Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt, mihin meitä metsänomistajia tarvitaan? Jos joidenkin suuri haave toteutuisi, ettei metsiä enää hakkaisi teollisuuden eikä energiantuotannonkaan tarpeisiin, niin mitä jäisi silloin jäljelle?
METSO-rahoja onkin jo lisätty mutta eri syystä eli monimuotoisuuden turvaksi. Toivottavasti tuohon hiilensidontakorvaukseen ei tarvitse mennä, vaan EU:n parlamentista saadaan ulos järkevä päätös. Toivossa eletään, että laskennassa ei olisi mukana vertailutasoja eikä hakkuusuunnitteita, vaan poistuman tasoa verrattaisiin suoraan kasvuun. Luonnontuhot on jo jätetty tarkastelun ulkopuolelle. Järkevä päätös kannustaisi myös muita maita Euroopassa viherryttämään eli istuttamaan uusia metsiä.
Näätä: ”Mielestäsi siis vapaa markkinatalous ei voi toimia?”
Ei täydellisesti, mutta ei viilata sitä pilkkua. Toimivaan markkinatalouteen pitää pyrkiä ja jos metsistä maksetaan pääosin muista arvoista kuin puun tuottamisesta, rahat tuskin ovat peräisin tuottavasta toiminnasta. Esim. hiilen sidonta tai monimuotoisuuden rahallinen tukeminen ei ole ratkaisu, johon yhteiskunnan kannattaa pyrkiä. Se on joutavaa rahan kierrättämistä taskusta toiseen. Parempi keino olisi luoda edellytykset kestävälle, luontoarvot huomiovalle metsätaloudelle ja vähentää co2-päästöjen tuottamista. Tämä tapahtuu mm. korvaamalla fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla. Se taas edellyttää puun tuottamisen tehostamista.
Päästöjen aiheuttaja ostaa ja nielu myy – eikö niin Rane2.
Mihin ja miten nyt uudistettavia metsiä käytetään, kun ne ovat varttuneita, on hämärän peitossa. 70 vuotta on niin pitkä aika, että niin tekniikat kuin tarpeetkin ovat hyvin todennäköisesti kovin toisenlaisia.
Oma näkemykseni on, että yksityisen metsänomistajan on syytä edetä taloudellisten realiteettien mukaan – mitä se sitten niin metsän omistajasta kuin kasvatusolosuhteista johtuen tarkoittaakin.
Älkää ymmärtäkö tätä nyt väärin, en halua tällä korostaa itseäni, vaan tarkoituksena oli ajaa metsänomistaja oikeutta omaisuuteensa. Onnistuin tässä taannoin kutsumaan itseni uuden metsälain valmistelun aloitusseminaariin ainoana yksityisenä metsänomistajana. Seminaari oli tarkoitettu ja sinne oli kutsuttu vain erilaisten metsäalaan liittyvien toimijoiden ja järjestöjen edustajia, toki metsänomistajienkin järjestö. Ajattelin, että pyrin ainoana yksityisenä metsänomistajana, jota metsälaki viimekädessä taloudellisesti koskettaa, pitämään seminaarin loppukeskustelun viimeisen puheenvuoron ja onnistuin.
”Tehkää minkälainen metsälaki tahansa, mutta älkää menkö rajoittamaan metsätalouden kannattavuutta – siinä ei ole kenenkään kannalta mitään järkeä.”
Anneli esitti sellaisen asian, mitä suomi voisi enemmän edistää. Eli että kannustettaisiin muita maita kestävään metsänhoitoon ja vaadittaisiin samanlaisia uudistamisvelvoitteita kaikilta jäsenmailta. Vahtiihan nyt yksi armeija sitä, onko lampailla molemmat korvatunnisteet paikallaan ja montako neliötä peitävät rehupaalit tukipeltojen pimta-aloista.
Nyt vaan ollaan vaatimassa pelkkää omaa pysyvää tilaa, sen sijaan että esitettäisiin parannusta.
Muutoin, Skotlannissa on kiistaa siitä, että metsäpinta-ala syö liikaa lampaiden ja lehmien laidunta…
Täällä on yhdellä jos toisellakin huutava tarve puolustaa vallalla ollutta maksimaalista puuntuotantoa metsänomistajan näkökulmasta taloudellisesti ainoana oikeana lähtökohtana.
Aivan kiistattomasi voidaan kuitenkin osoittaa, että se ei ole lähellekään koko totuus.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.