Aikoinaan myynnissä ollut metsälö oli isolta alaltaan joskus vaiviututta hyvin moniväärää kuusikkoa. 2-4 tukin kokoista kuitumetsää, joka ei mennyt myyjäpuolen jakeluun hinnoittelussa. Siten olisi ollut täysin susi ostos. Joku muu osti eikä koskaan kehunut…
Voisiko joku selostaa tavallisen puunmyyntisopimuksen asettamat vaatimukset ostajan järjestämälle hakkuulle. Kun sopimuksessa on annettu pituusmittoja, riittääkö se, ettei minimi mittaa pidempiä paloja joudu propsikasaan ja kaikki muut palat ovat sopimuksessa mainittuaja?Onko ostajalla joku velvollisuus huomioida myös myyjän puoleista optimointia?
Väärään paikkaan aikoinaan istutetut männiköt alkavat tulla päätehakkuuikään. Siellä ei tukkiprosenteilla juhlita. Mo sasa olla kiitollinen ,että on kuiduttavaa teollisuutta.
Juu, ”kiitti vaan kauhiast, tällä mää elänki varmaan vuoren” -vai miten se meni Tuntematonta Sotilasta lainaten?
Kun se männynistutusbuubi oli peräisin juuri metsäteollisuuden sen hetkisistä tarpeista ja ennustetusta tarpeesta. Mutta onha se toisaalta hyvä, että joku ostaa niitäkin hierrinpuita, joita pelloillekin aikoinaan istutettiin eikä kaikkia tarvi tehdä polttopuiksi.
Yksityiset sahat kertoo toiminta tavoistaan avoimesti, esim, otetaan tukki tarkasti talteen ym. lauseilla, sahurilta se onnistuu heille kuitu on läpikulkuerä. Kuitu ei välttämättä tuota rahallista-arvoa, mutta varmistaa sahauksen sivutuotteille kaupan, hake, puru ym.
Kun julkinen lupaus arvopuun talteenotosta on mainoslauseessa, silloin niistä kauppasopimuksista pidetään kiinni ja jaetaan toteutuneita tukkitaulukoita mainosmielessä myyjälle, tätä kautta hyvä leviää.
Sahurin leimikkovalinta on kriittisempi, paljon kuitulaatua sisältäviä leimikoita vältellään varastotilanteen mukaan. Hyvälaatuisesta tukkileimikosta saa tietysti hyvän tukki %:n jo luonnostaan.
Sellufirmojen tukkilista voi nyt olla puutteellisempi, tässä tukin ylitarjonta tilanteessa. Ostetuille pituuksille sielläkin tukit katkotaan, jos myyjä on aktiivinen hakkuun aloituksen aikaan… !
Paikallinen hintataso tuli kokolailla selväksi, kun laitos pyysi tarjoukset leimikosta, jonka kokonaismäärä huiteli kymppitonnin paikkeilla vuosittain.
Tarjouksia tekivät isot, mutta myös pienemmät yritykset. Ne ovat puoliksi julkisia, eli kyllä meillä kaikki kiinnostuneet näkivät ne.
Mielenkiintoista oli, että tarjousten pyytäjä ei ollut kiinnostunut purkamaan kokonaiskauppaa, vaan möi aina yhdelle ostajalle koko leimikon.
Kuitenkin niin suuresta kaupasta olisi ollut helppo erotella esim pylväät pylväsfirmalle,
Koivun erikoistyvet niitä himoitsevalle, Mastopuut puulaiva-ihmisille, jne. Aivan varmasti olisi viivan alle jäänyt paljon enemmän.
Oli tosikova kysyntä junttapaaluista – Ei ainuttakaan myyty! JNE.
Sitten vaihtui mies – Myytiin hetti ylisuuria mänty -hirsiaihioita. Satasen motti.
Sahafirmojen katteet ovat pienet. Myydään priimaa ja bulkkia ja pienen pölkyn sahaaminen on joskus tappiollista. Luulisi että sahafirmalla on tilaisuuden tullen suuri kiusaus tehdä asia kannattavammin, katkaista viimeinen tukki 17 cm läpimitasta ja tehdä latvasta kunnon pikkutukki.
Onpa se nähty, että sahafirma ei sellufirmalle tarjouskilpailussa pärjää, vaan pitää alkaa päätehakkuun kuviorajoja muuttelemaan ja jättää kuitupitoinen osa tarjouksesta pois. Ei jatkoon, kun ei ole sellaisia kohteita, joista ei myös kuitua tulisi, vaikea hintoja on verrata, kun saha ei olisi ostanut kuin kuvion parhaat osat. Sahan ostomies lähti siitä ajatuksesta, että kuvitteli että myyjä ei tiedä markkinahintoja. Ei mitenkään vakuuttava esitys. Tuskin koskaan tulee kauppoja ko. sahalle, tarjous oli parikymmentä pinnaa heikompi kuin kuitufirman kun vähennän suoraan pois heidän tarjouksestaan kuvion pienentämisen.
Välttämättä kaikenlaiset töplingit ja vedätykset ei ehkä kuulu klusterin toimintamalliin. Toimihenkilö on paremminkin ”luisunut” kyynärpäätaktiikkaan ja pelaa omia pelejään.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.