Täytyy taas sohaista hiukan.

Karuilla kasvupaikoilla ei leveälehtistä rojua kasva vaikka mitä tekisi. Varpuja korkeintaan, mutta nekin ovat tuotantopiuuston kilpailijoita. Nimenomaan karuilla kasvupaikoilla metsän pohja kannattaa pitää puhtaana vesakosta ja havupuistakin. Mikroilmasto paranee sillä, että ilma pääsee kiertämään, maa lämpenee keväällä aikaisemmin ja mikrobien hajoitustoiminta vilkastuu. Nämä mikrobit sitten tarjoilevat typpeä, fosforia ja kaliumia mykorritsoile otettavaksi ja edelleen puiden juurille luovutettavaksi. Ei siinä maasta vesakkoon nousseiden ja edelleen maahan kaatuneiden vesojen ja leveälehtisten kasvien ravinteita tarvita. Reippaan typpilannoituksen vaikutuksesta aluskasvillisuuskin rehevöityy muutamaksi vuodeksi ja sen aikanaan maatuessa ravinteet vapautuvat puuston käyttöön. Ravinne on tässä tapauksessa kuitenkin kuvion ulkopuolelta tuotua.

Monesti viljelymännikön alle syntyy hyvinkin tiuha alikasvos vesakkoa ja kuusia. Nämä kun raivaa alas, niin männikön kasvu kiihtyy selvästi. Kyse on vesi- ja ravinnekilpailun vähenemisestä ja erityisesti lämpö-olosuhteiden paranemisesta. Samasta syystä vaikkapa Kainuussa viljelytaimet muokatussa maassa kasvavat reippaasti nopeammin kuin luontaiset paksun kuntta kerroksen alla sinnittelevät vapautetut alikasvokset. Se kuntta on melkoinen eriste, joka pitää maan kylmänä pitkään. Tällainen kuntta sitten vain paksunee ajanmittaan jos isoa kiertoa ei toteuteta vaan pidetään metsä jatkuvapeitteisenä. Lopputuloksena siis ns. paksusammalkuusikko.

HUOM! jos joku haluaa paksusammalkuusikoita kasvattaa niin siitä vaan. Itse en vain näe siinä järkeä taloudellisesti enkä monimuotoisuudenkaan kannalta.

Nostallanpa tämän ketjun pintaan, kun on tullut uutta tietoa.

8.7.2014 ilmestyneen Metlan Uutiskirjeen 3/2014 (www.metla.fi/uutiskirje/metpro/2014-3)yhtenä aiheena on: ”Pelkkä tuhkalannoitus voi lisätä puuston kasvua kuivan kankaan ja varputurvekankaan männiköissä”. Kannattaa lukaista.

Tuhka sopii tämän tutkimuksen mukaan myös karuille kangasmaille ja soille, mutta vaikutukset tulevat siellä viiveellä. Ensimmäisen kuuden vuoden aikana ei varputurvekankailla havaittu oleellista kasvun lisäystä, mutta jaksolla 7 – 16 v kasvunlisä oli 25 % ja jaksolla 17 – 25 vuotta 22 %. Samantyyppinen vaikutus oli myös kangasmaan männiköissä.

Näyttää siltä, että tuhkan puuston kasvua lisäävä vaikutus selittyy sen aiheuttamilla pitkäaikaisilla vaikutuksilla maan kemiallisissa ja biologisissa ominaisuuksissa. Näin varmasti on.

Ja sitten omaa mutustelua.

Varputurvekangas on kasvien kannalta eräänlainen autiomaa. Vähät ravinteet ovat huuhtoutuneet pois, tai ne eivät ole kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Myrkyllinen suopursu on vallannut mestat, eikä salli männyn mykorritsojen eikä minkään muunkaan kasvaa normaalisti.

