Tässä sitä pimeinä ja sateisina iltoina miettii että olisipa se mukavaa kun olisi ihana ja tosi söde metsätyttönen seurana,niin ei tarvitsisi itsekseen istuskella.
Joten mistä sellaasen löytäisin.
Auttakaa rakkaat ystävät.
Olisikohan tuohon portimoitten käytökseen ollut syynä kappale valintani karaokessa?
Sanat meni jotenkin näin: ”,,,sain kalakukon kassiin ja kunnon kannun pontikkaa. Männään Kuopiosta sassiin, jo alakaa helepottaa. Ja ennen Joensuuta, jo poika laulaa taas,,,”
Onko savolaisilla ja karjalaisilla jotain kisin hännän vetoa keskenään?
Epäilen vahvasti tuota syytä!
Luulivatkohan minua karjalaiseksi?
Täällähän on alettu ajatella ”positiivisesti” niinkuin erään panimon mainoksessa. Sijainti jääköön kertomatta ettei mee mainonnan piikkiin.
Seuraavaksi esimerkki positiivisesta ja negatiivisesta ajattelu tavasta.
Oli kaksi pikkupoikaa Jouluaattona Joulupukin käynnin jälkeen.
Toinen oli saanut paljon uusia hienoja leluja.
Hän istuskeli apaattisena lelukasan vieressä eikä leikkinyt uusilla leluillaan. Kun syytä kysyttiin moiseen käytökseen, tuo poika vastasi: ”En voi leikkiä niillä kun ne menee kuitenkin rikki.”
Toiselle oli kipattu kuusen alle iso kuorma hevosen kakkaroita ja lapio.
Poika peuhasi ja käänteli kasaa innoissaan ja totesi: ”Näin paljon hevosenpaskaa, täällä on varmasti jossain poni.”
Asiaa käsiteltiin perinteiseen ”savottakämppä tyyliin” joka ei onneksi kokonaan ole kadonnut tältäkään palstalta.
Tuokin perinteinen savottamajoitus on tullut koettua, ukkoherroineen, kämppäemäntineen ja saunamajureineen.
Puikkokosken kämpällä, vuonna yks tai kaks.
Kahtena perättäisenä kesänä.
Juttu lensi milloin vakavana, milloin huumorilla.
Ja noitten kaikkien nuorten miesten mieltä kiihdytti näkymä kun emäntä kumartuu uuninluukulle nostamaan ”piikkilanka estettä”
nälkäisille ”jätkille”.
Näkyy kiihdyttävän myös vanhempaa vuosikertaa.
Ironille toivotan onnea tuon ”laatutyven” etsinnässä. Kyllä se aikanaan löytyy aitan polulle astelemaan.
Kun niitä lapsia sitten siunaantuu, ota ne mukaan toimiin. Mutta älä pidä silloin liian pitkiä päiviä metsässä.
Itse jouduin olemaan ”pimestä pimeään” savotalla.
15 vuotta meni ”etten ees sylkäissyt metsään päin”.
Myöhemmin tuo into onneksi palasi.
Tuon 15 vuotta kiersin ”lentojätkänä” ennenkuin asetuin paikoilleni.
Elämänkumppanin etsintä on asianosaiselle paljon vakavampi paikka kuin meille ”hyvien ohjeiden” antajille. Omasta kokenuksestani voisin Rautamiestä kehoittaa katselemaan ympärilleen sillä silmällä aivan tavallisissa, jokapäiväisissä ympyröissä. Elämänkumppani voi tulla vastaan kaupassa, kunnantoimiston ovessa, kirjastossa tai huoltoasemalla. Koiraa taluttava tai vanhusta auttava mies kiinnittää naisten huomion. Vapaaehtoistyö erilaisissa seuroissa ja kokouksissa- ja muissa tilaisuuksiissa käynti toimii myös hyvin. Jos muu ei auta, voi myös kokeilla kapakassa käyntiä. Kaikkein tehokkainta on mennä sinne vasta puolenyön jälkeen ja selvänä. Jos ei sekään auta, pitää vain yrittää uudestaan!
Puuntakunen oikeassa. Yhteiskunnassa aktiivi saa aina seuraa helposti. Joutuu yksinkertaisesti seukkaamaan muiden ihmisten kaas paljon ja joku voi ihastua ja sitten jo onkin helpompaa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.