Keskustelut Metsänomistus Metsästäjän moraali?

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 277)
  • Metsästäjän moraali?

    Kun olen seurannut täällä Satakunnassa vellovaa susikeskustelua lähinnä Köyliö-Eura suunnalta ei voi kuin ihmetellä missä kulkee metsästäjän suorastaan ”härskiyden” raja.
    Kuljetaan talosta taloon lietsomassa susipelkoa vaikka mitään uhkaavaa ei ole yhdellekään omakotiasustelijalle tapahtunut.
    Tämä yksi uhkakuvakin on metsästäjän todistamaton kertomus.
    Jälkihavainnoista ei voi millään jäljestä päätellä oliko kyse uhkaavasta tilanteesta.
    Mutta hirvi-ja peuraraadot kertovat kyllä mikä mättää.
    Lihanjaolle on tullut tehokkaampi jakaja kuin metsästäjä.
    Moraalia kuulutan sillä että on suomessa kuitenkin vähälukuisesta susien määrästä kyse joten niiden ampumiseen ei ole perusteita.
    Hirvijahti pitäisi riittää. Vähemmilläkin hirvillä.
    Sudet saadaan nurkista lähimetsissä meteliä pitämälläkin.

  • mehänpoika

    ”Suorittavalle” ”luotettavasta tahosta”:

    Hirvien todellisella määrällä ei ole mitään merkitystä, kun siirtyminen pyyntiluvista vapaaseen hirvenmetsästykseen on tapahtunut. Silloin hirvikolareista ja niissä vammautuneista ei kukaan voisi syyttää metsästäjiä. Silloin hirvikolarit olisivat todella onnettomuuksia eivätkä ihmisten aiheuttamia jonninjoutavan kaatolupakäytännön vuoksi.

    Tilastoja ei ole tarpeen jäädä odottelemaan. Ne on helppo sumplia näyttämään mieleisiltä. Muutokset olisi tarpeen panna toimeksi ilman turhia odotteluja, ettei metsästäjän moraali tarvitse joutua liian tiukalle.

    mehänpoika

    Joskus aikaisemmin hirvinkaatolupakäytännön aikaan oli maksettava myönnettyt kaatoluvat valtiolle jo ennen laillisen hirvenmetsästyksen alkua. Käyttämättömät lupamaksut sai metsästysseura erikseen anomalla takaisin. Tämä oli omiaan käyttämään mahdollisimman tarkoin myönnetyt luvat ja siksi metsänomistajien kannalta hyvä asia.
    Tähän hirvipoliitikot halusivat muutoksen, koska hirvikanta ei tahtonut lähteä kasvun uralle.

    Nykyisin lupamaksut kuuluu maksaa jahtikauden jälkeen vain kaadettujen hirvien osalta. Tähän käytäntöön siirtymistä perusteltiin metsästyksen ylimmän johdon toimesta kuitenkin pelkästään kaatolupamaksujen ylimääräisiltä palautuksilta välttymisellä. Todellisuudessa haluttiin ehkä enemmän hirvikantojen lisäämistä.

    Metsästäjän moraali on opetettua ylhäältä päin. Metsästäjä-lehti on toiminut siinä ansiokkaasti. Minäkin olen maksanut riistanhoitomaksun vain sen vuoksi, että ko. lehti tulee ja tiedän paremmin, mitä metsästäjät nyt ovat keksineet.

    jees h-valta

    Mehänpojalle tiedoksi että Kontron Maaseudusta ne tuoreimmat metsästysuutiset ja niiden puolustelut löytyvät. Päätoimittajan itsensä kirjoittamina. Puolustaa rikollisuutta harvinaisen ansioituneesti.

    jees h-valta

    Tänne vielä pieni jälkimiittinki tuosta karhun nk. silmillemenosta ja ampumisesta: On ilmennyt jotain uutta kuulusteluissa ilmeisesti ja miehet on pidätetty uudesti. Taisi olla järjestys juuri niin päin että ensin ammuttiin ja sitten meinattiin vielä jäädä kuolevan karhun runtelemaksi. Jokatapauksessa en paljon näitä ”sankareita” puolustelisi.

    e-h

    Onhan ne sankarit jo aijemmin ajaneet sen karhun edellisestä pesästään,siinä kait on pentu menehtynä häirintään.

    jees h-valta

    Näin juuri kuuluu uutisten mukaan olleen. Joten jatketusta rikoksesta on kyse ja pojjat taitaa ottaa pienet nokkimiset.

    Leevi Sytky

    Pienet? Onhan tuo sen verran törkeä metsästysrikos, että vuos-pari linnaa?
    Epäiltyjähän he ovat tällä hetkellä, mutta aika vahvat näytöt on, koska tapahtuu vangitseminen.

    Anton Chigurh

    Tässä nyt on kysymys yksinomaan siitä, että noita äärimmäisen häikäilemättämiä kontrolaisia on vain muutamia tuhansia, jotka ovat viimeisen vuoden harjoittaneet tuota lapsellisen läpinäkyvää propagandaansa, joka huipentui noihin kahteen susijahtiin ja tähän karhujuttuun. Niin pienestä joukosta, niin hurja kuin se onkin, ei löydy riittäviä älyllisiä resursseja. Natsimaista touhua.

    Tuo röyhkeys ylitti sen rajan, että enemmistön sietokyky loppui.

    6 m3

    Puolustellako vaiko syytellä poikosia?

    Sen tulee tulee päättämään oikeus. Leivättömän pöydän ääressä tulee tuomio.

    Poikosten erämies ura kuitenkin päättyi alkuunsa. Toinen kantaa ikuisia arpia nahoissaan. ”Pyssyt ja porohkat” lähtee valtiolle, uusia aselupia tuskin kannattanee hakea vuosiin.
    Korvaukset sitten päälle.
    Jos tieten tahtoen ovat karhunpesää sorkkineet, niin lienevät rangaistuksensa ansainneet. Ja nuo muut lisäseuraamukset sen päälle.

    suorittava porras

    Uskon vahvasti , että oikeat metsästäjät tuomitsevat tuon karhutapauksen , mikäli tutkinnassa käy ilmi , että homma ei ollut vahinko. Vaikuttaa siltä , että kyseisessä tapauksessa into on ylittänyt ymmärryksen….mutta hyvä , kun asia tutkitaan perusteellisesti

    Susien osalta Anttoni sitten liiottelee varsin reippaasti. Esim . Keuruun Haapamäellä järjestettyyn susi-iltaan osallistui n. 160 henkilöä , joista noin puolella oli henkilökohtaisia kokemuksia susista. Vain yksi susia puoltava kommentti oli lausuttu yleisön joukosta koko illan aikana. siis 1 /160 . Minusta tuo yksi ei ole enemmistö länsimaisen demokratiakäsityksen mukaan.

    Nuo susien eliminoinnit ovat mielipiteenilmaisuja siitä , että haja-asutusalueen ihmisten ääntä on kuunneltava ja suotava heille oikeus liikkua vapaasti ja pelkäämättä omilla pihoillaan ja tiluksillaan. Vahinkoa tai todellista uhkaa aiheuttavat pedot on voitava eliminoida samoin perustein maalla ja kaupungissa, viipymättä ja verekseltään.

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 277)