Nyt tiedänkin, katsoin googlesta ja olenhan joskus lukenut hiilenpoltosta tarinaa. Samalla laillahan se tapahtuu kuin tervanpoltto, paitsi hiiletettävä materiaali on lehtipuuta.
Pienen erän hiiliä voisi poltella vaikka peltitynnyrissä.
Puuhiilellä oli yksi eriitäin tärkeä käyttökohde, se oli sepän paja.
Miksi sitten hiiltä, miksei rautaa lämmitetty suoraan puulla?
Liekillinen palaminen on aina kaasujen palamista. Kaasun palaminen olisi haitaksi raudan rakenteelle, tulee huokosia, yms. Hiiltä poltettaessa ei liekkiä esiinny, siis pelkkä elementaarinen hiili palaa. Tällä saadaan myös raudan hiilipitoisuutta nostettua. Kaikki teknisesti käyttökelpoinen rauta on hiilipitoista eli hiiliterästä.
Kun olin pikkupoika, naapurin tervahaudalla poltettiin viimeiset tervakset. Siinä käytettiin keinotekoisesti keloutettua mäntyä, koska päähuomio oli tervan saannissa. Myös hiiliä (sysiä) saatiin siitäkin prosessista.
Silloin kun halutaan erikseen pajahiiliä (sysiä) poltetaan tässä ali-ilmalla tapahtuvassa prosessissa lehtipuuta, koivua tai leppää.
Kiitoksia ilahduttavista vastauksista, Leevi Sytky, arto ja Korpituvan Taneli!
Minua kiehtoo kovasti omintakeiset tavat ja menetelmät, joilla ”vanha kansa” hyödynsi luonnon antamia mahdollisuuksia vaivannäköä ja ruumiinrasituksia pelkäämättä. Vanhakantainen miilunpoltto kuvastelee mielikuvituksessani ihan tarunhohtoisena toimituksena – ellei jopa romanttisiin mittasuhteisiinkin yltävänä. No, Dan Anderssonilla on siinä varmaan jotain tekemistä: ”…Glatt ville jag min drömda på händerna bära genom snåren dit bort där min koja står…”
Sysi. Sysimetsä. Sydenpoltto.
Meni syteen tai saveen!
Vikaa voi olla sekä sysissä että sepissä…
Keskustan uusi puoluejohtaja Juha Sipilä on ilmoittanut harrastuksekseen häkäpönttöautoilun. Tuleeko nyt tupailtojen ohjelmistoon myös häkäpönttöjen rakentelu ja hiilimiilukursit?
Meillä oli pieni lato jota sanottiin sysiladoksi. Muistan vain sen sisäpuolen mustuuden. Sota-aikana siellä vielä oli hiiliä. Naapuripitäjän sepällä oli kova puute sysistä. Pajatöitä oli paljon, mutta hiilenpolttoon kykenevät oli sodassa. Jos halusi saada sepältä sepäntöitä piti viedä myös hiilet mukanaan. Äitini ei tätä tiennyt. Sepältä löytyi kuitenkin sen verran hiiliä että ei tarvinnut tehdä hukkareissua. Heti samalla viikolla äiti tyhjensi sysiladon lamuskoihin, tuli kaksi kuormaa ja vei ne sepälle. Se oli iso apu hänelle ja hyvän hinnankin maksoi. Joitakin vuosia myöhemmin seppä muisteli kyyneleet silmissä: ” Sinä plikka niillä hiilillä pelastit mun pajani kun sillon sota-aikana ei sysiäkään saanu mistään”.
Tyttäreni innostui joku vuosi sitten takomisesta. Kävi kurssit ja kalkutteli monenlaista. Naapuri löysi nurkistaan vanhan kenttäahjon ja lahjoitti sen. Toinen naapuri joka sivutöinään grillaa kokonaisia sikoja eri tapahtumissa toi muutaman säkillisen puuhiiliä ”sepälle”. Alasin ja muuta kalustoa löytyi omista nurkista isäni peruja. Itse en koskaan harjoittanut ahjohommia. Hyvät hiilet on kyllä edelleen tarpeellisia. Saattaisi joku niistä saada jopa elinkeinon.
Kylläpä on mukava lukea Pinsiön mahottoman mukavan ja lupsakan vaarin kirjoituksia,on kertakaikkiaan terävä-älyinen ja kaiken lisäksi mustan huumorin mestari.
Varmaankin eri murrealueilla on Lamuskallakin hiukan eri merkitys.
Meilläpäin lamuska oli parireen päälle tehty lava. Tässä sysijutussa oli kyseessä ns Sontalamuska, siis tiivis lava, jossa oli vähän reunaakin. Heiniä ja esim polttopuuta ja pinotavaraa ajettiin lamuskalla, jossa oli molemmin puolin ”aisat” eli reunaparrut ja näiden välissä koippurat. Se oli siis harvempana kevyempi.
Komppelista tulee lähinnä mieleen kylmä eteiskomero. Tuskin on sama asia mitä H-vallan kiitikko tarkoitti.
Terveisin Korpituvan Taneli
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.