Oikeaa tietoa metsänkasvatusmenetelmistä kannattaa pyrkiä saamaan kun sitä värittynyttä, puoleen tai toiseen, tuppaa tulemaan melko usein.

Nykyisillä tutkimustuloksilla ja koealojen tuloksillakin saadaan tehtyä keskenään erilaisia lopputulemia sen mukaan miten esim laslelmien muuttujat on valittu.

Jk:n vahva puoli on sen maisema-arvojen säilyminen suht.hyvänä. Sitä ei edistä, jos kannattavuutta korostetaan epämääräisillä väittämillä, kun pidempiaikaisia käytännön tuloksiakaan ei ole vielä saatavissa.

Vertailulaskelmissa jk:n ja tasaikäisen kasvatuksen kanssa unohtuu usein ne (jo useampaan kertaan kerrotut) epävarmuustekijät, joita jk:n laajempaan harrastamiseen liittyy.

Menee propagandan puolelle, jos esim. väitetään jk:een siirtymisen  onnistuvan hyvin missä tahansa metsän kehitysvaiheessa taloudellisesti kannattavasti.

Jk-menetelmän sanotaan olevan riskialtis, kun taas tasaikäiskavatus on vuoren varma. Kerronpa oman vaatimattoman kokemukseni.

Vajaa 20-vuotta sitten luin metsäkeskuksen tekemästä metsäsuunnitelmasta erään kuvioni olevan vajaatuottoinen. Uudehkona ja innokkaana metsänomistajana päätin muuttaa tilanteen.

Kyseinen syrjäinen ja etäinen kuvio oli  Etelä-Savossa. Siinä kasvoi suurehkojaa pihlajoita, kasvuiässä olevia haapoja ja pieni pyräs istutettuja noin 8 metrisiä kuusia. Maasto oli etelä- itäsuuntaista  rinnettä joka alaosan korsteikosta nousi mäen harjalle. Suuret pikkukivikasat kertoivat alueella joskus, ehkäpä kaskiaikaan harjoitetun maanviljelystä. Samaan, joskin myöhäisempään aikaan viittais kosteikosta löytyneet mutakuopat. Viimeisin käyttö oli ilmeisesti kotielänten laiduntaminen alueen piikkilangoista päätellen.

Mhy.n aluevastaava kannatti suunnitelmiani. hän järjesti valtiolta kuusen taimet alueelle ilmaiseksi., hakkautti puuston muiden hakkuiden yhteydessä ja järjesti istutusalueelle maanmuokkauksen eli paikat taimille. Alueelta poistettu puusto ei vastannut noihin töihin tarvittavaa rahamäärää, mutta onneksi hakkuuseen sisältyi puuta myös muilta kuvioilta.

Vakituisesti mhy:lle työskentelevällä maanmuokkaajalla oli konevaikeuksia ja muokkaus siirtyi juhannusta edeltävälle viikolle. Taimet istutin itse talkooväen avustuksella juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kaikki näytti hyvältä.

Kuivan kesän jälkeen alue näytti vieläkin vetreältä. Syksyllä koko alue oli polviin asti ulottuvan haapavesakon  peitossa. Kuusentaimia ei alueelta eroittanut. Käytin mahtavan määrän tunteja haapavesaikon poistamiseen. Seuraavana keväänä käsittelin vanhat haapakannot myrkyllä saadakseni vesomisen rauhoittumaan. Lisäksi vesoin keskikesällä haapavesat uudelleen. Taisi siinä ohessa mennä muutama kuusen taimikin.

Kolmantena keväänä tein täydennysistutuksia ostamillani uusilla kuusentaimilla. Lisäksi aloitin heinän poiston, jota sitten jatkui muutaman kesän. Lisäksi alkoi ilmetä jatkuvaa tarvetta raivaussahalle, koska pihjajien ja haapojen kasvu uhkasi tukahduttaa kuuset kokonaan.Viimeisen raivauksen tein silloin kun pääosa kuusista oli noin 2 m korkeita. Pyrin huolellisesti poistamaan kaiken kasvuston kuusien vierestä.

Vuosien kuluessa olin ihmetellytihmettelin hieman kasvun epätasaisuutta kuvion eri osissa. Kosteikon laitamilla kuuset eivät näyttäneet juuri kasvavan. Rinteen alaosassa kuuset vaikuttivat virkeiltä ja hyviltä. Lähempänä mäen huippua huomattavan usealta kuuselta oli vikaa latvassa, Viimeinen vuosikasvu käpertyi ja kuivui.Olisin tavoitteelllisena tasaikäiskasvattajana jatkanut raivauksia tämänkin jälkeen, mutta valitettavasti terveyteni petti niin pahasti, etten päässyt kuviolle vuosikausiin, raivauksesta ei voinut puhuakaan.

Viime talvena lueskelin ”metsään.Fi” sivuilta käsityksiä metsäkuvioitteni tilanteesta. Olin utelias erityisesti siitä, mitä asiantuntijat ovat löytäneet kyseisestä ”mallimetsiköstäni”. Yllätyksekseni kyseinen kuvio oli määrätty pikaisesti hoidettavaksi. Ohje kuului” Taimikon perustaminen, Puulaji kuusi, Kustannus 1100 euroa.

