Ohisalon on helppo asetella ehtoja koska hän tietää  hyvin että vihreiden hallituksiin osallistuminen/pääseminen ei toteudu pitkään aikaan.

Tämä maa ei tarvitsisi vihreitä tuholaisia. Sisäministerikin onneton taivastelija.

Tässä meikäläisen kommentti sinne Hesariin:

Kirjoittajat valittavat, että metsäbiomassaa poltetaan energiaksi.  Millä heidän mielestään esimerkiksi  yliopistot ja asunnot pitäisi lämmittää?  Kun hakkaamme varttuneen kuusikon aukoksi ja myymme hakkuutähteen energiakäyttöön, mikä tässä on väärin?  Ne risut eivät jää sinne metsään lahoamaan ja tuottamaan hiilidioksidia vaan tuottavat voimalaitoksissa lämpöä ja sähköä.  Hiilelläkö ne pitäisi valmistaa.

Kun myyn harvennuspuuta sellun valmistukseen, niin sellutehdas tuottaa tästä ylijäämäsähköä, mikä perustuu siihen, että fotosynteesi on sitonut auringon energiaa puihin.  Pitäisikö jättää hyödyntämättä tämä ihmeellinen luonnonvara?

Pitäisikö minun viivästyttää siis harvennuksia kuten kirjoittajat toivovat?  Kirjoittajilla tuntuu olevan vajavainen tieto puun biologiasta.  Jos puun elävä latvus supistuu liikaa, niin sen kasvu heikkenee koko sen loppuiäksi.  Siinä menee samalla niin  hiilinielut kuin  -varastot.  Oikean harvennusajankohdan ja -tiheyden määrittää vain tavoite, että puut ja koko metsä kasvaisivat mahdollisimman hyvin.  Silloin myös metsä järeytyy ja kasvaa tukkipuuta, mistä saatavilla tuotteilla korvataan terästä ja betonia, kuten kirjoittajatkin aivan oikein toteavat.   Saadaan paras mahdollinen hyöty fotosynteesistä.

Kun hakkautan ikääntyneen kirjanpainajien uhkaaman kuusikon, niin teenkö jotain väärin?  Pitäisikö minun odottaa, että arvokasta raaka-ainetta kasvaneet puut ensin kuolevat ja muuttuvat vain polttoon kelpaaviksi?

Ei männikköäkään kannata liian kauan kasvattaa.  Jo 100-vuotiaana kasvu lähes loppuu.  Arvokasta materiaalia odottaa sitten monet uhkat, myrskyt, lumi, taudit.  Parasta hiilipolitiikkaa  on ottaa materiaali hyötykäyttöön.

Puun jalostusarvo kansantaloudessa on 10-kertainen kantohintaan verrattuna.  Pitäisikö entisestään velkaantuvan Valtion luopua tästä fotosynteesin mahdollistavasta ilmaisesta tulosta, jonka ansiosta Suomessa on lisäksi maailman korkeatasoisin  metsäteollisuuskoneiden tuotanto?  Kummallista talousajattelua

On ollut ikävää seurata, miten Suomessa on sellaisia voimia, jotka ovat olleet tekemässä maastamme Pohjolan Venezuelaa. Kumpaakin maata yhdistää runsaat luonnonvarat ja samankaltainen historia. Molempien maiden talous nousi 80-luvulle asti, kunnes käänne huonompaan tapahtui, eikä toivoa paremmasta ole sen jälkeen ollut. Molemmissa maissa ajateltiin, että hyvinvointia jakamalla sitä riittää kaikille, mutta unohdettiin se, millä kaikki tämä rahoitetaan.

Tässä lisää näkökohtia.  Saa nähdä hyväksyy Hesari:

Kirjoittajat eivät noteeraa tätä akateemikko Markku Kulmalan näkemystä:

”Eteläsuomalainen talousmetsä on tehokas ilmastonmuutoksen hillitsijä. Metsä on hiilinielu, mutta samalla se tuottaa hiilivetyjä, jotka hapettuvat ilmakehässä ja tuottavat uusia pienhiukkasia, pilvipisaroita ja pilviä. Kun otetaan nekin huomioon, metsän myönteiset ilmastovaikutukset ovat paljon merkittävämpiä kuin pelkkä puiden sitoman hiilidioksidin osuus.”

Huomio kiinnittyy aina hiilidioksidiin vaikka alansa tunnetuimman ja siteeratuimman tutkijan mukaan siis fotosynteesin yhteydessä syntyvillä hiilivedyillä on merkittävät myönteiset ilmastovaikutukset.  Metsäkato saattaa siis olla eritäin merkittävä ilmaston lämpenemiseen vaikuttava tekijä.   Koska kyse on nimenomaan fotosynteesin yhteydessä tapahtuvasta ilmiöstä, niin metsän kasvu on merkityksellinen. 

Kun paljon sademetsiä on hävitetty, niin sillä on epäilemättä ollut suuri vaikutus.  Sama vaikutus on tietenkin myös Suomenkin metsissä silloin, kun niitä hakataan pois pysyvästi rakentamisen, tuulivoiman tai vaikkapa tunnin junien tieltä. 

Jotta näitä ilmastonmuutosta hillitseviä pienhiukkasia syntyisi mahdollisimman paljon, oleellista on siis kasvattaa metsiämme mahdollisimman tehokkaasti.  Tiedämme, että tämä tapahtuu vain uudistamalla niitä.  Ei museoimalla.  Eikä jättämällä monille tuhoille alttiiksi.