Kiitos linkistä, eipä ole tullut luettua tuota blogikirjoitusta. Toistuvin harvennuksin käsitellyssä metsässä kiertoaika ei ole oikein enää relevantti käsite. Jos painotetaan hieman lisää muita kuin puuntuotantohyötyjä, jatkuvan kasvatuksen kilpailuasema vahvistuu. Tällaisia ovat esimerkiksi vähäisempi tuhoalttius, paremmat mustikkasadot, miellyttävämpi maisema, vesistöjen suojelu, hiilivarastojen suojelu turvemailla.
Jatkuva kasvatus tuli minulle tutuksi metsätaloussuunnittelusta 1970 -luvulta. Länsi-Uudellamaalla oli suosittua tehdä pienaukkoja, idässä poimia kypsiä puita ihan kuten moni alan opettajakin nyt suosittaa. Vastaan tuli yhtälailla isäntien omatoimisia kuin metsäammattilaistenkin leimaamia kohteita.
Lännen pienaukot taimettuivat heikosti, suojaisaan aukkoon nousevan lehtipuun pysäytti nouseva hirvikanta, takkuisen tapin päähän versonut vihreä katosi vuosi toisensa jälkeen hirven hormiin.
Idässä en tavannut mustikkaa jatkuvan kasvatuksen metsistä, paikoin kyllä vattua, joka koitti kisata angervon ja kastikoiden kanssa.
Oli tuskastuttavaa yrittää luoda käsittelykuvioita metsään, jossa huojui rajalta rajalle 80–110 kuutiometriä kiertoajatonta, lylyistä heikosti kasvavaa kuusta.
Kiertoaika on erittäin relevantti asia metsätaloudessa, kiitos metsänjalostajien, taimituotannon ja muokkauksen kehittäjien. Jalostettu taimi kasvaa viidenneksen paremmin kuin maatiainen, hyvä taimi lähtee kääntömättäästä ihan eri tahtia kuin heinän sekaan kylväytynyt tuleva raivaustähde.
On ihan eri asia korjata sorvikuusta 55 vuotiaasta metsästä kuin 90 vuotiaasta, tai 1–295 vuotiaasta, joita kansallispuistoissa näkee.
Jatkuvan kasvatuksen suosio tutkija/opetusväen keskuudessa on kuppainen juttu metsätaloudellemme. Metsiemme historian huono tuntemus ei ilahduta yhtään, ei metsäpuiden genetiikan, ei kasvatuslannoitusten tulosten etc. etc, unohtaminen. Mutta lystiä on ilmeisesti raksutella kompuutterista mieluisia tuloksia, kun lähtöarvot on ensin valittu mieluisiksi.
Nyt päätehakattavat männiköt ovat vielä suureksi osaksi harventamatta kasvaneita, luonnonmetsien kaltaisia. Enemmän ja enemmän aletaan saada puusatoa toistuvin harvennuksin hoidetuista metsistä. Aika näyttää, päästäänkö näissä laadullisesti ja taloudellisesti yhtä hyvään tulokseen. Veikkaan että ainakin niissä kasvu jatkuu hyvällä tasolla pitempään kun latvuksista on pidetty huolta harvennuksin.
Aika anarkistinen ajatus, että palattaisiin vanhaan, eli jätettäisiin hoitotoimenpiteet tekemättä ja korjattaisiin vain luonnonmetsien kaltaisten metsien puusatoa. Mutta jos jollakin on aikaa odottaa, mikäs siinä; näitäkin kokeiluja on hyvä tehdä.
Minulla on esimerkki 1911 olleen metsäpalon jälkeen syntyneestä männiköstä. Maanomistusolojen seurauksena sitä on harvennettu, kerran kahdesti ja osin ei koskaan. Merkittäviä eroje ei nykypuuston määrässä havaitse- Laadussa kylläkin. Kahteen kertaan harvennettu on tietysti laadukkain. Tasajäreää ja suoraa. (tästähän olen kirjoittanut aiemminkin) Mänty kyllä aikanaan siis luontaisesti harventaa, mutta ei ymmärrä tappaa lenkoja.
Jos joku tollo yrittää kasvattaa kuusikkoa ilman harvennusta, niin kyllä sieltä aikanaan puuta löytyy. Sehän on selvä. Ei kyllä yleensä samoja määriä kuin oikein harvennetussa. Jos luulee saavansa harventamattomasta kuusikosta hyvän tukkipuusadon, kyllä pettyy. Kuuset ovat pieniä ja tietysti niihin kertyy kuitenkin tyvilahoa.
En kyllä ymmärrä, mistä näitä ”profeettoja” löytyy. Kaipa tuo on yksi tapa hankkia Arvometsälle asiakkaita.
Tuo metsänhoidon intensiivisyys ja voimaperäisyys tietysti vaihtelee sijainnin ja kasvupaikan mukaan. Etelä- ja keski-suomen viljavilla kasvupaikoilla on avohakkuisiin ja metsän istuttamiseen perustuva menetelmä ihan kannattava verrattuna Jatkuvan kasvatuksen menetelmään, jopa varmempikin joissain tapauksissa. Kaikkialla muualla Metsänhoitoon ei kannata investoida kovin paljoa.
Metsänhoidosta luopuminen on ihan realistinen vaihtoehto karuilla mailla ja Pohjoisimmassa Suomessa. Liiallinen metsänhoio on tuhonnut ja tuhoaa vesistöjä humuksella, eikä se edes ole taloudellisesti kannattavaa. (Soiden ojitus, voimakas maanmuokkaus, Huonotuottoisten kuusikoiden muuttaminen huonotuottoisiksi männiköiksi)
Kyllä Timo Pukkalan tekstit ihan mielenkiintoisia ovat.
Käsittelemättömyys ei estä puun kuutiokasvua, mutta tuottoon se vaikuttaa hyvin paljon. Ei sen huomaamiseen tarvitse olla ”rokotettu perinteisellä metsäopetuksella”. Mutta kukin saa itse päättää nykyään pitkälti mitä metsänkasvatukseltaan haluaa tai ei halua. Se on hyvä asia.
On sitten toinen jutsku joka ei saa ymmärrystä. Vuosikymmenten ajan on metsälöön haettu ja saatu mp- rahoitusta.Milloin metsätien tekoon, perusparannukseen, kunnostusojitukseen…On olleet ilmaiset taimet vajaatuottoisille länteille…Kunnes.
Jälkikasvu museoi (osa Metsoon) koko paskan, ja ryteikköä piisaa!
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.