Männyn kasvatuksesta samaa mieltä kuin Annelin siteeraamat ohjeet.  Meillä on muutama sata hehtaaria erilaisia männiköitä.  Vanhimmat reilusti yli 100 vuotta.

Kuivahkon maan männiköitä harvennetaan vielä 90-vuotiaina n. 300 runkoon/ha.  Tarkoitus kasvattaa niitä vielä 20-30 vuotta.  Jos tuoreen kankaan männiköt on aikanaan harvennettu luokkaan 200-250 runkoa/ha, niin ne järeytyvät  yli yhden kuution puiksi.

Eivät ainakaan meidän männyt menestyisi jatkuvalla kasvatuksella.  Se on täysin niiden biologian vastaista.  Varjoon jäänyt kuusi tyytyy osaansa ja odottaa sitä, että varjostaja poistuu.  Sitten tehostaa kasvuaan, jos potentiaalia on.  Mänty sitä vastoin pyrkii saamaan latvansa sinne latvuskerrokseen.  Jos kasvuun lähtö on viivästynyt, niin sitten otetaan riskiä siinä, että ei panosteta rungon paksuuteen vaan pituuteen.  Joskus näkee tosi pitkiä kuitupuita, joissa on latvassa vain oksatupsu ja paksuutta alle puolet viereisen normaalimuotoista puusta.  Siis männikköön ei synny sellaista eripituisten puiden vaklikoimaa kuin jatkuvan kasvatuksen kuusikossa.

Jos mänty ei selviä kasvukisasta, niin se kuolee.  Männiköstä ei voi tulla koskaan ylitiheää toisin kuin kuusikosta, joka sakeutuu ellei joku tuho sitä kohtaa.  Olen kertonut aiemminkin esimerkin kohteesta, jossa samaan rajapyykkiin rajoittuu kaksi kertaa harvennettu ja harventamaton n. 100-vuotias männikköä.  Tiheydessä niissä ei ole silmämääräistä eroa.  Harvennettu ovat järeämpi.

Vaikeaa on se männikön taimettuminenkin.  Meillä on/ollut n. 25 vuotta sitten tiheyteen 180-240 runkoa harvennettu kuivahkon kankaan vanha männikö, n 10 ha, jossa harvennusvaiheessa puuta oli varmaankin alle 100 m3/ha.  Sille n. 10 %:lle syntyi jonkinlainen mäntytaimikko, josta tosin hirvet söivät puolet.  Ensimmäinen osa hakattiin 2008, seuraava 2012 ja viimen hakataan tänä kesänä.   Ensimmäistä osaa täydennettiin istuttamalla ja kylvämällä mäntyä ja istuttamalla rehevimpiin paikkoihin kuusta.  Sellaisiakin löytyy sieltä karujen paikkojen seasta.  Seuraava vaihe äestettiin ja konekylvettiin ja taas täydennettiin kuusella.  Ilman aktiivista uudistamista valtaosa olisi uudistunut luontaisesti todella huonosti.

Eivät varmaankaan pääsisi japsit nyt Äänekosken osakkaiksi.  Sehän on selvää.  Kannattaa kuitenkin muistaa se, mikä oli Metsägroupin tilanne vielä muutama vuosi sitten.   Japsiosakas oli epäilemättä erittäin tärkeä vaikeissa rahoitusneuvottelluissa.

Voi olla niinkin, että olisi ollut pakko myydä koko Metsägroup vaikka japseille.  Vähintäänkin Äänekosken rahoituspäätös olisi voinut jäädä tulematta ilman japsiosakasta.  Polkuja on monia.  Oleellista, että tehdas on pystyssä ja tuottaa hyvinvointia Suomeen.  Ja sitten sekin, että tehtaan henkinen merkitys Suomelle on  mahdottoman suuri.

Nyt kannattaa käydä jk metsät tutkailemassa. Näyttää puita jonkin verran kaatuneen harvoissa metsissä parin viime viikon aikana. Erityisesti länsituulille alttiissa kohteissa. Metsätielle näkyi miten aukkojen reunoilta oli puita kastunut ja jättöpuita katkeillut. Enkä ajanut kuin vajaa 10km.

Annelikin on katsonut TV-ohjelman jossa väläytettiin ikkunanpokapuiden laadun ja sahaustavan merkitystä.

Suomessa normaali sahaustapa on NS. pohjoismainen sahaustapa, jossa puu sahataan ytimen suuntaisesti.

Taitavimman ikkunanpokavalmistajat (Euroopassa, ei Suomessa) ovat ilmeisesti jo tuhansia vuosia sitten oivaltaneet, mistä ja miten pokapuut pitää tehdä.

Vientiä olisi edelleenkin Suomalaisella männyllä, kunhan se on oikealla tavalla sahattu ja kuivattu.

Puhutaan nyt taas ikkunakantellista, joka sahataan männystä niin, että neliskulmaiseen saheeseen tulee mahdollisimman pitkästi yksi kulma vajaasärmää. Tuo vajaa on tarkasti määritelty, eli sitä ei saa olla liikaa, mutta mielellään pitkälti.

Sahaus edellyttää hyvälaatuista, järeää tukkia eikä siitä tukista tule välttämättä noita piiruja kuin neljä kappaletta, muu osa sahataan tavalliseksi sahatavaraksi, eli paras tulos tehdään yksiteräisellä sahalla ja hyvin tarkoilla sahausasetteilla.

Vuosilustojen pitäisi poikkileikkauksessa mennä kulmasta kulmaan.

Kuivausta ei tehdä perinteisellä tavalla Tapuleissa, vaan mieluiten lauhdekuivaamoissa, joissa huolehditaan, ettei synny pintahalkeamia.

Tavara usein katkotaan eri pituisiin moduleihin tilaajan toiveiden mukaan. Sillä tavalla saadaan virheet (oksat) poistettua kappaleista.

Itä-Suomessa tämäkin asia on ratkaistu sormijatkoksilla, jolla menetelmällä saadaan oksatonta sontaa, joka täytyy aina tukevasti maalata, että jatkokset peittyvät. Kuitenkin, kun puu elää, tuollaiset kappaleet, jotka on liimailtu pätkistä, vetelevät mutkille = ihan sontaa, EI JATKOON.

Hiukan epäilen että alumiini on aika rupista 50v kulutta. Puu vaatii vain kunnollisen puunsuojauksen ja taloon reilun mittaiset räystäät niin ikkunanpuitteet kestää pidempään kuin talo. Ainakaan meidän mökissä 30v vanhoissa ikkunoissa ei näe mitään vanhenemisen oireita.