Kyllä monin paikoin ne kohdat maista, jotka eivät ole peltoa, ovat niin kivisiä, taikka alavia, että niihin ei kannata  tai jopa pysty peltoa raivaamaan.

Pohjalainen luonne on niin kateellinen, että jos naapuri on tehnyt pirusti peltoa, niin kohta kaikki ovat raivanneet pirusti peltoa. Satoja vuosia sitten joku pohjalainen keksi, että keväällä suon pinnan kulottamalla sai hyvän sadon, niinpä kaikki pohjalaiset polttivat suonsa aina keväisin. (”Näillä kytösavun aukeilla mailla….”) Kun pohjalainen keksi mattojen kutomisen olevan helppo tapa tehdä rahaa, kaikki perustivat mattokutomon, taikka huonekaluverstaan tms. Suurella joukolla pohjanmaalta on rynnätty Amerikkaan, myöhemmin Ruotsiin. Pohjalainen on Laumaeläin.

Mutta: Ei pohjanmaalla tarvitse hieskoivua viljellä. Se syntyy viljelemättä joka paikkaan. Toki sitäkin pitäisi hoitaa, jos haluaa sen järeytyvän ja kehittyvän kunnolliseksi markkinapuuksi. Mutta se uudistuu itsestään.

On jopa tutkimuksen arvoinen asia, kannattaako joka paikassa viljellä metsää, vaiantaa hieskoivun tuottaa massaa. Koivukuidun kantohinta on samaa luokkaa kuin männylläkin.

Hieskoivun kasvatuksen kannattavuudesta on tehty ainakin yksi tutkimus Suomessa.  Verkasalon Erkki on tutkimuksen tekijä.

Onko Jätkä itse kokeillut  turvemaan kulottamista keväisin?

Ei ole. Jätkällä on kuitenkin ollut läheiset suhteet Etel-Pohjanmaan ”tuhopolttajiin”, jotka joka kevät vieläkin kulottavat sänkipeltonsa ja jopa pihanurmikkonsa. Muutama rakennuskin menee samalla, mutta ”Vaatiihan miehiä taistelukin, saati sorsanmetsästys”.

Routainen turve ei ala palamaan, mutta sen sulaminen nopeutuu, kun pinnan polttaa ja se mustuu.

Jatkuvassa kasvatuksessa kuitenkin hakataan isot puut pois ja jätetään samanikäiset, pienemmiksi jääneet puut varttumaan. Jalostustahan sekin on, mutta ei toivottuun suuntaan.

Kyllä se näkyy vaikkapa pellonmetsityksissä, kuinka samaan aikaa istutetuista taimista kehittyy enemmän tai vähemmän eri tahtiin – ja erimallisia puita. Koskee kaikkia puulajeja.

Tutkijat tutkivat vain yhtä osa-aluetta ja jättävät lähes tyystin muut tekijät huomiotta. Lisäksi pesevät kätensä toteamalla, että tutkimus jäi suppeaksi, kun määrärahat eivät riittäneet kuin viiden vuoden rellestämiseen – olisi tarvittu ainakin kymmeneksi vuodeksi rahaa.

Pukkalankin tutkimukset ovat liian suppeat. Materiaalia ei ole edes sadalta vuodelta. Pellonmetsityksessä ei kasvuolot eikä taimien ikä heittelehdi kovin paljoa. Sen olisi Pukkalakin voinut keksiä. Jäljelle jäänee vain perimä.