkomuodon ja tyven karsiutumisen edellytyksenä olevan kasvatustiheyden huomioon ottaen rinnankorkeudelta noin 18 cm paksu (vaihtelua tietysti on paljon).

Jos puu lyödään nurin 32 cm paksuna, 56 % rungon poikkileikkauksesta on virheetöntä. Kehältä pitää ottaa ensin kuori pois ja sitten sorvata pölli suoraksi, ennen kuin tasaista viilua alkaa tulla ja ytimen ympärille jää purilas. Jos edelleen pohditaan, että keskimääräinen vanerilevy voisi olla vaikka 12 mm paksu, missä on yhdeksän viilua ja riittää, että pintaviilut ovat virheettömiä, ja toisaalta myös tyvitukin yläpuolelta tulee oksaisia vaneritukkeja yksi tai useampi, niin näillä eväillä peltokoivikosta saisi paksuudeltaan keskimääräistä vanerilevyä huippulaadun pinnalla. Vaan ei parhaimpia vientilaatuja.