Keskustelut Metsänomistus Metsästäjän moraali?

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 277)
  • Metsästäjän moraali?

    Kun olen seurannut täällä Satakunnassa vellovaa susikeskustelua lähinnä Köyliö-Eura suunnalta ei voi kuin ihmetellä missä kulkee metsästäjän suorastaan ”härskiyden” raja.
    Kuljetaan talosta taloon lietsomassa susipelkoa vaikka mitään uhkaavaa ei ole yhdellekään omakotiasustelijalle tapahtunut.
    Tämä yksi uhkakuvakin on metsästäjän todistamaton kertomus.
    Jälkihavainnoista ei voi millään jäljestä päätellä oliko kyse uhkaavasta tilanteesta.
    Mutta hirvi-ja peuraraadot kertovat kyllä mikä mättää.
    Lihanjaolle on tullut tehokkaampi jakaja kuin metsästäjä.
    Moraalia kuulutan sillä että on suomessa kuitenkin vähälukuisesta susien määrästä kyse joten niiden ampumiseen ei ole perusteita.
    Hirvijahti pitäisi riittää. Vähemmilläkin hirvillä.
    Sudet saadaan nurkista lähimetsissä meteliä pitämälläkin.

  • Puun takaa

    Valtio on vetäytymässä kaikista korvausvastuista ja maksajiksi tulevat vakuutusyhtiöt. Olen varma, että nämä asiat muuttuvat nopeammin kuin uskommekaan.

    n-merkki

    Olen tässä vähän miettinyt, taitaa olla paljon halvempaa vain haavoittaa sutta. Ja tehokkaampaa.

    Jos ampuu suden kuoliaaksi on vain yksi susi vähemmän.

    Jos taas haavoittaa sutta niin se varmasti oppii että kuuma lyijy ja ihminen liittyvät yhteen. Ja tämän käyttäytymismallin se opettaa jälkeläisilleen. Saattavat jopa kokea Karjalan laajat korvet turvallisemmiksi.

    Korpituvan Taneli

    Tuo haavoittaminen lie vielä suurempi rikos kuin ampuminen kuoliaaksi. Ajatuskulku sinänsä on varmaankin ihan oikea.
    Samaan päästäisiin varmaan ampumalla aina nurkkia kiertävästä laumasta se johtaja uros tai naaras. Rohkein poistuu porukasta ja loput ymmärtävät että ihmistä pitää välttää, vaikka siellä näyttäisi olevankin helppoa saalista, mutta on myös hengenlähtö lähellä.

    Tässä lienee juuri myös se villakoiran ydin.
    Suomen susilaumoissa on ilmeisesti vieläkin koirasusia, joilla ei ole normaalia pedon epäluuloa ihmistä kohtaan.
    Kaikenlainen pannoittaminen ja haaskalta seuranta opettavat myös susille, ettei ihmisen läheisyys ole kartettava asia.
    Kaiken kukkuraksi tulee vielä susitarhaus ja tarhattujen eläinten päästäminen luontoon. Tätähän tehdään itärajan takana, eivätkä huhut tämänkään puolen tarhasusista kaikki liene legendoja.
    Suden normaali villieläimen vaisto, että ihmistä pitää väistää, pitäisi saada takaisin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Mosku

    Jo vaen se hukka tokenhee ku lyijyä nahan läpithe saa, juoksoo naapur pitäjään kuolemhaan.

    6 m3

    Tuo Tanelin mainitsema alfa suden ampuminen tuottaa eniten vahinkoa ja harmia
    Lauma hajaantuu ja saalistus keskittyy helppoihin saaliisiin.
    Useimmiten laumanjohtaja ei olekaan uros, vaan naaras.

    Iron Man

    Veliseni puhut asiaa.
    Yksinäiset sudet voivat aiheuttaa ongelmia koska ottavat evästä mistä sen helpoiten saavat,tosin susien aiheuttamia tuhoja liioitellaan suuresti.
    Taneli-pappa on tässä susi asiassa pahasti sekaisin,no pitää yrittää ymmärtää eihän vanha jäärä mielipidettään muuta vaikka todennäköisesti tietää olevansa väärässä.

    6 m3

    Suosittelen iltalenkin kohteeksi R-kioskia. Sieltä löytyy lehtihyllystä Metsästys ja Kalastus lehden tämän vuoden ensimmäinen numero.
    Erätarina osiosta löytyy asiaa joka on puhuttanut 1922 ja puhuttaa tänäkin päivänä.

    jees h-valta

    Täällä metsästäjät ja Taneli vain ehdottelevat omia sääntöjään ja törkeitä metsästysrikkomuksia kaikkine haavoittamissekoiluineen.
    Edelleen korostan että susi on suomessa rauhoitettu eläin ja kannaltaan uhanalainen, sukupuuton partaalla. Miksi nähdä noin kauheasti vaivaa tuon olemattoman eläinkannan suhteen?
    Kenenkään näidenkään ”sankaraineksen” henkeä ei tiemmä ole susi uhannut. Voin muistuttaa että monen henki on lähtenyt hirvien vuoksi ja varmaan lähtee edelleen.
    Kysynkin Taneliltakin (vaikka ei ole vastannut kyllä edellisiinkään) aiheuttaako todella pelko tuonkaltaista hysteriaa aikuisissa miehissäkin?
    Vai oliko tosiaan muitakin rauhoitettuja eläimiä joita himo tappaa vie vaikka lainkuuliaisuuden ja järjen päästä?

    6 m3

    Susi ei ole Suomessa mitenkään uhanalainen laji.

    Tuon trooppisen päiväeläimen mielikin voi muuttua kun susi asettuu päivämakuulle tuvan ikkunan alle viinimarja puskiin.
    Luontokuvaajat ovat susirajalla tehneet todellakin hallaa petokannoille kattamalla niille valmiin ruokapöydän.

    Siitä vaan Jessekin voi ruveta hakemaan lupaa kuvaushaaskoille haavikoihinsa, säästyy aitaamisen vaivalta.
    Takaan että hirvet pysyvät poissa alueelta, Ja naapuritkin tulevat olemaan innoissaan pysyvästä susikannasta kotinurkilla.

    jees h-valta

    Eipä ole ilvestä kummoisempaa tänne asti piisannut.
    Kyllä joku aina on tussaroimassa välissä. Olen tosiaan kerran saanut kevyelle ”haaskalle” ilveksen käymään mutta silläkin oli alkava kiima enemmän mielessä runsaasta ”ruiskimisesta” päätellen. En rupea mitään raskaampaa ruokintaa pitämään kun en ole varma että pystyn sitä jatkuvasti pitämään. On vielä vähemmän halua tappaa niitä nälkään kun ensin opettaa helpolle ruokailulle.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 277)