Keskustelut Metsänomistus Metsävähennyspohjan ehtyminen

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)
  • Metsävähennyspohjan ehtyminen

    Metsävähennys alkaa loppumaan ja lähivuosiksi olisi luvassa vielä puunmyyntituloja. Onko uusien tilojen osto ainut järkevä keino alentaa verotettavan pääomatulon määrää tai onko tähän muita keinoja?

    Toisaalta ostetulta tilalta tehdyt hakkuut syövät vähennyspohjaa. Rahoituksen kannalta olisi järkevin tehdä nykyisiltä tiloilta hakkuut ja sen jälkeen ostaa uusi tila. Tässä tapauksessa ei tietenkään voisi aikaa vastaan yrittää tehdä ostoa, jos järkevää kaupankohdetta ei löydy.

    Onko ryhmäläisillä kertoa kokemuksia julkisesta tilakaupasta, että kuinka kauppahinnat on suhteutuneet pyyntihintoihin itäisessä Suomessa?

    Yksi vaihtoehto on tietysti tehdä loput hakkuut ja laittaa rahat pörssiin vaikkapa metsäteollisuuden osakkeisiin…

  • Makarov

    Perusta osakeyhtiö. Itellä oli sama homma että metsävähennykset loppuivat ja mietin mitä teen, perustin oy:n ja olen ollut tyytyväinen. Metka tukiakin pystyy hyödyntämään jos osakeyhtiön päätulo tulee metsätaloudesta.  Tilinpäätöksiä aina joskus metsäkeskukseen lähettänyt kun ovat niitä kyselleet, ei ole ollut ongelmia. Svoppia (verotonta pääomaa)tuli itsellä varsin huomattavasti niin niitä nyt nostellut ja tietysti ansiotulona ottanut sen mikä järkevää on verotuksellusesti. Mielestäni osakkeiden myynti/siirto onnistuu helposti myös, jos haluaa omistusta jakaa jälkipolville.

    käpykaartilainen

    Kiitos vinkistä Makarov. Pitää perehtyä vaihtoehtoon liittyviin vapauksiin ja vastuisiin. Viimeisin savotta menee niukin naukin kohtuullisilla veronmaksuilla. Koetko että osakeyhtiön perustaminen olisi tuonut jotain haittoja?

    Makarov

    No en koe että haittoja olisi ollut, ei tule nyt mitään mieleen. Aina ollut tämmöinen ”vapaa taiteilija” niin etsin asioista lähinnä mahdollisuuksia enkä ole ajattelua pelkästään ulkoistanut vaan pyrkinyt päätökset itse tekemään, toki olen ensin ottanut asioista selvää.  Metsävähennystä ei osakeyhtiö pysty käyttämään jos ostaa uuden tilan jossa vaikka olisi heti hakkuita tulossa. Mikään ei taas estä edelleen ostamaan tilaa henk.kohtaisesti vaikka oy olisi. Sitä kautta pystyy metsävähennyksen hyödyntämään ja myymään vaikka tilan oy:lle kun vähennys on käytetty. Sehän nostaa taas oy:n tasetta ja riittää että tilasta maksaa metsäammattilaisen tekemän käyvänarvon mukaan. Tilitoimisto hoitaa kirjanpidon niin siihen tietysti vähän enempi kuluja menee.

    Normandy

    Mitenkäs tämä kuvio menikään.

    Sinulla on tila, hankintahinta / perintöarvo esim 100 rahaa. Metsävähennyspohjaa siitä tulee 60 rahaa. Myyt puuta tältä tai muulta tilalta, niin saat tuon metsävähennyksen tehdä.

