Joet ovat luonnon likaviemäreitä, joita pitkin joen laidoista irtoava savi, puut, puiden oksat, lehdet ja neulaset ja siitepöly kulkeutuvat järviin ja lopulta mereen.
Ojitusta ei saisi tehdä niin, että suuri määrä vettä valuu kerralla jokeen. Seurauksia voitte katsoa uutisista. Pitäisi perustaa valuma-alueita. Ja hidasteita, ettei synny rankkasateiden takia tulvia. Mallia voisi ottaa kaupunkien hulevesien suunnittelusta.
Nyt kun EU rahaa on tarjolla, pitäisi sitä käyttää vesistöjen ennallistamiseen.
Läheinen järvi muuttui virtaksi sateiden seurauksena. Koska vettä kaiken lisäksi valuu (syöksyy) järveen enemmän ,kun tehtyjen rautatie-ja maantiesiltojen alta mahtuu poistumaan , on veden pinta noussut toista metriä muutamassa päivässä. Vielä kuluneen yön aikanakin veden pinta nousi useita senttejä. Nyt ollaan jo yli keväisen tulvakorkeuden lukemissa.
Puutavaraa ja järven rannoilta irronnutta tavaraa (veneitä,laitureita yms) seilaa pitkin järven selkää löytääkseen uuden ”kodin” jostain myötävirran varrelta.
Mutakylpyynkään ei tarvitse tilata aikoja. Riittää ,kun kävelee järveen.
Kommentti. Unohtui: kivien palautus uittoa varten perattuihin puroihin.
”Olen kuvitellut että maatalousmailla suojavyöhykkeet perustuvat maataloustuen ehtoihin – korjatkaapa paremmin tietävät!
Raakkupurojen suojakaistojen 45 metrin leveyttä puoltavaa tutkimusta en ole nähnyt, kertokaahan mistä sellainen löytyy? Luulisin että metsäsertifioinnin 10-20 metriä olisi niissä useimmiten riittävä.
Suurin ongelma maa- ja metsätalouden vesiensuojelussa liittynee vanhoihin ojastoihin, joissa ei ole riittäviä vesiensuojelun rakenteita. Selkeytysaltaat eivät riitä ja suojakaistat eivät estä kaikkia päästöjä vesiin. Suuret ravinne- ja humusvalumat ja happamuuspiikit yhdistyvät suurimman valuman hetkiin.
Veden liikettä ojastoissa tulisi hidastaa. Tämä saadaan aikaan esimerkiksi muuttamalla suoria ojia enemmän purojen kaltaisiksi, eli lisätään mutkia ja kasvillisuutta reunoille. Säätöpatojen avulla saadaan pohjaveden korkeus säädettäväksi kuivien ja märkien kesien välillä. Lisäksi voidaan hyödyntää kaivukatkoja ja pintavalutuskenttiä sekä lintukosteikkoja tai perinneympäristöjä (esim. laitumia) pysäyttämään ravinteet ennen vesistöä.
Lisäksi kalkitus sopivissa kohteissa. Happamilla mustaliuske- ja sulfaattimailla voidaan saada hyötyä suoraan vesistöön kohdistuvista kalkituksista. Niillä tehokkain keino ilmeisesti olisi se että ojia ei vedetä liian syviksi pohjamaahan saakka. Turvemailla tulisi myös pitää ojat mahdollisimman matalina ilma- ja vesistöpäästöjen minimoimiseksi. Päästöjä ilmeisesti tulee niin kauan kuin turvetta riittää hajotettavaksi.”
HS mielipide: Myös peltojen suojavyöhykkeet ovat riittämättömiä
Aika lailla edellisen kommenttini kanssa samaa sanomaa kertova artikkeli Hesarissa – jo vuonna 2019. Kirjoittajana Pekka Juntti, Muuttuva metsä -kirjan toinen toimittaja.
Paljon edistystä asiassa ei ole tapahtunut 5 vuodessa. Nyt olisi kuitenkin rahoitusta tarjolla Metkassa: suometsänhoidon suunnitteluun saa tukea ja lisäksi luonnonhoitohankkeisiin. Soiden ennallistaminen on kohta pääsemässä vauhtiin, ehkä myös jatkuva kasvatus?
”Bisin ideoimassa ”kosteikko-Metsossa” maksettaisiin rahaa siis vesiensuojelusta. Metsänomistaja, jonka maille ojitus päättyy, saisi täysimääräisen korvauksen siitä, että menettää metsäalaansa kosteikolle. Samalla metsäluontokin kiittäisi, sillä Suomen luonnossa on nykyään ojitusten takia aivan liian vähän monimuotoisuutta tukevia kosteikoita.”
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.