Ainakin omassa mhy:ssäni Keski-Suomessa on tietääkseni sekä metsäneuvojia että metsänomistajia kurssitettu jk-menetelmästä Luken Suonenjoen aseman toimesta (tutkija Jari Saksa etunenässä). Mhy:n periaate tuntuisi olevan se, että asiakkaan eli metsänomistajan toiveita ja tavoitteita halutaan kunnioittaa ja myös jk-menetelmän mukaisia hakkuusuunnitelmia saa halutessaan.

Kynnyskysymys lieneekin aivan ketjun otsikon mukaisesti se, saako neuvoja riittävästi selville asiakkaan toiveet ja tarjoaako hän neuvontatilanteessa aitoja käsittelyvaihtoehtoja, joiden seuraukset ja riskit hän osaa kertoa. Tilanne jk-menetelmän toimivuuden ja kannattavuuden suhteen säilyy epävarmana vielä pitkään, koska menetelmällä toteutettuja hakkuita ei ole tehty riittävän laajasti. Aikanaan mm. valtakunnan metsien inventointi antaa kuvan siitä, millaisiin tuloksiin ko. hakkuutavalla on päästy.

Tässä aiemmin oli juttu siitä ylen pätkästä jossa korjattiin hevospelillä leimikko. Tämä oli sikäli tärkeä että siinä toteutui pienen ihmisen toive. Onhan tutkimuksia tehty eri maissa ja ne kohdistuvat kannattavuuteen, yhteenveto tutkimuksista osoittaa että lähes kaikissa jk on kannattavampaa, tunnuslukuja löytyy kirjasta Metsän jatkuva kasvatus (esim.s.122) Tuotoksessa ei ole suuria eroja, Honkamäessä ja Vessarissa JK ollut hivenen parempi. Kuten UM sanoo, Jk.n esteenä on voimakas asenteellinen vastaisuus ja syystäkin nämä keskustelut menee heittelyiksi kuka parhaimman jutun keksii.

Kuitenkin tutkimuksia on tehty ja yritykset ovat hakkuita suorittaneen 10-vuotta, puhumattakaan metsänomistajista erityisesti Keski-ja Pohjois-Pohjanmaalla eli jos sanoinkin että asialla on voimakas näyttö niin pitäähän se paikkansa.                       Yhdyn myös RR.n kommentiin että Suomi on laaja myös leveyssuunnasssa ja olosuhteet muuttuu hyvinkin paljon, se tekee keskustelusta vaikean  koska ei aina puhuta edes samasta asiasta.

Olen täälläkin kirjoittanut jonkun kerran eräästä opetusmetsästä jossa teimme jk-metsän hakkuun. Siinähän oli kaksi rinnakkaista kuviota jossa toiseen tehtiin perinteinen jaksollisen alaharvennus ja toiseen sitten ylispuina poistettava jk-metsän hakkuu. Ilmeisesti lähtökohdaksi tuli saada että jk-metsä tuottaa enemmän tukkia kuin vastaava jaksollinen kuvio. Asia kävi hyvin selvästi valvojan toimesta kun hän kyseli jatkuvasti kuinka paljon koneeseen on tukkia tullut jk- kuviolta verrattuna jaksolliseen kuvioon. Pari kertaa olin jo lähdössä työmaalta pois mutta kun tukkiprosentti ei ollut tarvittavan suuri verrattuna jaksolliseen kuvioon niin palattiin takaisin vielä lisää ylispuita poistamaan. No saatiinhan sitä sellainen suhde kuin haluttiin koska lähtökohta koealoille oli jo valmiiksi että tukkia tulee saada enemmän jk- metsien hakkuusta.

Tämä sama asia käy hyvin ilmi myös alan kirjallisuudessa jossa erityisesti painotetaan ensimmäisen harvennuksen tukkimääriä jotka ovatkin tosi hyviä. Ymmärrettävistä syistä. Mutta ainakin jatkossa tuolta koealalta jonka me hakkasimme niin tukkia ei enää samaa määrää tule. Mutta jaksollisessa kohteessa ne ovat edelleen siellä kasvamassa. Koealojen maapohja oli mustikkatyypin kuusikko ja uskon että taimettumista ei tule tapahtumaan. No se asia ratkeaa kun käyn viiden vuoden päästä katsomassa mitä on tapahtunut.

Minusta jaksollista ja jatkuvaa kasvatusta ei voi verrata keskenään jos lähtökohtana on pelkästään puun tuotannon maksimointi. Siinä vertailussa jaksollinen on ylivoimainen menetelmä mutta jos otetaankin muita vertailukohtia kuten luonnon monimuotoisuus ja egolokisuus niin jatkuva kasvatus menee silloin edelle ja on hyvä vaihtoehto metsänhoidolle.  Tosin jossain vaiheessa tämä jatkuvakasvatuskin tulee tiensäpäähän ja tarvitsee luontaisen ”tulipalon” uudistamiseksi. Onko se sitten avohakkuu nykyään vai mikä.

Edellä Timppa kyseli näin:

”Kyllä jk-metsiin kasvaa enemmän lehtipuuta kuin jaksollisen kasvatuksen  metsiin.  Jossain tuolla edellä kertomani tieto yhden tilan metsistä on eräs esimerkki tästä ilmiöstä. Sitten seuraa kysymys, että mitä ihmettä tällä lehtipuulla tehdään.   Suuri osa siitä on halpa-arvoista hieskoivua ja haapaa….Kyllä ainoa järkevä tapa hyödyntää Suomen metsiä on havupuiden kassvatus.  Ylivoimaisesti parhaaseen tulokseen päästään jaksollisella kasvatuksella.”

