Metsäneuvojista riippuu,yleistyykö jk

Jätkä arvelee, että puut jotka ovat jääneet kasvussa jälkeen, ovat geneettisesti heikompilaatuisia kuin kasvukilpailussa voittaneet vallitsevan latvuskerroksen puut. Kun kasvussa jälkeen jääneet jätetään jk:ssa kasvamaan ja ne tuottavat sitten aikanaan siementä, on teoriassa mahdollista, että seuraava puusukupolvi kasvaisi heikommin kuin edellinen. Käytännössä riski on melko pieni, vaikka valinta toistettaisiin useamman kerran, kun metsikön ulkopuolelta tulee aina osa siitepölystä. Jos alueen tai ison metsälön kaikki metsät ovat jk-metsiä, riski heikommalle geeniainekselle kasvaa. Avohakkuuta ja viljelyä jalostetulla taimilla tai siemenillä kannattaisi siis käyttää aina välillä.

Jalostettukaan siemen tuskin on ominaisuuksiltaan niin identtistä, etteikö puissa olisi silti eroja. Saati sitten jos on kyseessä metsikkösiemen. Kun on katsellut varttuneempia istutuskuusikoita, niin kasvussa saattaa olla jo 10-kertainen ero viereisillä puilla. Joku puu vaihtaa latvaa ja yleensä, jos vaihtaa kerran vaihtaa useamminkin. Joku tekee kaksi latvaa, kolme. Hallan kestossa on huomattavia eroja. Joku kestää huonommin sieni-ja hyönteistuhoja. JNE.

Tuo on Jätkä satua ja niin sen varmaan tarkoititkin, ennen ostivat käpyjä joita sitten poikaset keräsivän. Parhaita keräyspaikkoja olivat pellonlaitamännyt, puut olivat  paksuoksaisia tumppeja joitten kävyt olivat isoja sekä niitä oli paljon. Vaikka voimakkaasti muokatut ja männylle istutetut alueet työntävätkin paljon huonolaatuista puuta ei se siemenen alkuperästä johdu vaan olosuhteista. Ne ovat liian hyvät.

Tämä on ollut todella mielenkiintoinen keskustelu.

Metsänhoidosta tai metsän kaupallisesta hyödyntämisestä juuri mitään ymmärtämättömänä näyttäisi siltä, että valtaosassa kohteita jaksollinen kasvatus tuottaa metsänomistajalle eniten rahaa, ja ainakin se tuottaa eniten puuta teollisuuteen.

Mutta aloitusviestin tematiikkaan palatakseni, ei tässä keskustelussa oikeastaan siitä olekaan kyse. Hannonen väitti, että jatkuvasta kasvatuksesta ei kerrota metsänomistajille riittävästi. Käsittääkseni Hannonen on osin oikeassa. Suomessa on alati kasvava joukko metsänomistajia, joille metsän maksimaalinen tuotto ei enää ole keskeisin tavoite.  Valtaosa neuvojista ja muista ammattilaisista on sisäistänyt kulttuurin, jossa asiakkaan ja yhteiskunnan yhteinen etu on tehokkuus. Eivät neuvojat pahuuttaan ohjaa jaksolliseen kasvatukseen, päinvastoin he kokevat edistävänsä asiakkaan etua. Ja näin luonnollisesti valtaosassa tapauksia edelleen onkin. Metsästä elantonsa saavalla asiakkaalla on oikeus odottaa, että ammattilainen antaa hänelle järkevät suositukset.

Ideaalitilanteessa ammattilaiset kuitenkin tunnistaisivat paremmin nämä uudenlaiset asiakkaat. Pitäisi paremmin hahmottaa, että mitä se asiakas mahdollisesti halajaa. Onko tavoitteena pistää kaikki matalaksi, vai riittäisikö pienempikin tuotto? Lisääntyvälle joukolle omistajia pienempi rahatili on parempi vaihtoehto, jos samalla kokee edistävänsä luonnonsuojelua, ja saapa vielä kivat peitteiset metsätkin, jossa kerätä sieniä ja postata instaan kivoja fotoja.

Miten järkiperäisen metsänomistajan sitten tulisi suhtautua tällaiseen hippimeininkiin? Kuvitellaanpa, että naapuritontille pesiytyy tällainen metsää perinyt cityvihreä. Äänekoskella tehdas huutaa puuta, ja naapurin hippi askartelee jatkuvan kasvatuksen parissa, ei tule isoja pinoja tienvarteen. Tämä nostaa kysyntää järkiperäisen omistajan puille. Järki-ihminen tallustelee naapurin tontille keräämään mustikoita ja kuuntelee kesäillassa onnen hymy kasvoilla etäistä jyskettä moton pistäessä omaa metsää rahaksi. Samassa metsässä naapurimättäällä onnellinen naapurikin on juuri tuokkostaan täyttämässä. Pikkuvaimo leipoo illalla piirakkaa. Puut humisevat, tikka naputtaa keloa. Pikkusen kaihertaa kun naapurilla on hienompi auto, mutta äkkiä tällaiset tunteet puiden huminassa unohtuu.

Korpituvan Taneli kuvasi edellä tarkkanäköisesti neuvojien klassisen tehtävän ja arveli, että muuhun heitä ei tarvita.

Kysymys kuuluu, että onko meillä eritoten kaupunkiväestön parissa lisääntymässä sellainen omistajaryhmä, joka on valmis maksamaan neuvojalle siitä hyvästä, että saa rahapussiinsa vähemmän seteleitä ja metsäänsä enemmän koppakuoriaisia? Jos vastaamme myöntävästi, on tulevaisuudessakin tarvetta neuvojille, vaikka nämä eivät kaikille asiakkaille avohakkuuta tarjoaisikaan.