Selkäni salli minun nyt kulkea tuolle syrjäiselle kuviolla. Näkymät eivä olleet miellyttäviä. Kosteikon laidassa oli noin 2 m korkea kohtuullinen kuusikko, josta oman arvioni mukaan saattaisi ehkä kehittya kuusikko. Rinteen keskipaikkeilla oli noi 5-8 m korkea erittäin harva  kuusikka, joka käsitykseni mukaan olisi syytä raivata roskapuusta ja tuhoutuneista kuusista. Mäen huipulla oli ylitiheä koivikko, jossa siellä täällä 4 -8 m korkeat koivut kasvoivat tiheissä ryhmissä. Koivuryppäiden välinen tila oli aukeaa jota parin metrin korkuiset kuolleet pihlajan rungot elävöittivät. Muutamat kuusentaimet koivikon sisässä olivat latvoitaan käpertuneitä muistoja menneestä kasvamisesta. Kaikkialla oli hirven jätöksiä ja kaluttuja puita. Normaalia kuusikkoa kuviosta ei saisi millään.

Nyt mietiskelen oliko viisasta ryhtyä tasaikäismetsän kasvattajaksi. Tuo riskitön vaihtoehto aiheutti minulle pettymyksen. En tiedä paljonko kuvio olisi tuottanut jk.menetelmällä, mutta ainakaan se ei olisi vaatinut niin paljon kuluja ja työtä kuin nyt ”tasikäiskasvatuksessa”. Jk-keskusteluissa jatkuvasti vedotaan tasaikäiskavatuksen riskittömyyteen. Kyseinen riskittömyys ei  ainakaan koske tapauksia, joissa omistaja on ammattitaidoton tai/tai sairastuu kesken vuosikymmeniä jatkuvan kasvamisprosessin.

Entä kuvion tulevaisuus. En aio ilman pakkoa istuttaa kuviolla uusia kuusentaimia. Jos vain metsähallinto sallii, jätän kuvion sinälleen. Jos metsäkouluilla on opetusmetsiä esimerkkeinä huonosti hoidetuista jk-metsistä, saanee minulla olla esimerkki huonosti hoidetusta tasaikäismetsästä.

Niin Uudehko.  Ethän oikeastaan uudistanut mitään metsää, koska sellaista ei paikalla kasvanutkaan.

Mikä sitten meni pieleen?

Virhe 1. haapojen käsittely.  Nehän olisi pitänyt kaulata tai taskuttaa myrkyllä, jotta ne eivät olisi tuottaneet vesoja.

Virhe 2.  Tuollaista vanhaa heinettymiselle altista maastoa ei saa istuttaa noin.  Viisaampaa olisi ensiksi harventaa vähän ja istuttaa kuuset (mahdollisesti muokkaamattomaan maahan.)  Kun ne olisivat päässeet kunnon kasvuvauhtiin, niin sitten niiden roskapuiden hakkuu.  Ehkä viisainta olisi ollut jättää ne kaadettuina paikalleen lahoamaan.

Virhe 3.  Savossa taitaa boorin puute olla yleistä.  Käsinlevitys olisi auttanut.

Noin tehden sinulla olisi nyt mahtavassa kasvussa oleva nuori kuusikko.

Miten reklamoit neuvojalle?

Tuossa UM:n tapauksessa ehkä neuvot olivat väärät. Noissa mhy:n toimihenkilöissä on paljon nuoria uransa aloittavia neuvojia joidenka tietotaito on sitä mitä koulussa on opetettu. Niillä harvoin on tuollaista elämänkokemusta kuin timpalla on. Se on valitettava ja eikä useinkaan palvele metsäomistajaa. Nyt varsinkaan kun mhy:stä on tullut liikelaitoksia varsinaisessa merkityksessä niin metsänhoitopalveluja myydään sumeilematta sen kummemmin miettimättä.

Tuo edellisellä sivulla oleva UM kirjoitus oli myös asiaa. Voin tunnustaa että emme me metsäkonekuskitkaan osaa /tiedä kuinka oikea jk-metsää tehdä. Itseasiassa ei taida olla oikein harvennustiheyksiäkään sellaisen metsän hakkuuseen eri maastopohjille. Työ jää enemmänkin oman harkinnan varaan ja uskomukseen siitä että tapahtuuko taimettumista vai ei. Sitähän on vaikea todentaa kuin vasta vuosien päästä. Olen samaa mieltä että vielä on liian vähän kokemusta jk-metsien hoidosta. Nyt ollaan vasta alkumatkassa ja aika näyttää ja opettaa kuinka niitä tulee hoitaa.  Toivottavasti jk-metsien hoidolla saavutetaan sellainen taloudellinen tulos että se yleistyis merkittävästi.

<<<Kyseinen syrjäinen ja etäinen kuvio oli Etelä-Savossa. Siinä kasvoi suurehkojaa pihlajoita, kasvuiässä olevia haapoja ja pieni pyräs istutettuja noin 8 metrisiä kuusia.<<<

Eikö noista kuusia olisi pitänyt katsoa tarkemmin millaisia olivat? Kun kerran maapohja oli entistä peltoa, niin varmasti niissäkin oli jo nähtävissä ennuste tulevasta. Boori? Kosteikon reuna? Oliko hallanarka paikka? Millainen muokkaus, kääntömätästyskö kuoppaan? Ei tehty korkeita mättäitä taimille?

Onko alue kuinka suuri?