Risto Isomäki pelkää metsätuhojen yleistymistä. On ihan varteenotettava pelko, kun katsoo mitä maailmalla tapahtuu.

”Meidän pitää ennemminkin varastoida puuta soihin ja järviin sekä ennen kaikkea kehittää puupohjaisia materiaaleja korvaamaan fossiilisia poltto­aineita, metalleja ja sementtiä.” Kannattaa tehdä juuri noin, että käytämme lisää puuta tuotteisiin, varsinkin jos kukaan ei maksa meille varastoinnista. Isomäki ei mainitse metsien häiriödynamiikkaa, joka on erilainen muualla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Muualla metsiä uudistavat täystuhot ovat paitsi ilmaston myös puulajien vuoksi yleisempiä.

Vaikka meillä metsäpalojen synty voi olla vähäisempää ja sammutus monesta syystä helpompaa, niihin kannattaa kuitenkin alkaa varautua. Meillä on metsäpalot kattavan tiestön ansiosta helpompi sammuttaa ja meillä on myös luontaisia palokatkoja kuten avohakkuut (!), suot ja vesistöt. Kuitenkin palokuorman kerääminen metsiin kuolleen pystypuuston muodossa voi olla riski meilläkin. Esimerkiksi kaupunkien virkistysalueilla voisi miettiä, kuinka paljon kuivaa puuta jätetään metsiin kuoriaisten jäljiltä. Esimerkiksi täällä Tillinmäessä on puutaloja metsässä kuivilla kallioilla täysin suojattomana ilman palokujia.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/69b757fb-47d8-430d-842e-30de77cdf581

Arvopohjainen realismi: katsotaan mikä toimii ja toteutetaan se. Ei oikein ylivallalta vaikuta, kun katsoo miten herkästi metsäteollisuus reagoi jokaiseen sen mainetta mahdollisesti uhkaavaan uutiseen uhanalaisten elinalueilla tapahtuvista hakkuista.

Hiilinielujen suhteen teollisuus ei ole toiminut samalla tavalla: se katsoo että puumarkkinat määräävät ja valtio hoitaa politikoinnin ja mahdolliset sakot nielujen osalta. Toinen mahdollinen linja olisi rajoittaa hakkuut siihen määrään, että sakkoja ei tule. Kyse on kuitenkin vain muutamasta lähivuodesta ja laskentasäännöt muuttuvat vuonna 2026. Valtio on niissä neuvotteluissa mukana, ja tavoitteisiin tulee vaikuttamaan metsätuhoherkkyys Euroopan metsissä, se on varma.

Taalas avaa MaasTullissa ajatteluaan hiilinieluista. Mainitaan vuosien väliset vaihtelut metsien kasvussa ja vanhojen metsien kasvun hiipuminen. Väitetään havaitun, että maan lumipeitteellä ja roudalla olisi hiilitaseissa merkittävä rooli, ehkä turvemailla?

Taalas: ”pohjoiset havumetsät uusiutuvat 50–100 vuoden skaalassa” Tämä skaala toteutuu talousmetsissä, vaan ei kyllä luonnonmetsissä vaan kierrot ovat siellä paljon pitempiä. Vaihtelu ekosysteemien ja kasvupaikkojen välillä on suurta. Eli kaikki nurin joka 100:s vuosi ei saa tukea tutkimuksesta. Pitemmät kierrot ja niistä riippuvaiset eliöt on huomioitava suojelualueita ja pienempiä säästiöitä perustamalla.

Aiheesta lissää kirjassa Boreal Forests in the Face of Climate Change. Advances in Global Change Research 74. Kuvat sivuilla 6 ja 457.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/e0951738-1395-4de2-93e1-7b5fe1a6d1db

mehtäukko kiteytti muuten hyvin, mutta sitä museointiakin tarvitaan jokin määrä.

Realistinen hiilinielupolitiikka huomioi sen, että ilmaston kannalta on ihan sama missä puu kaatuu, meillä vai muualla. Pienistä täsmennyksistä huolimatta olen isosta kuvasta samaa mieltä Isomäen ja Taalaksen kanssa: metsiä kannattaa käyttää ja metsätuhoriskeihin tulee varautua!

Suorastaan pähkähullua.

Juuri näin. Lisäksi puuta käyttöön rakentamisessa mahdollisimman paljon. Katon alla palkeissa, pilareista ja piiruissa hiili säilyy!