Jatkuvan kasvatuksen pioneerien määrä on täyttynyt jo aikaa sitten, alunperin ne olivat tietääkseni pohjanmaan isäntiä jotka nousivat avohakkuun pakkovaltaa vastaan ja heitä raahattiin piirimetsälautakunnan toimesta oikeuden eteen. Sen jälkeen on tietysti tapahtunut paljon hyviä asioita ja yhä useampi on tämän mainion menetelmän ottanut omakseen, huomattiin että muutokselle on tarve ja niinpä 2014 lakimuutoksen jälkeen jk on lain edessä samassa asemassa kuin muutkin menetelmät, puunostajat kouluttaa henkilökuntaansa ja ompa syntynyt jk.e erikoistuneita yrityksiäkin .Keskusteluissa näyttää henkivän asia että jaksollisen kannattajat omivat menetelmiinsä milloin yläharvennusta ja milloin mitäkin. Tämähän on merkki siitä että ennnenpitkää jk on valtamenetelmä, tietysti silloinkin joku joutuu höynäytetyksi ja hakkaa metsänsä aukoksi mutta elämä on.

Evolla on ainakin kolmenkymmenen vuoden ajan kokeiltu ”jatkuvaa kasvatusta”. Lehtori Antti Sipilä on siihen paneutunut lukemattomin koealoin ja tuhansin oppilastyötunnein.

Vielä ei ole tutkimustuloksia kokeiluista.

Kuitenkin kokemukset eivät ole lupaavia, koska kosjuukustannukset ovat korkeammat kui jaksollisessa kasvatuksessa. hakkuukertymät hehtaaria kohti jäävät pienemmiksi, korjuuvauriot lisääntyvät huomattavasti, uusi puusto on kuusikko, melkein sataprosenttisesti.

Paavo Puuntuottajan kokemukset ovat vieläpä lohduttomampia.

Jos ketä tosissaan aihe kiinnostaa, suosittelen tutustumaan koetuloksiin mikäli niitä löytää ja pohtimaan arkielämän realiteetteja ihan rehellisesti, eikä itseään pettämällä.

Ihan vain muistutuksena , että meillä ei olisi nykyisen kaltaista metsäteollisuutta eikä kysyntää puulle , jos näperreltäisiin jk:n menetelmin.Vähän irooniselta tuntuu , että jk-porukan puista maksetaan kohtuuttoman kovaa hintaa korjuutyömäärään nähden . Jos tämä huomioitaisiin täysimääräisesti , ko menetelmästä ei paljon keskusteltaisi . Homma toimii kenties puistoissa , mutta talousmetsissä äärimmäisen harvoin.

Yläharvennus on METSÄKESKUKSEN käsityksen mukaan hakkuutapa, jossa hakataan korkeintaan 100 runkoa vallitsevasta latvuskerroksesta /ha ja muu kasvatettava puusto harvennetaan haluttuun tiheyteen ala- tai laatuharvennuksena. Tämän määritelmän mukaisesti yläharvennusta seuraa päätehakkuu 15 vuoden kuluttua, tosin, kukapa sitä 15 vuoden päässä olevista asioista mitään menee lupaamaan.

Poimintahakkuu on METSÄKESKUKSEN mielestä jotain jatkuvaan kasvatukseen kuuluvaa. Tarkkaa määritelmää ei liene olemassa, mutta jotain suuria puita ilmeisesti poimitaan.

PUKKALAN klaani (jk-gurut) käyttää termejä lievä, normaali ja voimakas yläharvennus, joita tehdään erilaisilla ja eri-ikäisillä metsäkuvioilla. Näistä käytännössä lievä ja normaali ovat enemmän harvennusluonteisia ja voimakas on käytännössä taimettumiseen tai voimakkaampaan uudistumiseen tähtäävä harvennus. Käytännössä tämän voimakkaan yläharvennuksen tuloksena metsän olemus muuttuu ja taimiainesta ja kerroksellisuutta olisi hyvä jo olla olemassa ennen siihen ryhtymistä.

Tässä kuvatusta syystä keskustelijat riitelevät siitä, mitä yläharvennus on. Sitten kun tähän sotketaan vielä ylispuiden poisto ja kaksijaksoisen metsän ylemmän latvuskerroksen kokonainen tai osittainen poistaminen, voidaan riidellä vielä lisää ja miettiä, kuka mistäkin tykkää tai ei tykkää.

Lähtisin itse siitä, että olennaisin asia nykytilanteessa on se, että kaikki puutavaralajisiirtymät (laajasti ymmärrettynä eli myös taimesta kuiduksi) kannattaa hyödyntää. En siis lähtisi mihinkään sellaiseen yläharvennukseen, jossa poistetaan elpymiskykyistä alemman latvuskerroksen puustoa. Laskevan puun reaalihinnan kanssa on hankala perustella uudistusinvestointeja ja pitkää vaihetta, jonka metsämaa olisi tosiasiassa tuloja tuottamattomana.

On nähdäkseni realistista, että metsä voi olla tarpeen uudistaa joskus, mutta näkemykseni on, että tämä ei tapahtuisi 70 vuoden välein vaan esimerkiksi 140 vuoden välein ja että kiertoaikaa jatkettaisiin toistuvilla yläharvennuksilla. Tässäkin tilanteessa voisi olla järkevää harkita, istutetaanko uudistusalalle yhtään mitään tai istutetaanko vain ne puut, joista oletetaan tulevan alueen ensimmäinen poistettava ”tukkipuuvuosikerta” (+jokin määrä tuhojen varalle).

Kyllä se jatkuva kasvatus on harrastus tai luonnonhoito/maisemahakkuuta !