Metsäneuvojista riippuu,yleistyykö jk

Erittäin hyviä ja syvällisiä pohdintoja tuossa edellä. Jk:ssa ei pystytä kehittämään kasvupaikan ravinne-, lämpö- ja kosteusoloja paremmiksi, kun ei voida käyttää maanmuokkausta tai ojitusta. Samoin jk:ssa on vaikea saada riittävää määrää ja monipuolista koostumusta lehtipuustoon. Toisaalta avohakkuu ja maanmuokkaus tuottavat myös haittoja: ne ovat paikallinen maisemahaitta ja erottavat metsähabitaattia vaativien eliöiden elinympäristöt toisistaan, ne lisäävät hiilen vapautumista ilmakehään, lisäävät vesistöhaittoja sekä häiritsevät maaperän sieniyhteisöä ja mustikanvarvustoa.

Hyödyt ja haitat on punnittava keskenään ja eri päätöksentekijät painottavat eri kohtia. Siksi on hyvä että on vaihtoehtoja, ja että päätökset tehdään seurauksista tietoisina. Molemmissa menetelmissä on hyvä pitää mielessä ne rakennepiirteet, joista metsistämme on pulaa verrattuna luonnonmetsiin, ja että näitä voidaan lisätä molemmissa menetelmissä mm. keskittämällä niitä säästöpuuryhmiin ja arvokkaisiin elinympäristöihin (järeä vanha puu, lahopuu, palanut puu, lajien monimuotoisuus – erityisesti vähäarvoiset lehtipuut, elinympäristöjen kytkeytyneisyys).

Koneurakointi -lehdessä 5/2017 oli haastattelu Tapio Oy:n toimitusjohtasta Panu Kalliosta. Hän kertoi mm seuraavaa: Metsien hakkuumahdollisuudet ja hakkuumahdollisuudet ovat turvattava jatkossakin. Sen vuoksi laadukas jalostettujen taimien ja siemenmateriaali on turvatta. Näin voidaan lisätä metsien hakkuuta jopa 10 milj kuutiometriä vuodessa. Metsien ojitukset sekä lannoitukset tulisi panostaa jotta tavoiteeseen päästään. Suomessa on toimivat metsänhoidon suositukset.

Sitten jk-toteamus. Eri- ikäsirakenteisen metsän käsittely on muistettava ja pidettävä yhtenä vaihtoehtona menetelmän riskejä unohtamatta, jos hakkuista pidättäytyneitä metsänomistajia halutaan myymään puuta. Erityisen soveltuvia kohteita ovat turvemaiden metsät jotka helposti taimettuvat.

Kuten edellä on todettu, ja olen myös muualta alan viranomaisilta kuullut, niin jk-metsien hakkuumahdollisuuden tulo oli tärkeimpänä syynä saada puuta myyntiin niiltä metsänomistajilta jotka muuten eivät puuta myy. Kyse ei ole niinkään siitä millä tavalla metsistä saadaan tuottavampia, koska se on todettu jo aika päivää sitten.  ”Pyörää ” ei tarvii näin ollen keksiä uudestaan. Jokainen voi luonnollisesti tehdä omaisuudellaan mitä haluaa mutta jos metsistä halutaan repiä kaikki se tuotto irti mitä halutaan niin ei kai muita vaihtoehtoja ole kuin nykyinen hoitotapa. Se että metsän osalta pääoman palautus tarvitsee noin 15 % investoinnin on yleisestikkin ajatellen pieni panostus.

Noinhan se on kuten Mm:kin kirjoittaa edellä. Metsän kasvattaminen ja metsätalous on sen verran iso asia Suomessa, kun niin monet sitä harjoittaa ennemmän tai vähemmän tosissaan ja tavoitteetkin on erilaiset. Useimmilla kuitenkin taloudelliset tavoitteet on ykkösenä; monilla yhtä tärkeinä tai seuraavina voi olla monimuotoisuus , riistanhoito tms. luonnonhoito asiat.

Siinä ero moniin muihin talouden aloihin on, että pääomanpalautus tarvitsee tavallista pidemmän ajan ja on erilaisia tapoja  laskea lopputulosta. Riippuu tilanteestakin mitä tapaa voi ja kannattaa käyttää. N. 15 %:n panostus on pieni tai voi olla melko isokin tilanteesta riippuen. Erilaisten metsänkäsittelytapojen välinen ”kiistely” on tullut yleisemmäksi aluksi tietysti  metsälaissa ns. uuden tavan  hyväksymisen takia. Kohonneet kustannukset ja puun hinnan pidemmän ajan melko tasainen laskeminen on suurin tekijä siihen, että metsänkasvatuksen kustannuksiakin lasketaan  eri tavalla kuin joskus aiemmin.

Jos meillä on täsmälleen saman riskistä pankkitiliä, josta toisesta saa korkoa prosentin ja toisesta kaksi prosenttia. Kun kysytään kumpaanko on taloudellisempaan sijoittaa, niin jokainen täyspäinen vastaa, että kahden prosentin tilille.

Mutta jos kyseessä onkin puuntuotanto, niin osa porukasta alkaa väittä, että ei pidä paikkaansa. Mikä ihme on silloin kirkon pimittänyt?