Pikkasen kommenttia havaintojen määrään näin tupaukkona jahtia tänä syksynä seuranneena. Jahtikyvyn heikkeneminen epäilytti jo viimesyksynä ja poisjäämisen ratkaisi lopullisesti kun jokunen viikko sitten laitettiin uutta rautaa polveen. 45 syksyä olin kiväärin kanssa jahissa josta 36 porukan vetäjänä, nyt jätin homman nuoremmille ja hyvin on homma pojilla pelittänyt. Omat luvat tuli täyteen 24.10. ja nyt ovat sitten avitelleet naapureita mahdollisia pankkilupia odotellessa. Mutta tuosta havaintojen määrästä. Meillä ainakin runsaan kannan aikana havaintomäärät putosi reilusti siirryttäessä ajoketjusta koirajahtiin. Kun koira saa sopivan viisaan elukan eteensä saattaa siinä pyöriessä mennä koko päivä ja alueella olevat muut kymmenen hirveä saavat olla ihan rauhassa. Muutaman miehen porukalla on aikalailla tuuria että se näillä saloilla sattuu passiin. Seisontahaukku kun nykyisin on kovin harvinainen, liekö susilla osansa asiassa. Ilman yhteislupaa ja hyvää naapuriseurueiden yhteistyötä koirajahti olisi hyvinkin turhauttavaa.

Löytyihän sitä tilastotietoakin.  Esimerkiksi vuonna 2009 koira-ajossa tai kairanhaukulle hiipimisessä 55375 miespäivää ja 2018 vastaavasti 61339 päivää.  Yhden tai useamman ajajan passiketjulla 2009 7656 miespäivää ja 2018 vastaavasti 4476 miespäivää.  Muutos ollut siis suhteessa varsin pieni.  Selittää hyvin vähän.

Kolaritilastot korreloivat melko hyvin hirvikannan koon kanssa. Suurin virhe tehdään siinä, että valtakunnallisen kolarimäärän muutoksen väitetään kertovan myös koko Suomen hirvikannan koon muutoksen suunnan ja suuruuden. Ei oteta laisinkaan huomioon, että hirvien riski joutua kolariin vaihtelee voimakkaasti maakunnittain. Tarkastelemalla takaisinlaskennalla saatuja hirvikannan maakunnallisia kokoja ja maakunnissa tapahtuneita hirvikolareita on havaittu, että esimerkiksi Uudellamaalla 100 talvehtivaa hirveä tarkoittaa 6 hirvikolaria loppuvuoden aikana. Toisena ääripäänä mainittakoon Lappi, jossa vastaava hirvimäärä tarkoittaa 0,7 hirvikolaria vuoden aikana. Muista maakunnista esimerkkinä mainittakoon Varsinais-Suomen 4,  Etelä-Savon 2 ja Kainuun 1 hirvikolaria 100 talvehtivaa hirveä kohden. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Uudenmaan ja Varsinais-Suomen  hirvikannan kasvu  voi vaikuttaa valtakunnallisen kolarimäärän lisääntymiseen vaikka Suomen kokonaishirvikanta olisi pienentynyt, kun kannan pienentyminen on tapahtunut pienen kolaririskin maakunnissa.  Turvallisinta onkin käyttää maakunnallisten hirvikolarimäärien muutoksia maakunnallisten hirvikantojen muutoksen arvioinnissa.

Sama pätee muuten myös päivittäisten hirvihavaintojen määrän käytössä hirvikannan muutosten arvioinnissa. On aivan eri todennäköisyys nähdä hirviä metsästyspäivän aikana Etelä-Suomen pusikoissa kuin Lapin jängillä. Valtakunnallinen keskiarvo voi johtaa pahastikin harhaan.

Mitä Salonpoika kirjoituksessaan mainitsi on totisinta totta. Havaintokorttiaineistosta nähdään selvästi, että siirtyminen 80- ja 90-luvuilla lähes kaikissa hirviporukoissa koirien käyttöön vaikutti havaittujen hirvien määrään. Viime vuosina koirien käytössä ei ole enää tapahtunut merkittävää muutosta ja päivittäisten havaintomäärien muutokset korreloivat melko hyvin hirvikannan koon muutosten kanssa.

Hirvien nopea kaataminenkaan verrattuna edelliseen vuoteen ei aina kerro yksiselitteisesti hirvikannan koon kasvusta. Mikäli luvansaajille on asetettu joko suoranaisia määräyksiä lupaehtoihin tai painavia suosituksia kaadettavien hirvien iästä tai sukupuolesta, voi porukka joutua laskemaan suurimman osan hirvistä läpi passiketjun kunnes ”sopiva” tulee hollille. Seuraavana vuonna ilman määräyksiä ja suosituksia voidaan kaataa ensimmäinen eteen tuleva laillinen kanttura. Joka ei välttämättä ole huono asia, koska silloin pääsääntöisesti kaatuu hirviä siinä suhteessa kuin niitä on kannassa.

Sama kuin täällä peurojen kanssa. Elikoiden määrä on kyllä siinä selittävä tekijä. Ei  riitä edes silmät harillaan ajo varsinkaan, kun suurin osa matkasta ajetaan lähivaloilla.