Keskustelut Puukauppa Mhy kilpailuttaa ja osallistuu itse omiin kilpailutuksiin?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 407)
  • Mhy kilpailuttaa ja osallistuu itse omiin kilpailutuksiin?

    Merkitty: 

    Kilpailutin leimikkoni Mhy:n kautta. Kävimme toimihenkilön kanssa tarjouksia läpi ja minua ihmetytti että viereisessa huoneessa istuva toinen toimihenkilö oli myös jättänyt Mhy:n oman tarjouksen joka osoittautui niukasti parhaimmaksi. Kanssani asioinut toimihenkilö kehui vuolaasti heidän omaa korjuupalveluaan (Hakkuujälki ja katkonta).  Homma alkoi hieman haiskahtamaan, otin valtakirjan pois ja jätin leimikkoni sillä kertaa myymättä, jatkossa kilpailutan leimikkoni itse ja asioin suoraan ostajien kanssa. Onko tälläinen toiminta kuinka yleistä ja onkohan se ihan laillistakaan? Paskamaku jäi.

  • metsä-masa

    On täälläkin ollut takavuosina  tuo sitolkan kertoma ilmiö, varsinkin ne pelkät pienet talvi harvennukset !

     

    uudehko metsänomistaja

    Myös minä kilpailutin myyntipuuni Etelä-Savossa. MHY järjesti kilpailutuksen ja osallistui parhaan tarjouksen valintaan. MHY tarjosi ensimmäisenä, eikä siis tiennyt siinä vaiheessa mitään muista tarjouksista.  Oudoksuin mielestäni omituista kauppakuviota. Mietin salliiko Suomen laki moisen menettelyn.

    Kilpailussa MHY:n tarjous todettiin selkeästi huonoimmaksi, eikä sillä ollut mitään mahdollisuuksia. Mieleeni pyrki ajatus, että kauppatapaan suuntaamani ihmettely saattoi vaikuttaa MHY:n asiantuntijan päätökseen parhaimmasta tarjouksesta.

     

    jees h-valta

    Jos hiukankin järkeä käyttää on helppo jo etukäteen pudottaa MHy vallan pois. Sehän myös rahastaa joka käänteessä joka tuskin näkyy tarjouskupongilla. Minähän en esim. koskaan maksa juuri mistään joka liittyy kaupan oheisiin. Kaikki rajojen merkkauksia myöten tulee asiakassuhteen mukana automaattina.

    mehtäukko

    Mikähän äläkkä ja käräjien suma syntyisi aloituksen otsikosta, jos joku klusterin toimija tekisi samoin? Toiminta kun liippaa Italian mafioosojen käsikirjasta…?! Ja sitä on ollut pitkään.

    Apli

    Minä kilpailutan itse ja pyydän joskus myös tarjousta Mhy:ltä, sitten vaan tarjouksia vertailemaan..

    Puuki

    Ei myhistys ole sen huonompi toimija kuin muutkaan. Vaihtelua on tietysti paikkakunnan mukaan. Jos antavat ensin oman tarjouksensa ennen muiden tarjousten avaamista , niin mitä siinä on pielessä  ? Mafiatyyppistä -touhua on ollut havaittavissa isoilla yhtiöillä ennen eikä ole tainnut muuttua muuksi vieläkään.

    mehtäukko

    JOS noin toimitaan, on tilanne reilu.Näyttää monesti olevan niin, että kun/jos puukauppa käy kovilla kierroksilla, tietynlaiset mo:t kyllä höyhöttävät vauhdissa. Siinä tehdään omia ”temppujaan” muistamatta, että samalla petataan asiakassuhdetta huonommalle ajalle. Ja se kun vaan kuitenkin saapuu, ollaan tyhjiössä. Eikä mikään kelpaa tai ehdotellaan älyttömiä. Mikä siinä mahtaa olla, että pitäisi olla ja ei olla?

    amppari

    Varmaankin mhy:t hoitavat hakkuunsa hyvin, toivottavasti.Mutta se ei ole tämän ketjun pointti, vaan kilpailutuksen rehellinen hoitaminen ja vertailu.

