Jos tuollainen vertailu pitää tehdä, otetaan mielummin hoidettu 100 m3 jaksollinen ja jk-metsä. Jaksollisena kyse on hyvässä kasvussa olevasta 02 kuviosta, jossa arvokasvun kiihtyminen on alkamassa.

Likimain kaikki kirjoittajat näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että jalostettujen taimien käyttäminen on auttanut metsätalouden tuottoja merkittävästi. Puhutaan jopa 15 % tulonlisäyksestä. Ymmärtääkseni kyseinen ”jalostus” on tarkoittanut sitä, että olemassa olevasta metsästä on valittu kasvultaan ja muilta ominaisuuksiltaan hyvänä pidettyjä puuyksilöitä. Näitä normaalista metsästä valittuja erinomaisilta näyttäviä emopuita, on risteytetty sekä keskenään, että valittujen  seuraavien sukupolvien edustajien kanssa. Näin on  aikaansaatu taimi tai siemen, jolla on metsänomistajan kannalta edulliset geenit. Mitään geenitekniikkaa ei jalostamiseen ole tarvinnut soveltaa. Tälläisestä jalostetusta materiaalista jalostettu puusto siirtää ainakin valtaosan noista hyvistä geeneistään myös seuraavalle puusukupolvelle.

Jk-kasvatuksessa näytetään oltavan yksimielisiä, että menetelmän ehkäpä pahin vika on taimettumisen vaikeus. Uskoisin, etteivät kaikki kuuset keskenään eivätkä kaikki männyt  keskenään ole yhtäläisiä varjossa taimettumisen vaikeuteen. Uskoisin, että jotlut yksilöt onnistuvat varjossa taimettumisessa paremmin kuin jotkut toiset. Teoriassa saattaisi  siis pelkillä valintamenetelmillä olla mahdollista saavuttaa geeniaines, jolle varjossa taimettuminen ei olisi sellainen ongelma kuin keskimääräisillä taimimateriaalilla. Jos jk-menetelmän pahin ongelma poistuisi saattaisi seurauksena olla suuri positiivinen muutos koko maan  metsätalouteen.

Nykyisten tasaikäisten taimiainesten tutkimus aloitettiin uskoakseni yhteiskunnan kustantamissa metsäntrutkimuslaitoksen eri osastoilla. Käytännön toteutus ja alan  kehitys  suurliiketoiminnaksi taas  suurten puutavarayhtiöihen hoitamissa taimikasvattomoissa. Kumpikin osapuoli oli kiinnostunut kyseisestä ”jalostamisesta”. Ja hyviä tuloksia tuli jopa yllättävän nopeasti. Liekö 20 – 30 vuotta ensimmäisten käytännön tulosten saavuttamisesta?

Pitäisin selviönä, että yhteiskuntamme liki 150 vuotta uhrattuja verorahoja hyödynnetään metsän kaikinpuoleisen toiminnan tietämyksen lisäämiseen. En ole lukenut tutkimuksia saman puulajin eri yksilöiden taimettumiseroista. Mikä on keskiarvo ja mihin yltävät parhaimmat puuyksilöt? En ole tietoinen, onko metsäntutkimus edes kehittänyt menetelmiä moisten erojen tutkimiseen. Kykeneekö metsäntutkimuksemme mittaamaan varjostuksen ja muiden kasvamiseen lähtemiseen vaikuttavien tekijöiden ”suuruuksia” jollain standardoiduilla menetelmillä. Aikoinaan metsäntutkimus Suomessa taisi alkaa lehtikuusiin suuntautuvilla tutkimuksilla, joilla pyrittiin selvittämään suomalaisen maaperän ja ilmaston sopivuus lahoa kestävän laivapuun tarpeen tyydyttämiseen. Olen toivonut, että Suomen runsaasti rahaa tuottava metsätutkimus huomioisi myös tulevaisuuden tarpeet ja trendit metsänhoidossa.

Olen ihmetellyt miksi ei jk-kasvatykseen oleellisesti liittyvän taimettumisvaikeuden ratkaisuisua ”jalostamisen” kautta ole uutisoitu.Lieköhän edes yritetty selvittää?

