Keskustelut Metsänomistus Metsien paikallisomistuksen säilyminen turvattava

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 79)
  • Metsien paikallisomistuksen säilyminen turvattava

    Merkitty: 

    Kuntalaisaloite

    Asia: Toimenpiteisiin ryhtyminen maaomaisuuden kiinteistökaupoilla päätymisen rahastojen ja säätiöiden haltuun hillitsemiseksi.

    Maassamme säänneltiin takavuosikymmeninä maakauppoja lailla oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata. Sillä oli kaksi tarkoitusta: yhtäältä estää metsätilojen kulkeutuminen metsäfirmojen käsiin ja toisaalta turvata paikallisten maa- ja metsätaloudenharjoitta- jien lisämaan saanti. Oikeastaan kolmantena ulottuvuutena oli vielä metsiemme pirstaloitumisen ehkäisy ja vieläpä tilusrakenteenkin parantaminen.

    Maaomaisuuden kaupat ovat aivan viime aikoina kokeneet sellaisen muutoksen, että erityisesti eri rahastot ja säätiöt ovat tulleet voimakkaasti kiinteistökauppoihin mukaan ja tätä kautta metsätilakokonaisuuksia on liukunut myös ulkomaalaisomistukseen. Kauppahinnat alkavat olla jo sellaisella tasolla, että ne eivät mahdollista sellaisten tuotto-odotusten jatkuvaa toteutumista, mitä sulavissa ja sulosointuisissa myyntipuheissa sijoittajille lupaillaan.

    Aluetaloudellemme ja paikkakunnan omille maa- ja metsätalouden harjoittajille sekä maaseutuyrittäjille tilanne on nyt muodostunut elinkeinojen kehittämisen suhteen täysin mahdottomaksi. Nykytilanteen jatkuminen johtaa kiihtyvällä tahdilla metsäomistusten karkaamiseen ulkokuusamolaisiin käsiin, mikä taas tietää muun muassa puukaupparahojen voimistuvaa katoamista Kuusamon katukuvasta elinvoimaamme kurjistaen.

    Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

    Mainituilla perusteilla esitän, että: Kuusamon kaupunki ryhtyy pikaisesti selvittämään mahdollisuuksia maa- ja metsäomaisuuden omistuspohjan säilyttämisen kuusamolaisomistuksessa edistämiseksi.

    Kuusamossa 30 päivänä marraskuuta 2020

    ___________________________________

    Joukamo Kortesalmi, kaupunginvaltuutettu

  • Metsuri motokuski

    Visakallo tiivisti asian oikein.

    Visakallo

    Myös liian suuri metsä- ym. tuhoja aiheuttava sorkkaeläinkanta on ihmisen aihettama.

    Haba

    Mitä palveluja metsänomistaja sitten saa kunnalta? Valtio ylläpitää tien. Onko kyseessä taas kepulaisen käsi naapurin taskussa?

    Scientist

    Voi voi kun Habaa kepu ahdistaa aina !

    Hän ei taida tuntea tiestöä ja niiden ylläpitohierarkiaa. Teitä ylläpitävät valtio, kunnat ja yksityiset. Moni metsänomistaja maksaa kuluja yksityistiestä, minäkin kahdesta. Valtio ylläpitää vain suurempia valtateitä, ei alempiasteisia teitä.

    Visakallo

    Valtointeitä muutetaan nykyisin yksityisteiksi. Täällä päinkin niitä on jo useampia. Onneksi kunta sentään vielä avustaa yksityisteiden ylläpitoa.

    Visakallo

    Haba voisi joskus kokeilla maalla asumista. Sielläkin peritään rakennuksista kiinteistöveroa. Tietääkö Haba, mitä vastinetta siellä saa kiinteistöverolle?

    Haba

    Asiantuntijat näköjään vahvistivat näkökantani oikeaksi, kiitos.

    Scientist

    Niin, mikä oli se kanta ?

    Haba

    K_ _ _  p_ _ _ _ _  a_ _ _.

    MaalaisSeppo

    Pysytään asiassa. Häiriköiden juttuja ei kannata kommentoida. Saavat vain lisää intoa.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 79)