Toistan sen mitä olen aiemminkin kirjoittanut:

Minulla ei metsänomistajana ole velvollisuutta kasvattaa hiilinieluja omissa metsissäni, jotta joku toinen voi jossakin vapaasti  aiheuttaa hiilipäästöjä käyttämällä fossiilisia polttoaineita.

Suomessa kulutusta on suitsittu melko hyvinkin mutta globaalisti ei. Maankäytön nielujen varaan yksinään ei voida rakentaa hiilineutraaliutta (kuten Taalas sanoo). Kuitenkin myös maankäytön pitää pyrkiä pienentämään päästöjä siellä missä se on järkevää ja kustannustehokasta kuten turvemailla.

Luin Guardianin jutun johon HS ja IS viittaavat. Hyvin kirjoitettu ja taustoitettu kokonaisuus. Yhdessä kuvassa istuvat Matti Liimatainen ja Tuuli Hakulinen mättäällä Sallassa. Ovat inventoimassa uhanalaisia lajeja. Poronhoitajat kertovat että näin kuivaa kesää ei muista kukaan Lapissa olleen. Jos nyt sitten syksyllä ei nouse sieniä, porojen vararavinnon (rasvan) kerääminen kovaa talvea varten jää vajaaksi.

Jutun mukaan valtiovarainministeriössämme on laskeskeltu että kolmanneksen vähennys hakkuissa maksaisi Suomelle vuosittain BKT:ssä 2 prosenttia ja rahassa 2 – 6 miljardia euroa vuosittain. En tiedä mitä rahaa tämä on, mutta ehkä se on kaikkiaan kerrannaisvaikutukset kansantalouden tasolla vuodessa. Meidän kannattanee maksaa EU:lle sakot puuttuvista hiilinieluistamme, mikäli ne maksetaan vain kerran eikä joka vuosi?

http://www.theguardian.com/environment/2024/oct/15/finland-emissions-target-forests-peatlands-sinks-absorbing-carbon-aoe

Ei taida EU:lla varaa olla kovin tiukka. On niin kovasti  kiinni sotapolitiikassa. Suomen suuret hakkuuthan johtuvat suurelta osin Venäjän puun tuonnin loppumisesta, kivihiilestä ja turpeesta luopumisesta sekä metsän kasvun lisääntymisen loppumisesta ts vakiintumisesta. Suomihan tietysti kiltisti maksaa tarvittaessa kun maksoi Ensimmäisen maailmansodan aikaiset velkansakin amerikkalaisille vaikka kukaan ei sitä oikein odottanutkaan.

Jatkokommentti HS.

Atte Marttinen:

”Huoli siitä, että Suomen hallitusta ei arvosteta tai, että se on isojen metsäyritysten vaikutusvallan alaisena, on mielestäni perusteltu näkemys, etenkin kun tarkastellaan metsätalouden ja ilmastopolitiikan välistä suhdetta. Jos päätöksenteko todella perustuu taloudellisiin intresseihin ympäristöpolitiikan kustannuksella, suomalaiset voivat joutua maksumiehiksi tulevaisuudessa, kuten ympäristöneuvos Tuomo Kalliokoski totesi mahdollisista hiilinieluyksiköiden ostotarpeista.

Oman kokemukseni perusteella myös luottamus viranomaisiin ja asiantuntijoihin on heikentynyt, jos esimerkiksi kysymyksiini metsänhoidosta tai puiden taudeista ei saa vastauksia. Mikä voisi viitata siihen, että Suomen sisäiset ympäristöasiat eivät ole riittävän selkeästi hallinnassa tai, että niihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Kansallinen keskustelu ja tutkimusresurssit ovat tärkeitä, mutta jos niihin ei vastata tehokkaasti, ulkomaiden taholta tuleva arvostelu voi kasvaa.

Mitä tulee suomettumisen käsitteeseen, voin nähdä sen vertauksena siinä, että Suomi saattaa kokea ulkoista painetta noudattaa tiettyjä ympäristöpolitiikan suuntaviivoja, jotka eivät välttämättä ole parhaita kotimaan tilanteen kannalta. Jos ympäristöpolitiikkaa ei pystytä toteuttamaan tehokkaasti ja perustuen selkeisiin ja läpinäkyviin tietoihin, Suomen on vaikea puolustaa omaa asemaansa kansainvälisessä keskustelussa.”

AJ:

”Hyvin perusteltuja kysymyksiä. Politiikka on erilaisten tavoitteiden yhteen sovittamista ja siinä oikea ja yhteinen tilannekuva on keskeinen. Konsensuksen saavuttamiseen tarvitaan avointa dialogia. Eri asiantuntijoilta saa eri lääkkeet samaan kysymykseen riippuen siitä, mitä tavoitteita ja rajoitteita henkilö painottaa. Lisäkierteitä päätöksentekoon tuo se katsotaanko asiaa lyhyellä vai pitkällä tähtäimellä tai mikä on kysymyksen alueellinen laajuus.

Esimerkiksi kysymykseen, onko hiilinielu vai hiilivarasto tärkeämpi, saa aivan erilaisen vastauksen riippuen siitä, katsotaanko asiaa metsänomistajan, EU:n ilmastopolitiikan vai maapallon ilmastotavoitteiden kannalta. Metsänomistaja saa nyt rahaa puuvarastonsa kasvattamisesta ja myymisestä, mutta hän voisi saada rahaa myös metsän hiilivaraston ylläpidosta tai vuotuisen kasvun lisäämisestä, jos näitä pidetään arvokkaina kauppatavaroina. EU:n politiikka nojaa hiilinieluihin, ja juuri tästä johtuu asian saama suuri painoarvo Suomessakin. Ilmakehän kannalta kaikki sieltä poissa muissa varastoissa oleva hiili on eduksi, eli hiilivarastot ovat tärkeitä nielujen ohella. EU:ssa on ollut vaikeuksia ymmärtää sitä, että metsänhoito ei voi olla samanlaista eri jäsenmaissa. Yhteisiä tavoitteita voidaan asettaa, mutta niihin pääsemisen keinot pitää jättää jäsenmaiden päätäntään. Ulkomailta tulevaa arvostelua ainakin EU:n sisällä lieventänee se, että käsillä olevat ongelmat ovat hyvin samantyyppiset eri jäsenmaissa.

Guardianin jutun mukaan valtiovarainministeriössämme on laskeskeltu, että kolmanneksen vähennys hakkuissa maksaisi Suomelle BKT:ssä 2 prosenttia ja rahassa 2 – 6 miljardia euroa vuosittain. Jos tämä sisältää kaikki kansantalouden kerrannaisvaikutukset, meidän kannattanee jopa maksaa EU:lle sakot puuttuvista hiilinieluistamme, mikäli ne maksetaan vain kerran eikä joka vuosi? Järkevämpää kuitenkin olisi käyttää tuo raha hiilinielujen kasvattamiseen ja päästöjen vähentämiseen.”