Keskustelut Metsänhoito Metsän uudistumisen hitaus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)
  • Metsän uudistumisen hitaus

    Tilallani Pohjois-pohjanmaalla avohakattiin yhden hehtaarin noin 100-vuotias kuivahkon kankaan mäntyleimikko 2021 syksyllä.  Maa on keskikarkeaa tai karkeaa kangasmaata ja melkoisen kivikkoista. 2022 kesäkuussa suoritettiin äestys ja konekylvö siemenviljelyssiemenellä.

    Äestysjälki on hieman pinnallista ja paikoin kivennäismaa ei tule näkyville. Kuitenkin suurilta osin kivennäismaa on nähtävillä.

    2023 syksyllä kahden kasvukauden jälkeen alueella ei ole juuri nähtävillä männyn sirkkataimia muutamia yksittäisiä lukuun ottamatta. Keväät ja alkukesät ovat olleet täällä äärimmäisen kuivia sateiden puuttuessa.

    Onkohan tilanteessa järkevää odottaa muutama vuosi vai syöksyä nyt kesäkuussa käsin täydennyskylvämään vai tehdä jotakin muuta?

     

  • mehtäukko

    Kaipa siemenet ovat olleet itäviä, mutta hitaasti joskus lähtevät? Jos alue ei heinity, en tekisi mitään. Lopulta pienillä poteilla täydennys.

    Visakallo

    Mehtäukolta järkevä neuvo. Onko itse alueella tai sen reunoilla siementäviä mäntyjä? Hehtaarin kokoinen kivikkoinen ja kuiva kangasmaa-alue alue alkaa kyllä vähitellen metsittyä luonnonsiemenistäkin. Toista on rehevien maapohjien kanssa. On tullut nyt jo yli 50 vuotta seurattua 1970-luvun alussa viljelystä pois jääneen peltoalueen kehitystä. Ainostaan sarka-ojissa on pajupuskat, mutta muuten alue kasvaa edelleen pelkkää heinää!

    A.Jalkanen

    Tuleeko reunametsästä siementä? Alue on sen verran pieni että ehkä kylvö tai istutus kannattaa tehdä, mieluummin ennen kuin alue sammaloituu.

    Petkeles

    Onko kuvio hirvien talvi laidun aluetta!? Silloin ei tule sirkkataimia! Jos taas ei ole, jotain on pahasti pielessä! Ensi vuonna eh!

    Visakallo

    Malta mielesi Petkeles! Enää pari yötä, ja pääset mukaan Elokapinan mielenosoitukseen Helsinkiin!

    Sulli

    Ei kannata vielä hätäillä, puun(kin) siemenet voi itää vielä tulevina vuosina. Ei kaikki siemenet idä yhtä aikaa.

    Ammatti Raivooja

    Jos et konttaamalla näe mitään niin uusiksi vaan kylvämään ja käsineen saat ne oikeeseen kohtaan ja jos sääennuste lupais sadetta vaikka. Tuttuni juuri teki uudelleen, ei auttanut odottelu.

    Ammatti Raivooja

    Nyt kun muistelin niin se tais käytätyttää yhtiönmiestä ihmettelemässä ja siinä kävi sitten iso porukka ilmeisesti Baltiasta, rivissä kylvämässä käsin. En niin tarkkaa kysyny et oliko mitä mihinkään takuuseen. En tiedä onko sellasia samanlaisia ku taimilla. Siitä se musta sitten onnistu kiviseen alueeseen.

    Timppa

    Ainakin Keski-Suomessa on ollut tosi kurjia tilanteita männyn kylvöjen taimettumisen suhteen viime vuosina.  Pahin oli kevät 2019, jolloin kylvetyt kohteet ovat jouduttu täydennysistuttamaan.  Eivät itäneet enempää kylvö kuin luontaisetkaan siemenet.

    Ollaan siirrytty käsinkylvöön, jossa metsuri kylvää siemenet äestysjälkeen ja polkee ne kevyesti maahan.  Tulos on varmempi.

    Jos kyseessä on tuore kangas, niin sitten istutetaan vielä 1000 kuusta/ha, jolloin syntyy sekametsä.

    Tolopainen

    Mitäpä tuota odottelee ostaa muutaman satasen taimet ja käy laittamassa maahan. Äestysjälkeen on helppo istuttaa. Kyllä hirvet syö ylimääräiset taimet pois, jos tulee liikaa. Siemeniä ei kannata ostaa, ne maksaa lähes saman mitä taimetkin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)