Ehkäpä suuret puuyhtiömme katsovat kehityksen olevan liikesalaisuuden piirissä olevaa tietoa, jota ei haluta jaella kilpailijoille. Tässä tapauksessa median, lähinnä tämän julkaisun tehtävänä olisi mielestäni selvittää asioiden tämänhetkinen kehitysvaihe  ja kertoa lukijoille asioiden todellinen tilanne. Liikesalaisuudet ovat tietysti liikesalaisuuksia, mutta kyllä yleinen kehitystrendi kuuluisi saattaa metsänomistajien ja metsästä leipänsä saavien tietoon.

Saattaa tietysti olla, että ehkäpä nuo suuret puuyhtiöt katsovat itselleen edullisemmaksi pyrkiä säilyttämään nykyinen kuitupuuta runsaasti tuottavan menetelmän, eivätkä ole ryhtyneet kehittämään jk-kasvatuspuiden jalostamista. Ymmärrettävää, mutta onko ymmärrettävää myös metsänomistajien kannalta?

Jos suuret suomalaiset puuyritykset eivä katso uuden ymmärrettävästi tuloksiltaan epävarman menetelmän kehittämisen kuuluvan omiin tehtäviinsä tulisi yhteiskunnan kokonaan rahoittamat laitokset, tutkimuslaitokset ja metsäkoulut pakottaa saamiensa verorahojen vastapainoksi suorittamaan alaan kuuluvaa perustutkimusta. Löytyykö näiden vuosikertomukseista tai budjeteista  mainintoja kyseisen toiminnan kehittämisestä? Jo ei niin miksi ei? Mikäli tuollaisia mainintoja ei löydy, yhdyn ketjun otsikkoon siinä mielessä, että kyse on asenteesta. En kuitenkaan usko kyseessä olevan metsäneuvojien asenne. Kyse on metsätaloutenne suuntaviivoista päättävien asenteesta. Jos todella yhteiskuntamme verorahoja ei ole riittänyt tuollaiseen helpolta vaikuttavaan kehitystyöhön,tulee  kaikilla veronmaksajilla on oikeus kuulla perustelut. Mikä on syynä, ettei maamme metsäteollisuuden kehittämistä oteta sen edellyttämällä vakavuudella?

Uudehkolla mielenkiintoinen kirjoitus. Itse arvelen kehityksen menevän näin: tulee lisää tehtaita, puun käyttö lisääntyy entisestään. Samaan aikaan yhä suurempi joukko kaupunkilaisia omistajia ei myy puuta. Ratkaisuksi aletaan vaatimaan pinta-alaveroa tai rangaistusmaksuja niille, jotka ei myy puuta. Vaatimukset eivät mene läpi, yhteiskunta on muuttunut niin paljon.

Jotain pitää keksiä, joten kovalla tohinalla pannaan jk-tutkimusprojektit päälle. Lisäksi palkataan pari mainostoimistoa kehittämään kampanja, jolla jk-hakkuut saadaan myytyä ekologisena & isänmaallisena ratkaisuna. Ja niin lähtee puu liikkeelle kaupunkilaistenkin metsästä. Metsäherrat pyyhkivät otsaa helpotuksesta, eipä tarvinnut nostaa puun hintaa!

Uudehkolle vastaisin, että tähänastisten tutkimusten mukaan jk-metsän uudistumisessa ei ole kyse pelkästään taimettumisen ongelmista, vaan myös syntyneiden taimien kasvuedellytyksistä. Taimia tulee, jos valoa on edes kohtalaisesti, mutta ne eivät kehity isommiksi, vaan jäävät juromaan. Ongelma esiintyy jossain määrin myös pienaukoissa, joten kyse ei ole pelkästään valon saannista, vaan myös vanhojen puiden aiheuttamasta juuristokilpailusta.

Taimien kasvuedellytyksiä ei oikein jalostamalla voida parantaa. Metsäntutkimuksen varat ovat todella rajalliset, joten en usko, että jk-menetelmään soveltuvan taimiaineksen jalostamiseen saisi rahoitusta. Ennemminkin näkisin että jk-menetelmän genetiikkaan liittyvä relevantti tutkimuskysymys olisi se, heikentääkö jk-hakkuu metsikön kasvuominaisuuksia ja miten pysyvä vaikutus on, jos sitä ilmenee.

