Ei tiedetä Tomperi hintaa vielä, vaan vasta vuosien päästä.

Ei tulevien vuosien laskuista kukaan voi ottaa vastuuta, kun velvollisuudet ja laskelmat muuttuvat vielä. Toimien vaikutusten epävarmuudetkin ovat maankäytön puolella suuret.

Itse en koplaisi monimuototoimia ja ilmastotoimia välttämättä niin, että metsien suojelulla pyrittäisiin myös hiilivarastojen kasvattamiseen. Vaikutus riippuu siitä millaisia alueita suojellaan. Toisaalta en odota lisäsuojelusta kovin suurta metsätuhoriskin nousuakaan: meidän metsät ovat kuviorakenteeltaan pirstoutuneita (paljon pieniä kuvioita) ja melko nuorekkaita, ja uudet suojelualueet eivät tulisi olemaan hillittöman suuria.

Maankäytön päästövähennyksiä tulisi tavoitella ensisijaisesti ojitetuissa turvemaametsissä alentamalla ojien syvyyksiä ja harjoittamalla jatkuvaa kasvatusta. Tekee vaikka tiheämmän ojaverkoston, mutta matalamman ja säädettävän siellä missä se on mahdollista. Lisäksi kaikki mahdollinen tuhka sopiville soille.

Kaikki huonotuottoiset tai muuten tarpeettomat turvemaapellot joutaisivat ennallistettaviksi takaisin suoksi. Ne saadaan tarvittaessa nopeasti uudelleen viljelyyn, jos niitä ei metsitetä.

Eipä IPCC muuta laskentasääntöjään, vaikka me täällä oltaisiin mitä mieltä vaan. Ilmakehän kannalta katsottuna hakkuu ja turpeennosto purkavat hiilivarastoa ilmakehään samaan tapaan kuin fossiilivarojen purkukin. Eli heikennetään varastoon sitoutuneen hiilen viilennysvaikutusta nykyiseen ilmakehään.

Sitä näkökulmaa voisi kyllä pitää laajemmin esillä, että vanhojen luonnontilaisten kaltaisten tuhoille alttiiden metsien lisähakkuut olisivat hyvä eikä paha asia hiilinielujen ja varastojen kannalta sellaisilla alueilla missä niitä on runsain määrin. En tarkoita tässä Suomea, Pohjoismaita enkä sademetsiä, vaan pohjoisia (boreaalisia) havumetsiä Venäjällä ja Kanadassa.

Kun kysytään kumpi parempi, Taalas vai Ollikainen, vastaan että molempi parempi. Perustelut. Juuri nyt painottuu lyhyt aikaväli eli ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa on kiire. Tästä seuraa erilaiset ratkaisut eri alueille. Eli korkean hyödyntämisasteen metsiin kuten Pohjoismaihin: hakkuiden maltillinen himmailu. Alhaisen hyödyntämisasteen maihin: hakkuiden lisääminen.

Venäjällä ja Kanadassa metsät eivät ymmärtääkseni kärsi hakkuista juuri lainkaan, erityisesti verrattuna siihen kuinka paljon hiilivarastoja syövät  metsäpalot ja hyönteistuhot. Molemmissa maissa hakkuita rajoittaa tiestön ja puun käyttäjien puute. Siitä johtuen luonnontilaisen kaltaisia metsiä jää joka tapauksessa hyvin paljon käytön ulkopuolelle.

Kanadassa paloi tänä vuonna lähes Suomen metsämaan pinta-alan kokoinen alue metsää. Jäi sinne toki kasvavaakin puustoa, mutta hiilipäästöt ilmaan olivat silti mittavat.