Kyllä täällä on uudehkon metsänomistajan kysymyksiin pyritty vastaamaan, ja vastauksia perustelemaan, mutta se ei vain jostain syystä tunnu riittävän. Minäkin haluaisin vihdoin kuulla perustelut jatkuvalle kasvatukselle. Siihen ei riitä toteamus jaksollisen kasvatuksen huonoudesta.

Mitä taimien tyvimutkiin tulee, heinät ja lumi -yhdistelmä  on niiden ylivoimaisesti yleisin aiheuttaja. Oikeaoppisesti mätästettyyn tai muuten hyvin muokattuun maahan on pottiputkella todella vaikea istuttaa taimia vinoon. Se vaatisi jo jonkinasteista akrobatiaa.

Uudehko metsänomistaja, miksi hyvin hoidettu leimikko on helpompi tällaisenakin aikana kaupata kuin huonosti hoidettu? Olisiko sillä asian kanssa mitään tekemistä, että huonossa on enemmän vaikeasti hinnoiteltavia riskejä, kuin hyvässä? Päteehän riskien realisoituminen melkein mihin tahansa eli kun riskeistä alkaa laskua tulla, helposti siinä ei mikään raha enää riitä. Metsässä ei puhuta muutaman euron kuutiohinnoista, kun korjuukulut kasvaa 100% ja ostaja saa tukkia ehkä puolet siitä, mitä oli ajatellut.

Suorittava porras on kyllästymiseen saakka laittanut lukijoiden kuviin esimerkkejä huonoista leimikoista. Työtehon puolittuminen ei ole edes harvinainen tilanne noissa leimikoissa.

Metsän kiertoaika on sen verran pitkä, että jokaisesta omistajasukupolvesta löytyy niitä, jotka haluavat keksiä pyörän uudestaan ja löytää oikotien helppoon rahaan JK:n kautta. Itse olen tätä ilmiötä saanut seurata jo kuudella vuosikymmenellä, ja nuorena itsekin siihen haksahtaen. Sitä mukaa kun kokemusta karttuu, jaksollisen kasvatuksen ajatus valkenee useimmille. Muutama poikkeus vahvistaa säännön ja tarjoaa tahtomattaan hupia muille.

Puun korjattavuus vaikuttaa yhä enemmän puusta maksettavaan hintaan. Esimerkkinä voin käyttää kahta samalla tilalla saman vuoden aikana toteutunutta kauppaa saman tien varressa: Kuusikon 2-harvennus talvileimikkona, (verrattavissa JK-hakkuuseen) ja kuusikon päätehakkuu kesäleimikkona. Tukkipuun hinnan ero on kymmenen euroa, kuitupuun viisi euroa motilta.

Jos metsänomistaja haluaa omilla metsänhoito- ja hakkuutapa päätöksillään saada puistaan alempaa hintaa, se on toki hänen oma asiansa, mutta jos samaa suosittelee muille, on asia silloin pystyttävä perustelemaan.

Visakallio ja Gla. Kritiikkini kohdistuu väitteisiinne, että tulevaisuudessa VAIN  tasaikäissti kasvatettua puuta ostetaan. En kiistä väitteitänne puiden nmäärä- tai hintaeroista. Ihmettelen loppupäätelmäänne, että vain määrätyllä lailla kasvatettu puu kelpaa ostajalle.

Metsänomistajalla saattaa olla millaisia  ennakkoluuloja tahansa. Omistaja saa kasvattaa metsäänsä millä tavalla haluaa. Se on yksinomaan omistajan päätös. Puun ostajat ovat kuitenkin liikeyrityksiä, joiden ainoa tavoite on tulos, ja tulos rahallisesti, ei kuutioina. Heille yrityksen menestymisen saavuttamisen tavoite asettaa rajat omien mielipiteiden seuraamisille. Jos tällainen yritys suorittaa raaka-aineen hankinnan muilla kuin liiketaloudellisiesti edullisimmilla perusteilla, se on pian entinen yritys.

Väitän, että puun hinta, ja nimenomaan hinta tehtaalla on se, mikä määrää hankinnan. Ei kasvatusmenetelmällä ole mitään merkitystä, jos laatu on samanlaista. Vapaassa kaupassa puun ylituotantotilanteessa puun tehdashinta asettuu sellaiselle tasolle, joka on ostajalle edullisin. Siis ostajan päätös tasaikäisenä kasvatetun puun ja jk-menetelmän tuottaman puun välillä  perustuu ainoastaan hintaan, ei kasvatustapaan.