Reima.  Mehän emme tiedä kuinka paljon tuo Hannele omisaa metsää.  Toisekseen emme tiedä sitäkään kuinka paljon tuosta yläharvennetusta metsästä on pystyssä vaikkapa parin vuoden jälkeen.  Juttujen teossa, kun ne esitetään Ylen pääuutisissa pitäisi ottaa myös riskit huomioon.

Minäkin olen sitä mieltä, että teoreettisesti ajateltuna yläharvennus on usein kannattavampi kuin alaharvennus.  Jos kuitenkin otetaan varsin kohtuullinen riskilisä yläharvennukseen, niin tilanne muuttuu.  Ainakin omakohtaiset kokemukset eivät kehoita varttuneiden kuusikoiden yläharvennukseen.  Niin suuret ovat riskit.  Tänä vuonna harvennetaan 40-vuotia OMT-kuusikko yläharvennuksena, mutta eipä juuri sen vanhempia.

Samaa mieltä Glan kanssa. Samaa tapaa toistettiin menneinä vuosikymmeninä. Sitä kutsuttiin vain harsinnaksi.

Timppa ei tarvitse kasvattaa, tuotteethan ovat olemassa ja ovat usein metsänomistajalle tappiollisia. Teollisuuden omankin ilmoituksen mukaan korjuun kustannukset ovat yli puolet puunhinnasta (tehdashinta). En pidä sitä vähäisenä ja riskinä en ollenkaan, sillä kaikki metsähoidossakin, mistä metsänomistaja joutuu maksamaan, pidän tappiollisena ja on taloudesta pois. En oikein lämpene sille, että puutavarayhtiö pitää metsiä pankkinaan, ilman, että siihen metsänomistajalla on juurikaan mitään sanomista.

Hyvähän sinun on huudella sieltä suomen parhailta piikkipaikoilta. Onnittelut vaan hyvästä metsähoidosta. Niin minäkin teen, mutta ei siitä ole konsultiksi kautta suomen. Hyvin äkkiä rajat paukkuvat. Se mitä voit tuottaa vielä metsänomistajien kustannuksella, muuttuukin hyvin pian kilpailijan tuotoksi, jota se käytännössä onkin.

Suomessa on pitkän ajan kuluessa totuttu pitämään metsätaloutta itsestäänselvyytenä. Näin ei valitettavasti enää ole. Lähes kaikissa puita kasvavissa maissa kehitetään metsätaloutta, ja tuotanto ohjautuu markkinoiden mukaan sinne missä kuluttajatkin ovat. Jos puutuotemarkkinoilla ei nyt olisi Kiinan imua, Suomen metsissä olisi aika hiljaista. Suomen kaikki nykyiset metsät ole jatkossa ole hakkuutoiminnan piirissä. Vain hoidetuista ja hyvien tieyhteyksien varrella olevista metsistä ostetaan puita. Puilla ei ole olemassa mitään muuta hintaa kuin niiden jalostusarvo, vaikka jotkut yrittävät täällä jotain muutakin väittää. Jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat varmin tie tehdä metsistä tulevaisuuden nolla-alueita.

Jos jätetään kaikki ehdottomuudet pois muistaen, että nollan ja ykkösenkin välissä on jotain, pidän Visakallon näkemystä tavallaan realistisena.

Huonot leimikot eivät ole kannattavia kohteita ja jos muualta saa puuta kilpailukykyisemmin, tottahan ostaja valintansa sen mukaan tekee. Olen minäkin yrittänyt rästikohdetta hoidattaa ostajalla, mutta kiinnostus loppui viimeistään leimikon näkemiseen. Piti hoitaa itse kuntoon, mutta olenpahan lopputulokseen tyytyväinen. Moton mellastamisen jälkeen todennäköisesti ei olisi ollut.

Nollaraja riippuu kysynnästä ja jos kysyntä hiljenee, nollaraja siirtyy yhä paremmin hoidettuihin, isompiin ja parempien yhteyksien päässä oleviin leimikoihin. Toisaalta tavoitteena on lisätä puun tuotantoa ja oikeastaan vain raju lisäys on ihmiskunnan ainoa vaihtoehto. Kuitenkin kun muutkin maat pyrkivät mukaan bisnekseen, kilpailukyvystä on huolehdittava:

https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kestava_kehitys/suomalaisten-ylikulutuspaiva-on-tanaan-4-kk-edella-maailman-keskiarvoa-6719592