antinpoika: On niitä ikimetsiä suojelualueiden ulkopuolella, mutta ei rekisteröitynä suojelualueeksi. Paljon on perikuntien metsiä, joita ei periaatteestakaan hakata, mutta ei myöskään haluta kaavamaisesti suojelualue-statuksen alle.

Tämä hiilihomma vaan liittyy JK:hon, sillä siitäkin pitää puhua menetelmän yhteydestä, miten se todellisesti menee.

On erittäin vaikeaa arvioida, kumman metsänkasvatusmenetelmän hiilitase on parempi, mutta tutkimusta asiasta tehdään, joten viisastumme aikanaan. Maaperän hiilitase on vielä epävarmempi laskettava kuin maanpäällinen hiilitase. Melko varmasti voi ainakin sanoa, että turvemailla jk säästää hiilivaroja, koska maata muokataan vähemmän.

Anneli, hyvä että tutkitaan, mutta mitä enemmän Suomessa tuotetaan ja hakataan puuta niin sitä parempi se on yhteisen pallomme hiilitaseelle. Jos puuta ei saada kestävästi hoidetuista suomalaisista metsistä (lisää) niin se hakataan jostain muualta. Ja se jostain muualta on lähes aina vähemmän kestävää niin monimuotoisuuden kuin hiilitaseenkin kannalta. Tämänkin voi, ja varmaan pitääkin, tutkia, mutta tulos on jo tuossa edellä. Määrän merkitys siis korostuu ja määrän osalta ei taida erimielisyyttä olla, viljelymetsätaloudella tuotetaan jk:ta enemmän määrää.

Suometsien jatkuvasta kasvatuksesta ei kannata nyt vielä ihan mahdottomasti innostua kun jo ilman tutkimuksia on selvää että jk ei sovellu kuin osaan suometsistä. Itseasiassa tutkimustuloksia asiasta ei ole lainkaan (eikä voikaan olla, suometsissä kasva nyt vasta ensimmäinen ojituksen jälkeinen puusukupolvi), on vain tutkijoiden arvailua. Sinällään erikoista että tässä asiassa tutkijat arvailevat vaikka perinteisesti tutkijat ovat hyvin varovaisia linjaamaan mitään vaikka asiasta olisi jo jonkinlaisia tutkimustuloksia.

Tässä on sellainen vaara, ehkä vain pieni, että erilaisia sertifiointeja uudistettaessa tietty taho tarttuu näihin tutkijoiden arvailuihin hyvinkin hanakasti kiinni. Ja sitten meitä taas viedään.

Taitaapi jäädä availevan tutkijan ura melko lyhyeksi. Yleensä tutkija joutuu hakemaan rahoitusta tutkimuksensa ja liittämään hakemukseensa tutkimussuunnitelman. Uskottava suunnitelma edellyttää, että tutkija  on selvittänyt tutkimusideansa järkevyyden riittävässä laajuudessa hakemuksen laatimisvaiheessa.

Tutkimusrahojen myöntävät tahot eivät aina ymmärrä mitä tekevät ja myös vähemmän järkevät hankkeet saavat rahoituksen. Tutkija tietävät tämän ja tekevät myös hanke-ehdotuksia muiden hakemusten täytteeksi ns vasemmalla kädellä. Joskus nämä täytehakemukset menevätkin läpi paremmin kuin tosissaan tehdyt.

Hyvä olisi ensin koulutettujen asiantuntijoiden tietysti tutkia ennenkuin tehdään suosituksia. Eikä niinkään kuin joskus joku väitti kommentissaan, että ”koulutus ei merkitse metsäalalla yhtään mitään, vain kokemuksella on merkitystä” . (Poisti tosin viisaasti ”viisaan” kommenttinsa miltei heti).

Nykyään vain on usein niin, että suuriäänisin mielipide pääsee esille tiedotusvälineissä, jotka mielellään julkaisee (tietenkin hyvin myyvien otsikoiden kanssa) omaan katsantokannan kanssa hyvin yhteensopivia tutkimustuloksia.