    Suljetut tarjoukset eivät ratkaise mitään, naapurihuoneessa istuva työkaverihan voi näyttää jätetyt tarjoukset myös jäkikäteen ja osaavan kaverin on helppo päätellä mitä kilpailijat tarjoaa seuraaviin vastaavanlaisiin leimikoihin.Puukaupassa jos jossain luottamus toimijaan on erittäin tärkeä, jos siihen tulee särö sitä ei muutaman sentin hintaeroilla korjata.

    Metsuri motokuski

    Se täytyy muistaa että läheskään kaikki yhtiöt eivät osta puita yhdistyksiltä, joten eivät tee tarjouksiakaan heidän valtakirjaleimikoista. Ne jotka tarjouksia tekevät ottavat myös korjuupalvelulta puita. Voi vain kuvitella mitä yhteistoimintaa keskenään puuhaillaan.

    Korjuun valvonta, jota paljon mainostetaan, on mainoskikka. Jos joku siihen haluaa uskoa niin mikäs siinä.

    Katkonnan seuranta perustuu vain yhdistyksen kautta tehtyihin ja välitettyihin leimikkoihin. Sen voi miettiä kuka ”korppi nokkii kenenkin silmää”

    Eihän tuo puukauppa nyt ihan rehellisintä kauppaa ole. Varsinkin ne jotka siitä ei mitään ymmärrä. Pahinta lienee se että ei ymmärrä mutta luulee ymmärtävänsä, niin kuin monesti tämän foorumin kirjoituksista on pääteltävissä. Mhy on löytänyt hyvän markkinaraon ja onnistuneella mainonnalla ja suhteilla eri sidosryhmiin on paikka köytynyt puuhuollon parissa.

    Planter

    Mhy:n kilpailuttamistoimintaa tuskin mikään laki koskee. Meillähän on hankintalaki, mutta se koskee vain julkisia hankintoja, kunnan ja valtion. Ne on tehtävä tietyllä tapaa ja spekulointia on ollut mikä on esimerkiksi kunnallisen toimijan asema.  Sehän on vähän samanlainen kuin Mhy:n. Kunta kilpailuttaa ja usein osallistuu itse toimijana.

    Mhy-kentän pitää vaan voittaa asiakkaiden luottamus, ei kai muuta keinoa ole. Jos Mhy haluaa suorittamassaan kilpailutuksessa keplotella itselleen jonkin leimikon, niin onhan siihen konsteja. Pyytää vaikka tarjoukset vain niiltä, joita kyseinen leimikko ei kiinnosta ja ja unohtaa sellaisen, jonka tietää olevan kiinnostunut….ja sanoo, nämä tarjoukset tuli. Vanhaa painolastia on aika paljon, mutta nykyisenä some-aikana tuskin uskalletaan lähteä kovin paljoa vedättämään, koskaan ei tiedä kuka vastapuolella istuu.

    Kuka tahansa alan ammattilainen, varmaan moni palstalainen täältäkin, voisi perustaa riippumattoman kilpailutuspalvelun. Netissä sitä olisi olisi helppo pyörittää. Kun ei ole Mhy:n tapaan alan toimija, niin voi mainostaa olevansa riippumaton….vai olisiko? Ei menisi aikaakaan, kun puunostajat alkaisivat lähestyä. Kun ohjaat meille sellaisen leimikon, niin saat 1% provision kauppasummasta.

    Metsäomistajakenttään tulee nyt kovaa tahtia uusia metsänomistajia, suurelta osin kaupunkilaisia, joilla ei ole hajuakaan puukaupan teosta. Kyllä Mhy:llä olisi valtakunnallisena toimijana tässä hyvä sauma, kun toimii oikein ja likimain rehellisesti. Se, että ummikko pyytää itse tarjoukset ja tekee päätöksen pelkästään ostotarjouksen viimeisellä rivillä olevan euromääräarvion perusteella, johtaa varmaan huonompaan lopputulokseen.

    Me tieysti kilpailutamme suoraan ostajat ja Mhy:n, koska kuvittelemme olevamme asiantuntijoita.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 407)