Seppo Vuokko kirjoittaa maanmuokkauksesta. Sanotaan että uudistamistuloksen varmistamiseen riittäisi nykyistä pienempikin maanpinnan paljastaminen. Kun on siirrytty aurauksesta mätästykseen rehevillä mailla, maan pintaa paljastuu huomattavasti vähemmän ja samoin haitat vähenevät eli liika vesottuminen ja kulun vaikeutuminen. Karuilla mailla äestys ja konekylvö puoltavat paikkaansa silloin kun alue ei ole liian kivinen. Muokkaus lisää jonkin verran vesistöpäästöjä mutta ei mahdottoman paljon jos huomioidaan suojakaistat, rinteen kaltevuus ja maalaji. Hyötyjen puolelle voidaan laskea parempi taimien eloonjäänti ja kasvu, tukkimiehentäin tuhojen väheneminen ja heinimisen tarpeen väheneminen.
Vuokko on täysin väärässä. Syväauratut alueet kasvaa ”pöljän” tavoin. Sitä pitäisi lisätä valtavasti. Lisäksi auratut alueet tuottaa puun lisäksi paljon pienriistaa ja älyttömän paljon marjoja.
Eikös syväaurausta käytetty nimenomaan karuilla maapohjilla ? Vuokko kirjoittaa rehevistä maapohjista. Olen samaa mieltä vuokon kanssa tuosta rehevien maiden maanmuokkauksesta. Sen vuoksi kantojen nosto on kyllä aika lyhytnäköinen ansainta keino.
Täälläpäin on auralla kynnetty ihan kaikenlaisia metsämaita. Tyypillisin ehkä hieman soistunut kuivahko tai kuiva kangasmaa. Reheviä maita pohjoisessa on vähän. Yleisimmät metsätyyppit kuivahko ja kuiva kangas ja niitä vastaavat suot. Monilta seuduin saa tuorettakin kangasta hakea.
Auratun alueen kasvu tasoittuu ja eväät on syöty ensiharvennukseen mennessä. Aluksihan hakkuutähteet ja juuret lahoaa nopeaa palteissa ja antaa ravinteita. Palte on maatuessaan ja painuessaan levoton kasvualusta jossa lylytyviä tulee. Aurauksia myös kylvettiin jätkänpolkuun kuivemmilla mailla. Niissä parempi laatu.
Tulee noita vanhoja asioita mietiskeltyä nykyjään enemmän kuin tulevia. Johtunee siitä, että takana on paljon ja edessä enää vähän. Vesistöt alkoivat täällä päin tummumaan ja rehevöitymään muutaman seikan osuttua samaan aikaan. Maataloudessa kuivalantalat korvattiin lietelannalla, metsätaloudessa otettiin muokkausmenetelmänä käyttöön ojitus-mätästys, turvesoita avattiin käyttöön ja alkoi hillitön kesämökkibuumi. Nämä tapahtuivat muutaman vuoden ”aika-ikkunassa”. Vanhat metsäojitusten synnit olivat pohjalla ja sitten alkoi kamelin selkä katkeamaan. Kuten tunnettua, se selkä katkeaa lopullisesti varsin pienestä kuorman lisäyksestä.
”Vesistöt alkoivat täällä päin tummumaan ja rehevöitymään muutaman seikan osuttua samaan aikaan. Maataloudessa kuivalantalat korvattiin lietelannalla,”
Kerropas nostokoukku perustelut tälle logiikan väläykselle.
Eipä ole monta vuotta, kun seurasin, ja haistelin, erään suurnavetan lietelannan ajoa. Pääsiäisen aikaan lumet hupenivat kovaa vauhtia. Kymmenkunta senttiä oli vielä sohjoa pellolla, kun alkoi hillitön lietteenajo pelloille, ilmeisesti oli pelkona kantavien kelien loppuminen. Koko pääsiäisen ajoa kesti, lumisohjon päälle. Sonta lensi ja haisi. Peltojen halki vie luonnonpuro läheiseen järveen, pelto-ojien lisäksi.
Havainto ei ole varmaan Ranen mieleen. Saattaa olla hänen mielestään venäjämyönteinen ja ryssän röllin mielipide.
Ryssän trolli asiassa voit olla oikeassakin.Siinä että jos levität kiinteän lannan ja kusen joko erikseen tai samalla kerralla(=liete) peltoon olisi jotain eroa vesien tummumiseen olet väärässä.Saman verran menee ravinteita samasta määrästä eläimiä.Tuo tarinasi keväthangille levitetystä lietelannasta kuulostaa keksityltä.Jos on totta niin kyseessä on äärimmäinen yksittäistapaus joka ei valtakunnan tasolla ole vaikuttanut mihinkään.Lietelanta pyritään multaamaan mahdollisimman äkkiä jotta arvokas typpi ei pääse haihtumaan ja nykyään tukiasioissa ei hyvä heilu jos yrittää jäätyneeseen maahan levittää…
Maalaisliitolaisten tapa oli vuosikymmenien ajan kärrätä keväisin huusin aluset järven jäälle ”häviämään”. Eikö tuo tapa lie vieläkin voimissaan kun tarpeeksi syrjäkylille mennään.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään