Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt, mihin meitä metsänomistajia tarvitaan? Jos joidenkin suuri haave toteutuisi, ettei metsiä enää hakkaisi teollisuuden eikä energiantuotannonkaan tarpeisiin, niin mitä jäisi silloin jäljelle?
Reimalle tiedoksi, että eteläsuomen valtionmaat on kovassa kyykytyksessä. Kiertoaikaa on lyhennetty selvästi ja harvennusten rajuus viittaa yhden harvennuksen tapaan. Jos sitä verrataan tilanteeseen 80-90 -luvuilla (jotka sattumalta tiedän aika hyvin), on selkeä putsaus käynnissä.
Ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että emme ole ymmärtäneet tai uskaltaneet hyväksyä laajamittaisesti omistusoikeuden suojaa. Jos toimintani saastuttaisi A.Jalkasen omistamaa osuutta ilmakehästä, hän olisi heti vaatimassa minulta korvauksia toiminnastani. Nyt valtiot parhaaksi katsomallaan tavalla määrittelevät, millä tavalla saadaan saastuttaa toisen omaisuutta tai sitä mille ei ole määritelty omistuspohjaa. En nyt sano, että ilmakehän omistussuhteen määrittely olisi helppoa, mutta ymmärrätte varmaan pointin.
Markkinatalous ei itsessään määrittele mitä tehdään vaan sen tekee aina ihminen tai ihmisten muodostama kokonaisuus. Markkinatalous on ainoastaan työkalu, jolla resursseja kohdennetaan sinne missä saatavat hyödyt ovat suurimmat.
Markkinatalous ei pysty optimoimaan ns. markkinattomia hyötyjä, kuten ekosysteemipalveluita. Ne tarvitsevat sääntelyn suojaa. Hyvä esimerkki olisi vaikka metsän tuottama monimuotoisuushyöty. Valtio joutuu ostamaan tätä tuotantoa metsänomistajilta kun markkinat eivät tuota sitä.
Laitoin aiemmin esimerkin tuosta metsäsertifioinnista, jolla käsittääkseni pyritään parantamaan monimuotoisuutta ja osaltaan ekosysteemipalveluita. Kuka sitä monimuotoisuutta haluaa? Valtio, yritykset, metsänomistaja vai perusihmiset? Veikkaan viimeisintä. Tällöinhän joku on valmis maksamaan enemmän tuotteesta joka on tuotettu metsäsertifioidusta puusta verrattuna tuotteeseen, jota ei ole. Kun hintaero on riittävä puunjalostaja ja metsänomistaja varmasti ovat mukana sertifioinnissa.
Tuli tämmöinen ohjelma kuin <span data-reactid=”.3d0bw7d7uo.2.4.0.0.1.2.2.1.0″>Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä. Sen jälkeen minun sertifikaatit ja päästöt on jäädytetty ja toivon vaan parasta tälle planeetalle jota en pysty parantamaan vaikka tahtoisin.</span>
Metsäsertifioinnissa on tosiaan onnistuttu kaupallistamaan kestävän metsätalouden harjoittaminen. Puulle saatava lisähinta on tosin ollut harmillisen pieni tai peräti olematon.
MH ei voi kohdentaa enää heikommin kasvaviin kohteisiin, heikkokasvuisia soita ennallistetaan ja nyt hakataa jo arvokasvuvaiheessa olevia kylvömänniköitä. Lisäksi tulosta syö (tai söisi) lisääntyvät taimikonhoitokulut ja istutukset/muokkaukset, jotka ovat lisääntyneet uudistusvaiheen aikaistamisella. Tämä on hetkellinen nousu, mutta aika merkittävä.
Äänekoski saattaa jäädä viimeiseksi Suomessa toteutuneeksi suuremmaksi metsäteollisuusinvestoinniksi, mikäli nykymeno vielä jatkuu. EU:ssa on sisäänrakennettuna, että valta ja tuotanto keskittyvät ydinalueille ja reunavaltiot jäävät kehityksen ulkopuolelle. Tämä vaatii mm. kivihiilen ja manner-eurooppalaisen metsätalouden suosimista. Tästä syystä Suomen ja Ruotsin metsäteollisuutta ollaan nyt ajamassa EU:n kaikkein järeimmillä käytettävissä olevilla keinoilla alas.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.