Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 7,011 - 7,020 (kaikkiaan 7,026)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Onko Sukevan suolla nimi, kiinnostaisi vilkaista ilmakuvaa…

    Berza

    Suurisuo sukevanjärven länsipuolella. Läpimenevän tien eteläpuoli on sitä koealuetta. Näköjään myös pohjoispuolelta sitä löytyy.

    Näköjään metsälehdessä tämä juttu on vieläkin luettavissa , vuodelta 2021

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kiitos Berza.

    Kurki Kurki

    Kyllä kai turvetuotannon loputtua turvekerros on jo melko ohut ja osaltaan siksikin päästöt pienet.

    Jäännösturpeen paksuus Naarasnevalla artikkelin mukaan on noin metrin ja CO2-päästö on ollut ennen lannoitusta +5 tn/ha/v, joka muuttui lannoituksella vajaan yhden tonnin nieluksi eli paljas turvemaa muuttui kasvipeitteiseksi, jonka nielu nyt on n. -6 tn/ha/v.

    Rehevällä suolla maaperäpäästöt kai jatkuvat niin kauan kuin turvekerrosta on jäljellä.

    Varmasti näin, mutta tuhkalannoitus kasvattaa maan pinnalla uutta biomassaa tilalle.

    Turvesoiden pohjilla voisi käyttää samaa kuin mitä puroissa tapahtuu veden pinnalle kasvukauden aikana jo luonnostaan. Keväällä lumien aikaan vedet nousevat uomasta ja vaikka kesällä vesitaso laskee uoman penkan alapuolelle 1,5m joksikin aikaa, niin uoman penkka pysyy samalla tasolla vuosisatoja eli päästöt ja penkan nielu ovat plus miinus nolla pitemmässä juoksussa. Tasainen turvesuo voidaan helposti padota sopivan kokoisella putkella, joka päästää ojien vesitason kesän aikana esimerkiksi 60 cm alemmaksi maanpintaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mikä Metsälehden numero?

    Berza

    01.07 julkaistu

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ok löytyi. Eli vinkki tuhkan avulla metsittämisestä tuli Markku Remekseltä alun perin ja näyttää toimivan. Satelliittikuvalta en kohdetta löydä – tarvittaisiin koordinaatit avuksi että voisi paikantaa oikean kuvion.

    Berza

    Hae vaan karttapaikan avulla tuo Sukevan järvi, siitä länteen vajaa 5 km. Löytyy suurisuo, jonka poikki menee tie. Tien eteläosa tätä, kuten myös osa tien pohjoispuolella.

    Ohjelman yläosassa kolme arkkia, josta nappaamalla tulee valikko, mistä voi ilmakuvan valita.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Uusi yritys Sukevalle, nyt löytyi luulisin. Palstojen vasemmalle puolelle jää sähkölinja ja järvelle on matkaa alle 2 km. Koordinaatit tielle ovat siis paikkatietoikkunassa N 7084075,806 ja E 515961,188 käyttäen valikon ylintä tarjottua koordinaatistoa. Tie kulkee itä-länsisuunnassa ja entiset turpeennostopalstat pohjois-eteläsuunnassa.

    Hyvä, nyt voi käydä itse ihmettelemässä jos sattuu tuolla päin liikkumaan. Vähän vajaaksi jäänyt taimettuminen paikoitellen mutta täydentynee siitä, ja voi olla että ilmakuvassa harvalta näyttävä alue sisältää riittävästi taimia. Pohjoispuolella yksi palsta ilmeisesti jätetty ilman tuhkaa kun on paljaampi, vai onko ollut kenties vielä nostossa?

    Berza

    Se pohjoinen lohko taisi olla myöhemmin käytössä vielä. Minkäikäinen kartta sulla näkyvissä, muistelen, että sähkölinja on purettu, se ei enää näy karttapaikassa.

Esillä 10 vastausta, 7,011 - 7,020 (kaikkiaan 7,026)