Turpeen hajoaminen ei yleensä ole ongelma jos vain kuivatus on kunnossa, eli toimivat ojat. Kuivina kesinä turvetta voi hajota ojittamattomallakin suolla enemmän kuin sitä syntyy. Joidenkin laskelmien mukaan turvetta on hajonnut niin vauhdikkaasti ojitusten seurauksena, että kasvava puusto on juuri ja juuri korvannut sen. Nyt kun puusta on ylitarjontaa, ja sitä käytetään energiaksi, voisi jälkiviisaasti todeta, että hyvin osa ojitusinvestoinneista on ollut turhia. Osa soista olisi voitu ottaa suoraan turvetuotantoon ilman välivaihetta puun kasvatuksessa.

En halua kiistää Tanelin kokemusperäistä tietoa, jos näin mielestäsi on niin olkoon. Totean kuitenkin, että karuilla kasvupaikoilla kilpailu maaperän ravinteista on kovaa ja kun kilpailevat lehtipuut poistetaan, niin männyille liikenee enemmän vettä ja ravinteita. Eli siis pikemminkin kyse on siitä, että kilpailua on vähemmän kuin siitä mitä maahan kaadetuista koivukepeistä männyille liikenee. Itseasiassa orgaaninen aines maatuessaan kuluttaa typpeä, eli sitoo sitä. Siitä se sitten maatumisen edetessä vapautuu puille ja pintakasvillisuudelle. Maasta ne ovat ”nousseet” ne koivukeppienkin sisältämät ravinteet. Leppä on hiukan toinen juttu, leppä sitoo juurinystyröillään ilmassa olevaa typpeä. Saman tekee apila ja lupiini. Niitä en kuitenkaan ryhtyisi metsämaille kylvämään, pitäisin metsän metsänä tältä osin. Leppää toki suosin sekapuuna itsekin, karummilla männyn mailla niitä vain kasvaa aika harvakseen ja kituuttamalla, joten voi olla ettei niiden typensidonnalla ole paljoa vaikutusta kokonaisuuteen. Leppä on hyvin arvokas puulaji monimuotoisuuden kannalta ja tärkeä ravintokasvu ainakin pyylle. Leppä on myös lehtipuista vähiten haitallinen kilpailija havupuille ja se ei houkuttele hirviä. Hyvä polttopuu se on myös varsinkin savusaunassa ja kertalämmitteisissä kiukaissa. Ja siitä syntyy parhaimmillaan kaunista paneelia.

Suometsien ravinnetaloutta on Suomessa tutkittu varsin perinpohjaisesti. Jopa sitäkin on tutkittu, että kaikki aluskasvillisuus on tapettu MCPA:lla (suopursu, varvut, vaivais- ja hieskoivut). Tuloksena oli yhtä npk-lannoitusta vastaava kasvunlisäys juuristokilpailun helpottamisen johdosta. Tämäkin ehkäpä hiukan päinvastainen tulos kuin Taneli on saanut. Metsänhoidon menetelmää tästä MCPA:n käytöstä ei oltu sentään kehittämässä, ymmärtääkeni asia haluttiin vain tutkia riippuvuussuhteiden selvittämiseksi. Turvemailla orgaanisen aineksen lisääminen ei taida olla tarpeen kun se turve on 100% orgaanista jo sellaisenaan.

Pete:
”että kaikki aluskasvillisuus on tapettu MCPA:lla (suopursu, varvut, vaivais- ja hieskoivut). Tuloksena oli yhtä npk-lannoitusta vastaava kasvunlisäys juuristokilpailun helpottamisen johdosta. Tämäkin ehkäpä hiukan päinvastainen tulos kuin Taneli on saanut. ”

Miten niin ”päinvastainen tulos kuin Taneli on saanut. ”.
Saattaa oma osansa olla silläkin että se kuollut varvikko maatui, siis luovutti ravinteensa ja auttoi muutenkin lahoamisen edistymisessä.

Kertauksen vuoksi:
Suomaalla olen todennut, että maahanlyöty koivunraippa on nimenomaan hyvää maatumisen syöttiainetta ja lannoittaa siten maaperää. Mikähän siinä sotii tuota tutkimustulosta vastaan?

Tuosta tutkimuksesta vielä. Joskus 60-luvulla innostuin ja hakkasin noin aarin alalta vaivaiskoivun ja kaiken muunkin varvikon alas niin tarkkaan kuin pystyin, tarkensin vielä hommaa parin kuukauden päästä. Läntin männyntytaimet tykkäsivät kovasti. Niillä vehkeillä hommaa ei voinut isommin hyödyntää. Myöhemmin raivaussahallahan se olisi vielä ollut mahdollistakin, mutta aina on riittänyt oikeaakin raivausta kun on raivuri ollut lonkalla.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Jotta saataisiin oikea kuva siitä , johtuuko taimikon kasvupyrähdys raivauksen jälkeen juuristokilpailun loppumisesta vai ravinteiden lisääntymisestä ( raivattujen puiden maatuminen) , olisi oltava sellainenkin koeala , jossa ei alunperinkään ole ollut kilpailevaa taimiainesta. Olen kohtalaisen varma siitä , että tehokkaan varhaisperkauksen ansiosta taimikko kasvaa koko ajan moninverroin nopeammin , kun taimikko , jota ei ole hoidettu . Myöhemmällä perkauksella saadaan toki aikaan kasvupyrähdys , mutta se ei vastaa kasvuvauhtia , minkä ajoissa perattu taimikko on saavuttanut. Sen saama kasvuetumatka on ja pysyy.

Lehtipuusta ei oikein ole männyn oksien ”hoitajaksi”. Kilpailu juuristossa jää valitettavasti monelta satunnaiselta metsäharrastajalta huomaamatta. Valitettavan usein on käynyt harvennuksen jälkeen niin , että pöheiköstä on löytynyt kylläkin oksatonta , mutta samalla latvatonta ja juuretonta mäntyä. Karsiutuminen on ollut liiankin tehokasta . Hyöty kuitenkin menetetään , kun puulta puuttuvat juuret ! Selkärepun kokoinen juurinyytti ei paljon pysty välittämään ravinteita maaperästä , puhumattakaan , että se jaksaisi pitää puuta pystyssä.

…ja edelleenkin pitäisin tuota raivaustähteiden merkitystä enemmänkin optisena harhana. Totta kai taimikon kasvu piristyy , kun taimet saavat lisää tilaa ja valoa , ja kilpailu ravinteista vähenee. Kasvu olisi ollut voimakkaampaa jo aikaisemmin , jos ei olisi ollut kilpailua em. tekijöistä.