Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 641 - 650 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • jees h-valta

    Suositan kokeilemaan Visakallo. Saadaan ennakkotapaus valtakunnan suurilta kanslereilta tästäkin. Oletan kuitenkin että lähempänä useiden vuosien kovaa lusintaa mennään. Kannattaa perheelle heittää hyvästejä jo hyvissä ajoin. Tulee pitkä ”kakku”. Mielestäni suorittavan(kaan) hirvitalousalue ei ole harmaalla tuossa Planterin kartalla? Olenko käsittänyt hänen erinomaisesti hoidetun alueensa sijainnin väärin?

    Planter Planter

    Noin 30 päiväsakkoa ja kuoppa tuomitaan menetettäväksi valtiolle.

    vmt

    Veikkaisin, että Visakallon kokeilu menisi törkeänä metsästysrikoksena, kun se kuoppa varmaan voitaisiin nähdä eläimelle erityistä tuskaa aiheuttavaksi. Siten vähintään 4 kk ehdollista ja maksimi 4 vuotta vankeutta. Varmaan menisi tuolla ehdollisella ja kaikki rikokseen käytetty tuomittaisiin valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineenä ja taulukon mukainen hirven arvo pitäisi myös maksaa, nuori yksilö 1500 € ja aikuinen 2400 €. Ja varmaan oheissakot.

     

    jees h-valta

    Mutta lienee kuitenkin ettei tulisi metsästäjien ammutuksi vielä ensimmäisellä rikkeellä vmt?

    vmt

    Mistäs minä sitä tiedän? Aika harvoja on tainnut metsästäjät ampua..?

    jees h-valta

    Niin, muistelin vain näitä sinun edellisiä kommenttejasi.

    Planter Planter

    Nyt on syytä lopettaa leikinlasku puolin ja toisin, ei taida metsänomistajiakaan kiinnostaa vakavasti miten tilannetta voitaisiin parantaa?

    Ihan samaa keskustelua on käyty, kanteluita oikeusasiamiehelle ja vaatimuksia maa-ja metsätalousminiteriölle jo 40 vuotta sitten. Koko ajan siitä eteenpäin on tehty tarkastuskertomuksia, aloitteita,virallisia valituksia yhtenä pötkönä. Sama ministeriö on järkähtämätön, ei hirvistä ole haittaa.  Jarruttaa edelleen ja 40 vuoden aikana on koivun viljely loppunut mäntytaimikoiden määrä pudonnut kolmanteen osaan, vahingot ovat suuria. Mäntytukista alkavat laatuviat nyt tulla esiin.

    Etsikkoaika on seuraavissa vaaleissa. Ministeriksi on saatava joku Häkkäsen tapainen kulttiin sitoutumaton juristi, joka siivoaa laittomuudet pois ja laittaa asiat kuntoon, muuten tilanne menee vain koko ajan hunommaksi.

    https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/1991/19910211

    jees h-valta

    Toki Häkkänen olisikin aivan kelpo mies hommaan. Toki varmaan vastamäkeen joutuu myös polkemaan.

    vmt

    Meinaatko Planter, että muut asiat ei ollenkaan vaikuta puulajien valintaan, kuin sorkkaeläimet?

    Itse näkisin, että vaikuttaa tämän hetken kysyntäkin ja nyt eri puulajeista maksettavat hinnat, vaikka ne eivät mikään tae olekaan vuosikymmenien päähän..

    Tällä viikolla just pohdin koivun istuttamista, niin eräs varttuneempi metsäalan ammattilainen siihen kommentoi, että saahan sitä kasvattaa, mutta sitä ei kukaan halua ja siitä halua maksaa. Oli ehkä kärjistettyä, mutta totta toinen puoli, kun hintoja nyt katsoo.. Eli miksipä ei siis kuusta?

    jees h-valta

    On aika paksua väittää ettei koivu kelpaa. Minulla ainakin yleisin myyntipuulaji ja hintahan pitää suhteuttaa puun ikään valmistuessaan markkinakelpoiseksi. Olen nyt jatkuvasti lisännyt raudusta mutta samalla edelleen joudun käyttämään aitoja ja nauhoja ja jatkuvaa valvontaa koivikoiden osalta. Silti tuhoja tulee.

Esillä 10 vastausta, 641 - 650 (kaikkiaan 1,096)