Koko ekoyhteisö mullistuu myös heikommalla rämeellä kun se tuhkalannoitetaan: Metsämaan mikrobisto, bakteerit, sienet, mykorritsat, alkueläimet, sukkulamadot, rataseläimet, karhukaiset, änkyrimadot, etanat, kotilot, punkit, hyppyhäntäiset ja makroniveljalkaiset elpyvät, mutta tarvitsevat siihen runsaasti aikaa.

Lahoaminen on hidasta palamista. Sen vuoksi myös maahan kaadetut risut ovat lopulta tuhkansa veroista lannoitetta, eikä sen leveälehtisen rojunkaan arvoa kannata vähätellä. Kuntan lisääntymiseen en usko. Päinvastoin on omilla mailla käynyt, kun on lannoitettu.

Sen suopursun kannalta tilanne on kyllä täydellinen ekokatastrofi, mutta eipä se isäntää harmita. Puu kasvaa ja tuottaa pikkusen paremmin.

Juurikkala myös kirjassaan toteaa seuranneensa metsämaan pH:n kehityksiä vuodesta 65 lähtien.Siellä missä risusavotta puuta on ollut runsaasti on maan happamuus vähentynyt.Jätepuun lahoamisessa syntyy ammoniakkia,joka parantaa jäävän puuston typen saantia sitoutuessaan humukseen on suora lainaus kirjasta.
Kyllä näitä vanhoja jääriä kannattaa kuunnella koska niillä on piiitkät käytännön kokemukset metsien kasvusta ja onhan tässä vielä asiaa seurattukkin.

Luontoa pystyy ymmärtämään aivan tavis-maatiaisjärjellä kunhan sitä ja sen toimintaa ja ekologista kokonaispakettia katselee ja kuuntelee ja jopa haistelee herkillä aisteilla. Ei se risuista se onnela ole kiinni vaan vuorottelusta kasvatuspuustossa. Lehtipuu AINA ainakin kuusen perään. Männyllekkin olisi tervetullutta saada lehtipuuta seuraavaan kasvatussatsiin mutta on yleensä haastavampi karujen pohjien suhteen. Silti kannattaa kasvattaa edes joukossa sekana lehtipuuta. Siitä se karuuskin vain aikaa myöten helpottaa.
Tuolla etusivun jutussa taas kerran harhautetaan uutisoimalla ettei lehtipuu ole yhtä tuottoisa. Jos laskuoppi ei riitä kasvatusajan ottamiseen kannatuslaskelmiin on tuollainen aika typerää harhaanjohtamista. Kun alkaa rehellisesti uskoa siihen että euron kasvatuspalkkiolla mennään ja kasvatetaan meidän kaupalliset puulajit joka vuodelle aina päätehakkuuseen asti on aika yksiselitteistä mikä on JOKAISEN puulajin arvo kaupallisesti. Yksikköhinta on se joka määrää. Yhtäkään Yaran apupaskapakkausta ei kannata Suomen herkkään luontoon laahata eikä yhtään torjunta-ainelekkeriä. Pysytään varmalla luontaisella kasvatuspohjalla.

MV:n mallin mukaisia ”metsiä” kasvatellaan aika paljonkin ja erilaisilla pohjilla. Eli muokkaus ja unohdus vuosikymmeniksi. Minun silmiin ei ole osunut yhtään hyvää, kaikki ovat täysiä katastrofeja.

Ravinteista sen verran, että luonnon kuuntelu ja ymmärtäminen ei auta yhtään jos kuviolta puuttuu vaikkapa boori. Ei siinä auta heinien ja vesakon kasvattelu eikä niiden niittäminenkään. Ravinnetta on silloin tuotava jossainmuodossa kuvion ulkopuolelta. Omaa metsää saa toki näännyttää aivan vapaasti ravinteiden puutteessa, mutta yleisohjeeksi siitä ei ole.

pH:sta vielä. Avohakkuu ja taimikkovaihe ovat erinomaisia maankunnostajia, pH nousee merkittävästi.