Panu Halme sanoi keskustelussa, että puronvarteen mielellään suojavyöhykettä 30 metriä, ja varovainen käsittely olisi parempi kuin 15-20 metriä ja käsittelemätön puronvarsi (jos oikein ymmärsin). Eli leveämpi on parempi, mutta totta kai reunametsän vaikutus riippuu sen iästä/koosta, ja sama ilmiö on pienaukkohakkuussakin. Siinäkin reunametsän vaikutus, joka estää taimien kasvua, mutta samalla myös heinien kasvua, riippuu reunametsän iästä ja koosta. Pohjois-Suomessa saa Valkosen mielestä tehdä minkä kokoisia pienaukkoja vaan, siellä ei heinity samalla lailla. Ongelma koskee etelän reheviä pienaukkoja.

Kannattaa muistaa, että jos omistaa puronvartta pitkälti, se ei ole enää pienialainen lakikohde, mutta siihen voi saada puuston säästämiseen ympäristötukirahaa luontokohteena.

Kanahaukka kuuluu meidän luontoon, kuten muutkin pedot ja metsäkanat ovat sopeutuneet siihen. Riistatiheikköjä jättämällä voi sen vaikutusta lieventää.

30 m oli puronvarsitutkimuksen antama suositus, joka ei toistaiseksi siis sisälly mihinkään lakiin tai sertifiointiin. PEFC-sertifiointiin sovittin aikoinaan vesistöille 5 m suojakaista joka tuli kai maatalouden puolelta kun ei parempaakaan tietoa ollut. Ojituksen seurauksena syntynyt puro on varmaan omistajan oman suojelunäkemyksen varassa.

Seminaarissa tuli keskusteluun Anders Portinin loppupuheenvuoron myötä kaavoitus. Nyt kun metsävaratieto on laajaa ja erityisesti viranomaisilla myös tarkkaa, on peikkona (Andersin käyttämä termi) se että kaavoittajat tekevät metsiin ennakoivia suojelumerkintöjä vähän HCV-metsien tyyliin. Maanomistajan oikeusturva on tässä kovalla koetuksella jos merkintä johtaa käyttörajoituksiin. Ei se paljon lohduta, jos alueen saakin helposti suojeluun, jos oma näkemys alueen käytöstä olisi toinen ja jos maanomistaja haluaisi pitää maankäytöstä päättämisen omissa/perillisten käsissä. Jos tällainen menettely yleistyy, se johtaa erittäin helposti siihen, että maanomistajat eivät uskallakaan edistää metsissään suojeluarvoja.