Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • suorittava porras suorittava porras

    Tähti ilmoittautui ihan itse ikävällä tavalla …

    Planter Planter

    Suorittavan hahmossa…

    Metsuri motokuski

    Kyllä täälläkin asutusten lähettyvillä on vastaavia tilkkutäkkejä. Moni pieni palsta on kuitenkin samalla omistajalla joten yhdellä luvalla saadaan monikin tila hoidettua. Onneksi meillä ei ole vastaavaa tilannetta mutta toisessa seurassa jossa olen niin tilanne on kovinkin tuttu.

    puunhalaaja

    Edellä mainitulla ei välttämättä ole syyyhteytää hirven kohdalla ,mutta ylisuuren vhp-kannan leikkaamista tiheä asutus haittaa.

    Suorittava, ymmärrän ja allekirjoitan tämän täysin. Mutta minä kysyinkin sitä, että miksi näiden haastavien olosuhteiden vuoksi hirvitavoite pitää asettaa suositusta korkeammaksi?

    jees h-valta

    Onneksi sudet todella mukavasti levittäytyvät nyt Satakunnassakin. Pomarkussa susi juoksi auton kylkeen mutta ilmeisesti ei loukkaantunut kovin pahasti koska katosi maastoon.

    Jean S

    Näin vakavasti, niin mitä mieltä olisitte siitä MOT-ohjelmasta?

    Ola_Pallonivel

    Jos Planterin kertomukset pitävät paikkansa, niin onhan tuo järjestelmä täysin mätä. Valta metsästäjillä. Pitäisihän tuota hieman julkisuudessa penkoa. On toki muitakin ohjelmia, mutta melko moni ikävä kyllä ylellä.

    Juho87 Juho87

    Meillä täälä Itä-Lapissa seuramme alue on yli 20 000 ha + valtion irtopalstat sisässä 10 000 ha, hyvät pyyntimaat ja hirviä oli viime talvilaskennassa pyynnin jälkeen 2,3 kpl/ 1000ha. Tavoite on 1,7. Ei siis hyvä. Isot taimikot talvilaitumina. Välikokouksessa pyynnit lopetetaan kesken vaikka lupia vielä olisi. Suurin ongelma meillä onkin että kokouksiin ei saada maanomistajia, vaan päätökset pelataan metsästäjien pussiin. Monikaan mo ei taida tietää mitä menettää kun ei osallistu seuran kokouksiin. Itse eivät välttämättä menetä mitään mutta jos heidän lapset perivät maan niin se on heidän tulevista tukkitileistä pois kun hirvi on taimista repinyt päät irti ja tulevaisuuden sahalaitokset kun tulevat syynäämään kaikki vanhatkin viat tukkien sisuksista. Polttava kysymys kuuluukin, miten saada maanomistajia vaikuttamaan seuran kokouksiin? Muistutus tekstiviestillä ehkä? Tai valtakirjan käyttö?

    mulle

    Mullei ole vaikutusta hirvikannan säätelyyn, mutta sunkin paikallisella Metsästysseuralla ehkä vähän on?

    Gla Gla

    Ei peuran metsästys Planterin kartalla ole ongelma. Kyttäämällä pellonreunasta, jolloin näkyvyys on ylivertainen metsään verrattuna. Pelloillehan peurat hämärän aikaan kokoontuu.

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 1,096)