Metsäneuvojista riippuu,yleistyykö jk

Hieman huvittuneena olen seurannut keskustelua käsitteestä jatkuva kasvatus, olen jossain määritellyt sen niin että jatkuva kasvatus on menetelmä jossa hyödynnetään metsän luontainen taimettumiskyky, jokainen ymmärtää että silloin metsä on peitteinen jollakin tapaa, ainakin siellä on siementäviä puita. Jos lainaan Pukkalan määritelmää niin hän kertoo että”yleinen sekaannusta aiheuttava tekijä on se että ajatellaan jatkuvan kasvatuksen olevan sama asia kuin eri-ikäismetsätalous.Sen vuoksi on alettu käyttämään termiä jatkuvapeitteinen metsätalous, mikä tarkoittaa kaikkea metsätaloutta , jossa metsäpeite säilytetään koko ajan.” Siinä käytetään tietysti kaikkia hakkuutapoja jotka säilyttävät metsän peitteisyyden tavalla tai toisella. En vieläkään ymmärrä mihin tarvitaan jaksollisen kasvatuksen menetelmiä, ehkä poikkeustilanteissa jotain pientä avohakkuuta joka ylittää kuitenkin pienaukon määritelmän.

Mihin aukkovaihetta tarvitaan? Mahtaako metsiin syntyä riittävästi lehtipuuta kun ne ovat ”jatkuvasti peitteisiä”.

Ilmeisesti jatkuvapeitteinen metsätalous on laajempi käsite kuin erirakenteinen metsätalous. Ainakin alikasvoksen hyödyntäminen lasketaan jatkuvapeitteiseksi metsätaloudeksi ja alikasvoshan ei välttämättä ole erirakenteinen. Muita vastaavia tapauksia ei nyt pääsiäislammasta sulatellessa putkahda mieleen, tuleeko teille?

Kun yleinen käsitys alkaa olla, että parinkymmenen kuution lumituhot pitää jättää korjaamatta, koska se tulee niin kalliiksi ja aiheuttaa puustolle vaurioita, niin kuinka ihmeessä jatkuva, isojen puiden poiminta tämän tuostakin, eikä kerralla enempää kuin parikymmentä mottia – olisi taloudellisesti kannattavaa?

Eiköhän siemen suojus verhopuusto tmv. ole jatkuvapeitteistä. Jätkä on aivan oikeassa siinä, että nykyisillä kaupan ja korjuun menetelmillä parinkymmenen kuution puut eivät ole kannattavia korjata. Kannattavuudesta se on Visakallollakin. Ilmeisesti hän tarkoittaa, että jatkuva kasvatus ei ole Suomessa luonnonmukainen ja kestävä metsänkasvatusmenetelmä. Mitähän tuo muutakaan voisi olla, jos ei luonnonmukainen ja kestävä? Sitä se on, mutta aina jatkuva metsänhoidon kehittäminen tuo myös omat riskinsä ja haasteensa. Saadaan hyviä tuloksia, parempiakin, mutta sitä käydään sen luonnonmukaisuuden kustannuksella. Vähänkö näitä on haasteita aina metsänhoidon kustannuksista onnistumiseen asti. Ei sillä, että pitäisi pyrkiä vain luonnonmukaisuuteen, mutta ei myöskään voida väittää, että luonnonmukaisuus ei olekaan luonnonmukaisuutta.

Jatkuvan harvennuksen voisi aivan hyvin rinnastaa ryöstöviljelyyn, jossa maata tyhjennetään antamatta mitään vastineeksi. Luontoäiti on asian järjestänyt metsäpalojen avulla, jolloin kok kasvillisuus saattaa tuhoutua isoltakin alueelta. Jotku puulajit jopa sinkauttavat aiemenensä vasta metsäpalon yhteydessä, eli uusiutuminen on varmaa. Kenttäkerroksesta palaa osa ja ohutkuorisemmat puut kuolevat pystyyn kaatuen myöhemmin ötököiden ravinnoksi. Myös hiili on joillekin ötököille elinehto ja tuhkalannoitus takaa rehevän kasvun.