Mitäs jos käy niin kuin saksassa, että metsät kuivaa pystyyn? Miten holtittomaksi käyvä sorkkaeläinkanta? Onko puuta jo nyt aivan liikaa kun metsäyhtiöt mukisematta hyväksyvät hakkuita rajoittavia sertifikaatteja?

Sitä en epäile etteikö kasvua voida nostaa panostamalla puuntuotantoon – jollakin aikavälillä. Kokonaan toinen kysymys on mikä on realismia.

Nuorien metsien valtava osuus lisää nyt kasvua ja sitä on merkittävästi lisännyt esim. ojien mittava kaivelu turvemaille. Jotakin on varmaan merkinnyt myös ilmastomuutos jne.

Jatkuva kasvatus vähentää puuntuotantoa, varttuessaan metsät myös tuottavat motteja vähemmän, ojia ei turvemaille saisi enää kaivella ettei  maaperän hiilen karkaa taivaan tuuliin,  hoitamattomia metsiä on pilvin pimein – kuka hoitaa,  ötökät ja laho uhkaa, puuntuotannon maksimointiin pakottavan sääntelyn purkaminen jne. jne. Ei puuntuotannon raju kasvu mikään itsestään selvyys ole – päinvastoin.

Reiman 21.44 esittämät asiat ovat todellisia ja sehän tässä omituista onkin. Luontoväki ei hyväksy sitä, että Suomessa nostettaisiin kotimaisen uusiutuvan raaka-aineen tuotannon määrää, jotta voitaisiin korvata yhä enemmän fossiilista tuontimateriaalia. Itse taas olen sitä mieltä, että meillä olisi varaa kasvattaa tuotantoa taloudellisesti kannattavalla tavalla ja samalla parantaa luontoarvoja. Jälkimmäiseen liittyy sekin asia, että hakkuiden lisäämisessa kyse ei ole hakattavan pinta-alan kasvusta, vaan hakattavan puuston määrän kasvusta per tietty pinta-ala. Aloituksessa mainittu sekametsäisyys ja avohakkuiden jälkeinen pioneerilajien suosiminen on keskeinen osa luontoarvoja sekä maaperän eli metsien monimuotoisuuden eli terveyden ja stressinkestävyyden parantamista (vrt. keski-euroopan metsätuhot). Siihen liittyy myös erirakenteisuus, joka ei kuitenkaan ole hiilinielua syövää jatkuvaa kasvatusta. Valitettavasti monimuotoisuuskeskustelussa maaperän rooli sivuutetaan täysin, vaikka se on avainasemassa koko aiheessa.

Tässä viestiketjussa usein esitetty näkemys tukien kohdentamisesta edustaa mielestäni kestämätöntä politiikkaa, jolla pidetään huoli omista eduista, muttei tavoitteesta. Olennaista on luoda edellytykset kannattavalle toiminnalle ja siinä suhteessa muutos nykytilaan ei ole tukien varassa.

Luontoväen ajatus puun jalostusasteen nostosta on kaunis, mutta sisältää kaksi ongelmaa. Jalostusasteen nosto ilman määrän kasvua ei lisää fossiilisten korvaamista. Toisaalta ns. sellutehdas on avain jalostusasteen nostolle. Tällainen tehdashan sen raaka-aineen tuottaa, jolla puun käyttöä voidaan lisätä ja löytää uusia käyttökohteita. Se, että puusta sahataan lautaa, joka käytetään betonivalun muottina ja haketetaan yhden käyttökerran jälkeen, ei ole kovin kunnianhimoinen tavoite. Potentiaali ikkunapokien ja huonekalujenkin valmistuksessa on aika pieni.

Ajatukset hiilen sidonnasta on saanut jo kyseenalaisia voimia liikkeelle. Kun luontoväki ostaa metsää ja sen hiiltä sitovalla vaikutuksella antaa itselleen luvan lentää lomalle Japaniin kuten Alanko-Kahiluoto, ei päästöt ja fossiilisen käyttö ainakaan vähene. Minulla metsät kasvaa 8 m3/vuosi, mutta en minä sitä huomioi omien päästöjeni määrälaskennassa. Saman verran ne kasvaisi jonkun toisen omistuksessa ja silloinko minusta tulisi ongelma ilmastolle?

Metsä sitoo hilltä ainostaan niin, että hakatut puut niputetaan ja viedään Atlantille ja upotetaan hapettomaan merenpohjaan, silloin hiili ei koskaan tule takaisin kiertoon. Mutta kun uutta hiiltä koko ajan pitää kaivaa, kannattaisi hyödyntää puuta öljyn ja kivihiilen korvaajana, aika yksinkertaista, turha alkaa pöpistä hiilinieluista, ei se filosofia kestä kriittistä tarkastelua.