    Sitten siirrät tuon metsätilan osakeyhtiölle. Osakeyhtiön maksama hinta plus käytetty metsävähennys on luovutushinta ja jos se on enemmän kuin hankintahinta, niin maksat erosta veroa 30/32%

    Eli edelläolevilla luvuilla jos olet myynyt (tältä tai joltakin toiselta tilalta) puuta ja käyttänyt metsävähennystä tuon 60 rahaa, niin nyt kun tilan metsäarvion arvo on 70 rahaa, niin maksat veroa 60 rahaa metsävähennys + 70 rahaa tilan luovutusarvo osakeyhtiölle miinus 100 rahaa eli tilan hankintahinta. Maksat siis veroa 30 rahan osuudesta tehdessäsi puljauksen osakeyhtiöön. Onko tämä parempi kuin maksaa sama vero joskus tulevaisuudessa metsäkaupasta verrattuna osakeyhtiön 20% veroon? Vai mitä en nyt ymmärrä / osaa?

    Makarov

    Näinhän se menee kun Normandy kertoo mutta joskus ainakin itse ostanut puustoisia tiloja ja hakkuuttanut niitä reilusti niin niiden arvo on pudonnut 60-70%. Tällaisista tiloista ei veroa menisi ollenkaan. Tällaisia tiloja lähinnä tarkoitin kun myyntihinnaksi riittää käypäarvo.

    KeMeRat

    Öö, ei perinnöstä ole syntynyt metsävähennyspohjaa.

    Makarov

    Eli käytät ostetusta metsätilasta metsävähennyksen kerralla pois niin sen hyöty tulee maksimaalisena. Seuraavista puunmyynneistä maksat veroa kun se on osakeyhtiössä sen 20%. Hyötyjä on kun Oy:n tase nousee kaupan myötä ja pystyt nostamaan kaupan kautta veroneutraalisti Oy:stä rahaa. Ei tarvi välttämättä nostella osinkoja tai ottaa ansiotuloina. Toki ansiotuloja kannattaa aina ottaa sen verran mikä vetotuksellisesti  (15-20 000€) on järkevää, kun sen taas voi vähentää yhtiön verotuksessa.

    mehtäukko

    Spv lapsille ei tulouta metsävähennystä, mutta lahjal.kaupassa jatkajat saavat vastikkeelliselta osalta uudet metsävähennyspohjat.

    TTL

    Osakeyhtiö on varmasti eräs vaihtoehto. Lopulliseksi veroprosentiksi jää tällöin 20 %, jos pystyy osingot nostamaan ns. verottomana. Tämä ”verottomien osinkojen” käsite on meidän joillekin poliitikoille mysteeri, jotka eivät halua käsittää, että 20 % on jo veroa maksettu ja se mikä on saatu on saatu kovalla riskillä riskeeraamalla omaa pääomaa tai omaa aikaa tai molempia.

    Jos muita palkkatuloja ei ole, niin lähes 20000 euroa vuodessa saa käytännössä nostettua palkkana verottomana. Tämä on nettomääräisesti verotonta, koska noista palkkatuloista ei mene veroa ja yhtiö voi vähentää palkan sivukuluineen n 26000 euroa verotuksessa. Tosin verokantaan 20 %. Nuo sivukulut pitävät toisaalta sisällään eläkevakuutusmaksut, mitkä realisoituvat, jos realisoituvat tulevana eläkkeenä.

    Jo aikoinaan perusinsinööri V.M. kirjoitti, että tarkka kaveri perustaa esim. kioskin. Tällöin kaveri ja perhe voi syödä ainakin osittain bruttotuloillaan eli ns. kioskin ”hävikillä”. Jotain tälläisikin etuja yhtiöittämiseen sisältyy. Toinen puoli on, että aikamoista puljaamista ja 90 %:lle metsänomistajista ei maksa vaivaa toiminnan pienuuden vuoksi, jos ei sitten halua hyvää harrastusta!

    mehtäukko

    ”Puljaaminen”on laakista turhaa, kun verotarkastus napsahtaa päälle. Jo ei ole näyttöä uskottavasta yrittämisestä kaikkine kuvioineen, koko vaivannäkö on ollut tyhjän päällä. Verokirjanpito on syytä hoidattaa tilitoimistolla, ei ne ala kirjata tyhjänpäiväisiä vientejä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)