Vastaan tähän vähän pidemmällä jaamistelulla, muistaakseni samantapaisia ajatuksia on foorumilla aiemmin esittäneet jotkut osaavammat ihmiset.

Metsien ja muun luonnon monimuotoisuus kärsii. Moni koppakuoriaislaji on siirtynyt tuonilmaisiin, hömötiaiset ja kuusitiaiset hupenevat silmissä. Metsäluonnon kohdalla suurin uhka biodiversiteetille on harjoitettu metsätalousmalli. On sinänsä aivan yhdentekevää pitääkö biodiversiteetin hupenemista minään oikeana ongelmana, sillä yhteiskunnallinen/poliittinen paine asian suhteen kasvaa väistämättä. Se näkyy jo nyt siinä, että metsänhoitotavat ovat kehittyneet, erilaiset vaatimukset lisääntyneet ja paine huomioida asia kasvaa kaiken aikaa.

Toisaalta meillä on sitten metsien talouspuoli. Metsät tuottavat rahaa yhteiskuntaan. Biotalous tuottaa kasvua ja verotuloja, joita tarvitaan niin soteen kuin vaikka sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkijoiden apurahoihin. Lisäksi lisääntyvä puuntuotto todennäköisesti korvaa haitallisia muovituotteita, ja on näin ekologisempi ratkaisu.

Eli puuta pitäisi tuottaa entistä enemmän, mutta samaan aikaan pitäisi paremmin huolehtia biodiversiteetista, saada lisää suojelualueita, retkimetsiä, pitää maasto peitteisenä ja huolehtia liito-oravien hyvinvoinnista.

Suojelualueita mietittäessä minun mielestäni ensisijainen kohde on metsähallituksen metsät. Kun operoidaan yksityisellä puolella, pitää edetä Metso-ohjelman hengessä. Suojeluintoa löytyy, kun löytyy säällinen korvaus. Sitten meillä on tämä jatkuva kasvatus, jossa näen suojelullista potentiaalia. Se voi olla hyvä valinta sellaiselle omistajalle, joka ei tavoittele maksimaalista tehoa. Tällainen omistaja voitaneen ohjata muutenkin monin tavoin ottamaan korostetusti luontonäkökulmat huomioon. Hänen metsiinsä jää enemmän lehtipuuta, muodostuu kivoja pökkelöitä tikkojen naputella.

Tällaisen metsänomistajan puuhastellessa tämän oman tehottomamman mutta ekologisemman systeeminsä parissa, avautuu järkiperäisemmälle toimijalle enemmän operointitilaa. Metsäntutkimuslaitoksen raporteissa lukee pian, että suojelupinta-alat etelä-Suomessa kasvavat ja yhä suurempi osa metsää pysyy peitteisenä. Tämän tiedon valossa on paljon helpompi edistää biotaloutta. Tämä on tavallaan  työnjakokysymys: Tietty porukka huolehtii koppakuoriaisista, ja toinen ensisijaisesti tehokkaasta puuntuottamisesta. Tämän vuoksi en itse pidä kysymystä siitä, että onko jk yhtä tuottoisaa kuin perinteinen malli, tämän keskustelun tärkeimpänä aiheena. Minä luulen, että moni jk:n kallellaan päin oleva on valmis hyväksymän tietyn tehottomuuden.

Tuo on varmasti idealisoitu ja yksinkertaistava näkemys, mutta noinkin asiaa voi minusta tarkastella. En esim. väitä, etteikö moni tehokkuuden nimiin vannova omistaja kuitenkin huolehtisi monin tavoin luonnostakin. Lisäksi jatkuvan kasvatuksen mallissa tuntuisi olevan tietty tekninen ongelma, eli miten saada vauhtiin taimettuminen ja saada metsästä monilajinen? Lisäksi kummallakin ryhmällä on yhteinen ongelma, sorkkaeläimet.

Puunhalaajalle.  Totta on, että nykyisissä metsissä on vähemmän koivupökkelöitä kuin vanhan ajan harsintametsissä.  Osaltamemme olemme ryhtyneet tätä puutetta poistamaan.  Jätämme jokaisessa harvennuksessa muutaman koivun pitkään kantoon, johon tintit saavat aikanaan tehdä kotinsa.  En tiedä, että onko niillä tinteillä muitakin ongelmia, kun joskus tulvan vuoksi kuivuneiden koivujen pökkelöt eivät tunnu kelpaavan pesäpuiksi.  Tikoilla ei pitäisi olla meidän metsissä ongelmia.  Niille on pesähaapoja tarjolla jättöpuina.

Näissä keskusteluissa minua on alkanut huvittaa se, että jotkut tyypit pitävät kuitupuun kasvatusta suurena syntinä ja sellutehtaita omistavia firmoja lähinnä mafiaan verrattavina.  Eiväthän ne kuitufirmat sellusta tehtäviä tuotteita myy ainoastaan osakkailleen.  Aika pieni osa UPM:nkin tuotannosta menee osakkaidensa henkilökohtaiseen käyttöön.  Jos sellua tai hioketta ei tehtäisi, niin kirjoittaisimme lumpusta tehtävälle paperille.  Tai pyyhkisimme takamuksemme sormella, sammalella tai havuilla.  Tälle tielle tuntuvat jotkut jatkuvan kasvatuksen kannattajat kehitystä viedä.