Mottimasalla muuten kohtuulliset ohjeet, mutta en pidä edellisen päivän oluen juontia mitenkään esteenä. Joillakin kyllä lähtee veto pois aika pienestäkin ryypiskelystä – ei minulla, vaikka en ole vuosikausiin edes maistanut.

Kun olen yksin tai vaikka kaksin metsässä, en tee valkeaa sinne. Kaurapuuro aamulla olis varmasti huonomahaisellekin hyvä lähtöpaukku päivälle. Mehua, mielellään sellaista, jossa on rypälesokeria, se antaa nopeasti voimaa takaisin lihaksiin. Mehua voi juoda runsaasti, ainakin minulla loppuu veto heti, kun hikoilu loppuu.

Vesi juomana oikeissa töissä tekee voimattomaksi – suorastaan veteläksi.

Ravinto-oppaissa on vain vähän oikeasta metsätyöstä ohjelmaa, mutta metsurilla pitäisi olla suolaista ja makeaa evästä. Pieninä annoksina usein, eli vähintään kahden tunnin välein, mieluummin tunnin välein. Jo 5 minuutin tauko ja siinä huolto sahalle ja sahaajalle, tekee ihmeitä työn tuottavuudelle ja työturvallisuudelle.

Maailma muuttuu ja niin jätkän eväätkin. Kai terveellisempään suuntaan.

Kun alotin mettähommat syötiin aamulla käristys kämpillä aikaisin aamulla. Reppuun kahvia termariin. Vanhemmat jätkät opetti että älä ota muuta juomaa mukaan ku helteellä….kesällähän ei juurikaan mettähommia silloin tehty. Jos läträät juoman kans kastelet vaan vaatteesi koska hikoilet pirusti. Kolme päivää se janottelee ja sitten elimistö tottuu niukempaan nestemäärään. Turha läträtä ja haalata päälärillistä juomaa mettään.

Näin mentiin vuosikymmeniä ja työ oli kyllä raskaampaa kuin nyt muutaman tunnin pyrähdys metsässä. Kahenmaissa iltapäiväkahvit ja sillon se työkiiri oli parhaimmillaan vielä jonku tunnin. Illalla sitte juntattiin kunnolla rasvasta ruokaa ja nestettä. Ei sillon puhuttu kun ei tiedetty mitään hiilihydraattitankkauksesta. Toimi se noinkin ja tuon tyyppinen tapa on mulle jäänytkin käyttöön. Eipä sillon näkynyt paksuja miehenröpejä mettässä vaan kuivia riskiä kavereita joiden selkälihakset oli kuin nippu köysiä..

Tuo oli pakkasen resepti. Kesällä kovemmissa hommissa oli pääläri kotikaljaa mukana. Helteellä nesteestä pidettiin huolta mutta pakkasella ei kannata rullittaa…

Nykyinen metsurin päivä on niin lyhyt etteipä se mettässä mässäily tulosta paranna….päin vastoin…

Ei ne tukkikämppien jätkät käristekauhoineen ja ruokailutapoineen – juomatapoineen ihan oiketa työn sankareita olleet.

Illalla sitten ennen nukkumaanmenoa samaa sontaa naamaan. Eipä monikaan elänyt kovin vanhaksi, eikä ainakaan sisuskaluiltaan terveenä kuollut.

Nyt on jo vuosikymmenten ajan trendi ollut aivan toiseen suuntaan, eli tankataan sellaista evästä, joka sulaa ja imeytyy nopeasti. Tankkausvälit ovat lyhyitä, mutta nopeita, eikä illalla puputeta läskimkkaraa TV:n ääressä.

Katsokaa uudestaan arton ja vastaavien aktiivimetsurien evästystä, siellä on hyvää, mutta ravitsevaa evästä, eikä kilotolkulla jotain yhtä ja samaa.

Kuitenkin pidän vanhan ukon ohjetta olla hikoilematta – täysin vääränä. Vasta sitten, kun  ihon pinta kostuu, alkaa suorituskyky olla siinä pisteessä, missä se sillä kunnolla on paraimmillaan. Paidan kastuminen on hyvä merkki, pesukone on jo vanha keksintö.

Hernekeitto on yksinkertainen ja helppo eväs pistää ruokatermokseen. Minulla on ollut 0,5 litran termari. lempiseos – kun itse teen purkkihernekeittoa on, että sisältö ja saman verran vettä kattilaan la levylle. Siskonmakkarapallukoita sekaan suht reilusti.  Termariin niin kuumaa vettä kuin saa, antaa olla hetken ja vesi pois, keittoa termariin.

Toki hernekeittoon voi lisukkeeksi laittaa muutakin. Yhdellä vanhalla metsurilla oli ohukaispannussa paistettuja lättyjä – oli aamusella paistanut itse.

Koululla emännät oppivat ja keksivät nopeasti hyviä eväsjuttuja nimenomaa termariin. oppilaat kokosivat ihan itse omat eväänsä maastopäivinä. Ei joutunut maahan kaatamaan mitään. Roskat tuotiin aina pois. Maito, jogurtti, mehu, hedelmää – siihen suuntaan oli koko ajan eväspaketit lämpimän ruoan lisäksi. Niin ja tietenkin hillomunkki tai viineri jne.

Oma sopimus elukoiden kanssa on onneksi voimassa. Ne syö rehut ja minä syön ne. Pian saa pistää poroja savustumaan että jaksaa kevätpuolella touhuilla.