Omasta pussista on mennyt koko ajan,  joten on ollut oltava tarkempi jutuissaan. Kaurisnäen heitto oli sitä luokaa, ettei kukaan tee sitä ilmaiseksi, tai sitten pää on jo umpilaho.

Turpeen noston yhtenä haittapuolena on vesistökuormitus.   Mutta siitäkin voidaan päästä nostamalla turvetta ilman ojitusta.  Kasvuturvetta on ainakin jo opittu nostamaan märiltäkin soilta hyvin leveätelaisilla kaivinkoneilla.

Ojitus vähentää CH4 päästöjä :   ( Ojanen )    Oj.suo 2 – 25 g / m²/ v.    Ojikot+muuttumat  1,2 +- 0,5 g / m² / v.     Turvekankaat  -0.28 +- 0,04 g / m² / v.

C02 päästöt :  Luonnontilainen suo  -50 – 100 g /m²/v.     Rehevät turvekankaat oli siis 190+-70 g/m²/v  päästölähteitä,  ja karut  -70 +-30 g/m²/v  nieluja .   (Maaperältään.)   Hyvä puun kasvu tekee rehevistäkin tk:sta  nieluja .

CO2 , N2O ja CH4 ; Ojitetut suot koko Suomi :    Maaperä yht.   + 2,3 +- 10 Tg/v

Puusto               – 16,2           Tg/v

Tällaista pohdintaa vuonna 2014!

16.10.2014

Luonnontilaisia ja rauhoitettuja soita arvellaan olevan noin 5 miljoonaa hehtaaria eli puolet soiden kokonaisalasta. Loput ovat metsätalouden, maatalouden ja pieni osa myös turvetuotannon käytössä.

Wikipedian mukaan turpeen kasvunopeus, siis pituuskasvu ylöspäin, on keskimäärin vain 0,5 milliä vuodessa. Tätä vauhtia sitä siis kertyy 1 kuutiometri per 2000 neliötä suota vuodessa, jos oikein laskin. Hehtaarille kertyy 5 mottia vuodessa. (Paljonkohan tuon 5 motin hinta olisi, tekisi mieli verrata metsän tuottoon?)

Turpeen käyttö on noin 25 milj. mottia vuodessa. Jos miljoonan turvemotin kasvuun tarvittaisiin 200 000 hehtaaria, ja 25 miljoonan kasvuun 5 milj. ha, tarvittava määrä tuoretta turvetta voisi siis periaatteessa kasvaa luonnontilaisilla soilla.

Tästä laskelmasta puuttuu kuitenkin vielä oleellinen osio, eli mikä on kasvavan turpeen ja käytettävän turpeen tilavuuksien suhde, siis kuinka paljon tiheämpää turve on 50 prosentin käyttökosteudessa ja syvemmältä jyrsittynä kuin pinnalla kasvavana? Jos oletan että käytetty turve on kaksi kertaa niin tiheää kuin kasvava turve, ei luonnontilaisten soiden tuotto enää riitä kattamaan kuin puolet vuotuisesta käytöstä.

Silti – jääkauden jälkeen 10 000 vuoden aikana kertyneitä turvevaroja riittää louhittavaksi pitkäksi aikaa, eikä turvetuotanto tarvitse kuin erittäin pienen osan koko suoalasta. Pinta-alaa siis riittää sekä tuotantoon että suojeluun, johon pitäisi varata tietenkin vain monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat ja harvinaisimmat suotyypit.