Tolopainen: ”Se [jk] kun vähentää huomattavasti kuluja ja työtä.”

Tuo on sen tason yleistävä heitto, johon on kovin vaikea suhtauta vakavasti. Onnistuessaan noin saattaa olla, käytännössä tilanne voi olla päinvastainenkin.

Istutus jää pois, ellei ole tarvetta parsia taimettumattomia kohtia. Tällöin myös alkuvaiheen hoidosta tulee työlästä. Taimikon systemaattinen raivaus jää pois, mutta harvennusta pitää tehdä siinä missä jaksollisessakin taimikossa. Tosin raivaus on jatkuvassa kasvatuksessa jatkuvaa, jos kuvio taimettuu. Alikasvos ei osaa tulla 2 m päähän viereisestä puusta. Jostain syystä alikasvoksella on tapana tulla tuppaisiin ja isompien puiden lähelle, jolloin ei harvennuksen jälkeen montaa yksilöä jää.

Kuluja tulee hakkuista, kun jk:n korjuukulut ovat korkeammat kuin jaksollisessa. Toki ensiharvennus voi olla jaksollisessa kalliimpaa, mutta eipä sen rooli kiertoajan puumäärästä ole suuri. Muissa harvennuksissa, päätehakkuusta puhumattakaan muutaman euron korjuukulujen erolla maksaa jo vähintään yhden raivauskerran.

”Lisäksi kuitupuuta tulee markkinoille huomattavasti vähemmän kuin nykyisessä mallissa.”

Mikä ihmeen peikko kuitupuu joillekin on? Kyllä minä iloitse jokaisesta kuitupuukuutiostakin, mikä pinoon ilmestyy. Rahaa niistäkin saa. Tulojen suhteen merkitystä on kuitu+tukkipuun määrällä, kunhan se on mahdollisiman suuri. Se, ettei kuitupuuta tule, ei ainakaan helpota kassavirtaa. Varsinkaan, kun kuitupuu painottuu kiertoajan alkupäähän ja siten sillä saa järkevöitettyä uudistamiskulujen aikaan sidottua korkovaikutusta.

”Mitä olen itse kokeillut kuusentaimikko syntyy harvaan koivikkoon eikä siinä ole mitään harvennus tai perkaustarvetta tosin aikaa menee runsaasti.”

Minun kokemukseni mukaan joskus kasvatuskelpoinen taimikko tulee, joskus ei  tule. Ja silloin kun se tulee, vaihtelu on suurta. Saman kuvion alueella on paikoin tyhjää, paikoin kuusta on turkkina eli raivaustarvetta esiintyy aina, kun kuusta tulee. Tosin koivikon alle tullessaan kyse on jaksollisesta menetelmästä. Koivikko ei pärjää erirakenteisena eli kyse on tasarakenteisesta valtapuustosta. Alikasvoksessa kokovaihtelua esiintyy, mutta sitäkin hoidetaan jaksollisena, joka aikanaan päättyy päätehakkuuseen. Kuusikon alle ei enää kuusi läheskään yhtä suurella todennäköisyydellä taimetu kuin koivikon alle. Poikkeus on tietyt kostean rehevät kasvupaikat.

Ensiharvennuskertymät normaaleissa olosuhteissa 50-70 kiintoa/ha. Kuvioiden yhdistelyssä isommiksi kokonaisuuksiksi voi joltakin tarkoituksella myöhemmin hakatulta kuvion osalta kertyä satakin mottia tavaraa hehtaarilta. Hyvin kasvaneissa kuusikoissa eh:n hehtaarikertymät yltävät helposti  sataan kiintokuutiometriin , joskus jopa yli. Tällöin ei tosin ole varaa viiveisiin missään käsittelytoimenpiteissä .

Puukin logiikkaa en ymmärrä. Jos ostat sellutehtaan, saat vähentää koko hinnan poistoina verotuksessa. Jos metsätilan, vain 60 %. Puukin logiikan mukaan teollisuutta tuetaan selvästi enemmän. Teollisuus mm saa vähentää puun ostohinnan kokonaan. Puukin mukaan tämä on tukea.

Ehkä puuki ei ole huomannut, että metsävähennys on vain siirrettyä verotusta. Palautuu myyntihintaan, jos myyt tilan.

Jk:ssa ei ole kiertoaikaa. Voidaan ainoastaan tarkastella yksittäisen puun kasvatusaikaa, mutta yleensä sellaista ei tehdä.

Suuret metsäyhtiöt ovat suuria kuidun valmistajia. Toimiakseen ne tarvitsevat puuta, mieluimmin tietysti halpaa kuitupuuta.

Kaikki keskustelijat lienevät samaa mieltä, että jk-kasvatuksessa kuitupuuta syntyy vähemmän kuin jaksollisessa. Syy tähän ei tässä ole oleellista. Saattaisiko tuossa olla peruste sille, miksi yhtiöiden omistamilla tiloilla ei toimita jk-mallilla? Ne pyrkivät pyrkivät turvaamaan itselleen välttämättömän kuitupuun saannin.