Ei pienaukkojen ajatus ole, että niitä erikseen harvennetaan, vaan siinä yhteydessä kun viereen tehdään uusi pienaukko ja harvennetaan muutakin palstaa.

Ei mitenkään! Kuohintametsätalous on kiintoisa laji, parhaita puita kerätään kaupattaviksi, kerta kerran jälkeen heikompaa ainesta jää siementämään. Jk -apostoli esitti jossain: ”tällä kohteella jatkuva kasvatus alkaa poistamalla kaikki rinnankorkeudelta 22 senttiä täyttävät puut”, ei ole miehellä hajuakaan perinnöllisyydestä saati lajin sisäisestä kilpailusta perillä. Metsikkökuvioiden pirstominen pienaukoiksi ja harveikoiksi lisää työ- ja konevoimantarvetta puunkorjuussa rajusti. Koneita saa rahalla, kuskeista en ole pitkän päälle ihan varma. Jatkuvan kasvatuksen nimen muuttaminen joksikin ”vapaaksi menetelmäksi” on huuhaata. Metsikkökuviolla riittää pohdinta lepo (+ mahdollisesti lannoitus)–vaiko kasvatus—vaiko uudistaminen (luontainen–tai viljely). Eikä mikään estä harventamasta hyväkuntoista 100 -v. männikköä, kunhan harventaa voittajia vaalien eikä valiosiementäjiä kaatamalla kuohien. Jalostetulla materiaalilla viljeltyjä metsiä alkaa tulla tukille vähä vähältä, kannattaakohan niitä tukiksi yltäneitä sitä myöten alkaa hakata alas vai antaako niiden varttua siementäviksi puiksi luontaiseen uudistamiseen? Se että metsäopetuksen piirissä toheltaa epämääräisyyksiä viljeleviä yrittäjiä, voi olla vaarallista. Minäkin opin jo ennen sotaväen käyntiä Erkki Lähteeltä,kuinka hyvin auraus valmistaa maan viljelylle kylmillä kunttaisilla pohjoisen mailla. Löytyykö joltakulta keskustelijalta vanhoja Metsä ja puu -lehtiä, niissä kuulemma Erkki kertoo aurauksen siunauksellisuudesta metsänviljelyn perustana.

Ei oikein selvinnyt tiesikö Taviokuurna kuka on ”jatkuvan kasvatuksen” isi.

Muistelen sen olleen samainen Erkki Lähde. Olisiko lueskellut vanhoja metsänhoidollisen harsinnan ohjeita ja kokenut herätyksen ynnä keksinyt uuden nimityksen. Taisi kerralla nollata aikaisemmat puheensa ja tutkimuksensa.

Kuvassa on mäntyjä ja koivuja, joita voidaan vähentää, jotta kuusentaimet saavat kasvutilaa.

Ne männyn ja koivun taimet, joista tulee valtapuita, tulevat, kun samassa kuvassa taustalla olevat isot kuuset kaadetaan ja siihen tulee se pienaukko. Näin tämän homman pitäisi parhaimmillaan toimia.

Mutta jos koko metsä on tasalaatuista ja tasalajista puupeltoa, niin ei muuten toimi.

Edellä linkitetyssä jutussa on karkeat ohjeet, miten edetä. Kuusella ja männyllä on mahdollista päästä etiäpäin harventamalla ja poimimalla vanhempia puita pois. Näistä mänty tarvitsee paljon enemmän valoa kuin kuusi. Koivu tarvitsee enemmän valoa kuin mänty, eli sitä saadaan uudistumaan lähinnä avoimien alojen, esimerkiksi siemenpuustojen tai pienaukkojen kautta. Lehtipuita vaan ei tahdo tulla, mikäli maata ei muokata, ainakaan niitä siemensyntyisiä taimia, joita toivoisimme. Luonnontilaisissakin metsissä tarvitaan ns. iso häiriö (tuuli tai tuli), jotta lehtipuiden pioneerivaihe lähtee kunnolla käyntiin. Jalot lehtipuut ovat luonteeltaan erilaisia: ainakin tammi ja vaahtera uudistuvat vanhan metsän alle, joten niitä voi koettaa kasvattaa jatkuvapeitteisenä.

Kokonaistilanne metsissämme kohenisi, jos jatkuvapeitteistä mallia sovellettaisiin jonkin verran enemmän kuin nykyisin – erityisesti turvemailla, mutta ei siitä yleismalliksi ole. Hakkuisiin tulisi työvoimapula ja kausittaisuusongelma, ja metsien kasvun nosto 150 miljoonaan mottiin jäisi haaveeksi. Sen saavuttaminen helpottuu ilmaston lämmetessä ja hiilidioksidin pitoisuuden noustessa, mutta kyllä muut keinot pitää myös käyttää, eli maanmuokkaus ja jalostus.