Katselin juuri eilen ulkoilureitin varrella kahta metsikköä, jotka oletettavasti olivat suunnilleen saman ikäisiä. Toisessa oli päätehakkuuikäistä kuusikkoa, koivusekoitusta jonkin verran, mikä on ehkä mahdollistanut kuusen taimiston syntymisen ajourille, eli kuusten alla oli noin 1 m pitkiä jurovia kuusen taimia melko runsaasti. Toisessa metsikössä oli varttunutta koivikkoa ja sen alla kuitupuukokoisia kuusia. Koivu-mäntysekametsän eli aukkoon syntyneen puuston alle oli saatu kehittämiskelpoinen kuusialikasvos, mutta vanhaan kuusikkoon ei.

A Jalkanen

Käytin ehkä vääriä sanoja puhuessani taimettumisestä. Tarkoitin sanalla kaikkia niitä prosesseja, joita esiintyy puun sukupolven vaihtuessa. Itse viestini perussanomaa tuo epämääräisyys oikeista sanoista ei vaikuta mitenkään.

Lähtökohtani on se, että jk-kasvatuksessa liki kaikkien ketjun viestien mukaan päädytään ”taimettuminen on ongelma” lausumaaan.. Mielestäni on virhe, jos tuo ongelma hyväksytään mahdottomana esteenä  ”jumalan sanana”. Jos mietitään esimerkiksi nykyisten lehmien lypsytuloksia muutaman vuosikymmen  takaisiin tuloksiin, lienee jokaiselle selvää, että monia tuollaisia luonnon ohjaamia toimintoja on mahdollista ”parantaa”.

Mainitsemasi rahapula saattaa olla todellinen este tutkimukselle. Tällöin on kuitenkin kyse priorisoinnista, mihin rahat laitetaan, mitä tutkitaan. Ja sen päätöksen tekijöiden asenne lienee ratkaiseva tässäkin kysymyksessä. Ei siis metsäneuvojien asenne vaan alan korkeimpien päättäjien asenne.

Olen yllättynyt, jos kyseistä ”taimettumisen” problematiikkaa ei ole tutkittu korkeakouluissa tai tutkimuslaitoksissa. Ensin pitää luonnollisesti luoda terminologia, jossa määritellään menetelmät, joilla koetuloksia arvioidaan. Mututuntuma sopii ehkä lehtikirjoitteluun, mutta ei tieteelliseen työhön. Samassa yhteydessä pitäisi aloittaa alan perustutkimus. Pitäisi määrittää millaisia ”taimettumiseroja” luonnosta yleensä voidaan löytää ja miten esimerkiksi varjostus vaikuttaa ”taimettumiseen” milläkin puulajilla. Näiden perustietojen ja taitojen jälkeen itse tutkimus vaikuttaisi olevan vain pitkäkestoista ohjattua työtä.

Suuren osan tuosta työstä voisi kuvitella tapahtuvan metsäoppilaitoksissa Tietysti vain sellaisissa, joissa eivät ylpeile  näyttömetsillään jk-kasvatuksen epäonnistuneista tuloksista. Totta kait kaikki kysyy rahaa, mutta suhteessa metsänkasvatukselle sijoitettavaan rahamäärään summat vaikuttavat kohtuullisilta.

Summia arvioitaessa pitää huomioida myös mahdollisten positiivisten tulosten tuomet edut.

1)Jk-kasvatus saattaa osoittautua kannattavaksi

2) Peitteinen menetelmä ilman säännöllisiä maanmuokkauksia säästää luontoa

3) Nykyinen jk-metsän pienehkö tuotos johtunee ainaki osittain taimettumisen varmistamiseksi vaadittavasta todelllisesta harvuudesta tai pienaukoista. Entäpä, jos löytyy geenimeteriaali, jota voi kasvattaa suuremmassa tiheydessä. miten kannattavuus muuttuu?

4 Koneiden pienentynyt käyttö ehkäisee ilman hiilidioksiidin nousemista kriittiselle rajalle.

Minulle jäi epäselväksi miksi puiden kasvuolosuhteita ei voi parantaa. Yritäppäs viljellä maata sata vuotta sitten kasvatetulla siemenellä. Saatat huomata eroa. Miten tuohon sopii jalostetulla taimiaineistolla aikaasaatu muutos metsänhoidon taloudellisuudessa. Vertailit ulkoilureittisi varrella olevaa kahta metsäpalstaa. Toinen hyvä, toinen jurova. Mitä jos löytyisi geeniperimästä tai jos toisenlainen siemen antaisi toisenlaisen näkymän, , jolloin molemmissa viihtyisi hyvä kasvava metsä.