AJ: ”Nykymallin jk ei ole ihan sama kuin entisaikojen harsinta. Jos siemenpuiksi jätetään aina joitakin parhaita edellisen puusukupolven puita, riski kasvun taantumisesta ei ole kovin suuri, varsinkin kun syntyviin siemeniin tulee aina pölytystä metsikön ulkopuolelta.”

Juurihan toinen pohjoisen metsien kasvattaja Reima Ranta kertoi meille, että aukko kyllä uudistuu reunametsän siemenistä, kunhan aukon koko on kohtuullinen eli siemenpuita ei tarvita. Siitä on hyvä aloittaa jk, kun tuloksena on epätasainen taimikko. Sitä ennen kyllä kehui menetelmäänsä, jossa jätti siemenpuiksi kuitukokoisia eli päätehakkuuvaiheen alempaa jaksoa olevia mäntyjä. Siementäessään ne varttuu tukiksi, jotka voi sitten korjata hyvällä hinnalla pois.

Kyllä ne on Metlassa osanneet varmasti tutkia paremmin kuin mutu-tiedoilla tavallinen pulliainen täällä arvioi. Tietysti ne taimet pitää jostain tulla pitkityksessäkin sinne jk-metsään; sehän se on koko jk:n idea, että puuta on jokaisessa kokoluokassa ja niistä kehittyy kiertoa-aikana niitä arvopuita mahdollisimman runsaasti.

Prof. Tahvosenkin  mukaan pitäisi selvittää jk:ssa taimien alkukehitystä , koska nykyisin lähdetään jk:n kannatuksen arvioinnissa liikkeelle VASTA siitä vaiheesta kun alikasvos on jo valmiiksi sen ~1,3 m mittaista . Aina ei ole alikasvosta valmiina eikä ne taimet riitä koko kiertoajalle, jos aikomus on harrastaa myös taloudellisesti kannattavaa jatk.kasvatusta.

Alikasvos kannattaa säästää, jos se on kehityskelpoista, oikeita puulajeja ja kasvupaikka on sopiva.  Ennakkoraivuusta sen verran, että sitä ei ole tarpeen tehdä eikä enää yleensä tehdäkään-kaikki pois periaatteella- vaan jätetetään tiheikköjä ja usein riittää pelkkä näkemäraivauskin. Tai varsinkaan karummilla kasvupaikoilla siihen ei ole tarvetta muutenkaan.

Jos /kun uusia elinkelpoisia taimia ei synny tarpeeksi, niin se jk:n idea kutistuu lyhyen kiertoajan ylispuuhakkuuksi. Niin siinä helposti taitaa käydä. Siksi jk sopiikin pääasiassa vain maisemametsiin ja valmiiksi erirakenteisille turvemaille, joissa taloudellinen tuotto on sivuasia tai muuten keskimääräistä heikompaa.

”Ilmeisesti avohakkuuhurmos ei kosketa siinä laajuudessa eteläistä Suomea kuin pohjoista missä Metsähallitus etunenässä vetää kymmenien ja jopa satojen hehtaarien aukkoja,”

Meillä on naapurissa metsäyhtiön vuosikymmenten kuluessa tekemiä kymmenien hehtaarien aukkoja.  Niitä tulee tarkkailtua vuosittain hirvipassissa.  Hämmästyttää se kuinka äkkiä maisema muuttuu aukosta täydeksi metsäksi.  Ei siinä taida olla mistään hurmoksesta kyse vaan yksinkertaisesta matematiikasta ja hyvin hoidetusta uudistamisesta..

Meillä tehdään yleensä 2-4 hehtaarin aukkoja.  Silloin maisema säilyy käytännössä aina peitteisenä, joita nuo pienet pläntit elävöittävät.  Käytännössä mekin harjoitetaan ”jatkuvaa kasvatusta”.  Kasvatettava alue vain siirtyy vuosikymmenten kuluessa hiljalleen toiseen paikkaan.

Sen verran on tullut noita lintukantoja seurattua vuosikymmenten kuluessa, ettei meillä ole niitä taannuttanut enempää metsästys kuin avohakkuut.  Ei näkemäraivauksetkaan, koska niitä ei ole tarvinnut yleensä tehdä.  Kyllä kanalintukatoon on kaksi selvää syytä, keväiden säät ja petojen lisääntyminen.  Runsaan riistakannan ajoista meidän metsiin on tullut uusina tulokkaina näätä, supikoira ja ilves.  Kettu ei ole lisääntynyt.  Kanahaukka sen sijaan.  Se on erittäin paha peto, joka myös talvehtii.  Keväthangilla voi nähdä sen saaliiksi joutuneen teeren höyheniä.  Tieltä haukka nappaa kiviä syömään tulleita lintuja.  Jos se sattuu tappamaan emolinnun, niin koko poikue tuhoutuu.

Omat havainnot kertovat, että metsälaiduntamisen loppuminen taannutti metsokantoja.  Aikanaan poikueita saattooi löytää aivan pihapiirin tuntumassa.  Poikueiden oli helppo liikkua lehmien tekemiä polkuja.  Jatkuvan lannoituksen ansiosta pintakasvillisuus oli rehevää ja siinä eli monenlaista ötökkää metsonpojille ruoaksi.  Siitähän on kirjoitettu, että Osaran aukeiden nuorissa harvennusmetsissä on erittäin hyvät metsokannat.   Ehkä siellä pintakasvillisuus on runsasta.  Ajourat taas ovat helppoja liikkua.

Tuolla edellä kerroin siis 10 vuoden ajalta jaksollisen metsän tukkiosuuksia.  Kyseessä ei ole ”väitteet” vaan fakta.   Kannattaa huomata, että jaksollisessa päätehakkuupuut voivat olla paljon suurempia kuin jatkuvan kasvatuksen tukkipuut.  Ei taitaisi paljon taimia tai edes nuorempaa metsää säästyä, jos jatkuvassa kasvatuksessa tukkipuut olisivat 700-1000 litran luokkaa, mikä on aika tavanomaista jaksollisen hakkuissa.