Keskustelut Metsänhoito Metsän jaksollinen kasvatus ilman uudistamista

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 72)
  • Visakallo

    Siinä vaiheessa kun Suomen metsiin alkoi kohdistua EU:n asettamia tavoitteita, yksiselitteinen linja metsänhoitoon katosi.

    A.Jalkanen

    RR. Tutkijan ainakin pitäisi kyseenalaistaa kaikki koko ajan, erityisesti oma tietämys. Monesti tutkijan lausunto voi vaikuttaa varovaiselta, kun esitetään sekä puolesta että vastaan vaikuttavat näkökohdat. Joskus varovaisuus voi johtua myös siitä, että henkilöllä on taloudellinen intressi asiassa, eli on saanut tai aikoo hakea tutkimusapurahaa. Minä olen ”vapaa agentti”, eli en saa mistään ulkopuolista rahoitusta. Jos välillä on epäselvää, onko kyseessä mielipide vai tieto, olen pahoillani. Olen aina valmis muuttamaan kantojani. Uuden tiedon jakaminen ja saaminen on pääsyy, miksi olen tällä palstalla. Niin että vastaus kysymykseesi on: en aja kenenkään etua, pyrin vain siihen, että päätökset perustuvat tietoon.

    Jos tarkoitat ’voimakkaan spekulatiivisella’ kriittistä suhtautumistani peitteiseen metsänkasvatukseen, niin siinä olen aika hyvässä seurassa. Mielestäni sitä markkinoidaan kovasti etunojassa verrattuna menetelmästä saatuun tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen. Jopa eduskuntaan on tuotu ehdotus jonka mukaan yhteisiä valtion metsiä pitäisi käsitellä ilman avohakkuita.

    V. Demokratiassa pitää voida väitellä kaikesta, myös metsänhoidon linjasta. Kun tarpeeksi kauan diskuteerataan, löytyy keskitie tai kompromissi, johon kukaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa voidaan elää taas vähän aikaa eteenpäin.

    Scientist

    Tutkijoita on monenlaisia, osa hakee kovasti julkisuutta ylikorostamalla tuloksiaan osa taas on turhankin vaatimattomia. Ylikorostaminen voi taas liittyä seuraavien rahoitusten hakemiseen. Jos tutkimusalue ja aate on sama, tuppaa tulemaan aatteellista tutkimustulosta. Tämä on ongelma. Monista ympäristöalan tutkimuksista näyttää virhearvioinnit puuttuvan täysin, vaikka se on eksaktimmissa tieteissä ehdoton vaatimus.

    Reima Ranta

    Olenkohan minäkin ”vapaa agentti”?  No en ole, kun olen pyrkinyt ajamaan metsänomistajan oman päätäntävallan toteutumista eli omaa etuani. AJ ilmeisesti on tutkija ilman siitä millään tavalla saatavia hyötyjä, palkkaa tms.

    Tarkoitin kannanottoja yleensä tutkijana. Mitä tulee tähän kiistaan jatkuvasta vai jaksollisesta, niin minä en omaa mitään kantaa sen suhteen. Kanta puolesta tai vastaan on yhtä kyseenalainen, kun tietoa ei ole. Itsekin AJ toteat, että emme tiedä. Kantasi on toki inhimillinen, kun olet metsäopetuksesi saanut aikana, jolloin puuntuotos ja kannattavuus katsottiin synonyymeiksi.

    Jos olisimme pitäneet kiinni siitä, että aurinko kiertää maata, kun siltä kerran näyttää, niin kai me olisimme siinä uskossa edelleenkin. Ihmisen aivot toimivat eri tavalla kuin tietokone ja syykin on selvä. Päätöksiä on jouduttu tekemään nopeasti tilanteen niin vaatiessa, ettei mene henkiriepu, eikä johdonmukaisesti käymällä läpi jokainen vaihtoehto.

    Sitkään en ymmärrä, miksi asiasta pitäisi keskustelemalla päätyä johonkin yhteen lopputulokseen, jota kaikki sitten noudattaisivat – ainakaan metsätaloudessa.

    Rane

    ”Sitkään en ymmärrä, miksi asiasta pitäisi keskustelemalla päätyä johonkin yhteen lopputulokseen, jota kaikki sitten noudattaisivat – ainakaan metsätaloudessa.”

    Reima siis vastustaa avohakkuukieltoja?

    A.Jalkanen

    Viime metsälain uudistuksessa diskuteerattiin ja päädyttiin siihen, että kaikki on sallittua. Näyttää siltä että osa porukasta ei ole tähän tyytyväisiä, vaan koettaa nyt vängätä suuntaan tai toiseen. Minun mielestäni ja viimeisen Metsälehden kolumnin lukien myös esimerkiksi Matti Kärkkäisen mielestä historialliset näytöt ovat jaksollisella menetelmällä vakuuttavat. Jatkuvapeitteisestä mallista näytöt ovat vielä vähäisemmät ja siksi kehotan varovaisuuteen ettei tule pettymyksiä. Agitoin myös vahvasti sitä, ettei metsänhoidon päätöksiä tehtäisi ilman omien tavoitteiden mietintää, eli mitä omalta metsältä oikein halutaan.

    Tutkija ei lakkaa olemasta tiedeyhteisön jäsen vaikka on evp. Sidonnaisuudet: olen vapaaehtoisesti  jäsen Mhy:ssä, Metsätieteellisessä Seurassa ja Animaliassa.

    Puuki

    Nykykäytäntöhän on hyvä; jokainen voi päättää suht. vapaasti miten hoitaa tai ei hoida metsiään. Toisten metsien käsittelyyn koetetaan kuitenkin vahvasti vaikuttaa joidenkin kolmansien osapuolien taholta , siksi pittää tuoda esille esim. myös jk:n heikommat puolet , hyviä puoliakin siinä kieltämättä on pääosin  heille jotka haluaa juuri niihin panostaa.

    pikkutukki

    Olen aina korostanut , että saisi tehdä vapaasti metsissään . Vielä enemmän korostan sanaa korostan , ettei tietämättömiä höynäytettäisi .

    mehtäukko

    Silloin kun oli vallalla harsinta jollain tavalla lipoen jk:sta, oli korjuu-olot aivan toisenlaiset. Oliko maannousemaa, kuusiporia tai muutakaan väivettä, mutta sittenkään se ei onnistanut vaikka oli pokasaha ja Polle. Kopterikorjuu pitäisi olla ja se on mahdotonta.

    Reima Ranta

    Eikö sinulla AJ yhtään ole poskia kuumottanut, kun näin olen hiillostanut?

    Eittämättä Kärkkäisen kommentoimat historialliset näytöt ovat vakuuttavia, mutta kenen näkökulmasta. Metsänomistajan talouden näkökulmasta menestystarina voidaan jopa kyseenalaistaa. Emme tietenkään voi inhimillisistä syistä vaatiakaan, että Kärkkäinen sanoisi vallan erehtyneensä, kun ei ole ollenkaan huomioinut mikä merkitys metsänomistajalle on, kun metsätalous integroidaan metsänomistajan muuhun talouteen.

    Jos tätä integrointia ei tehdä, syntyy talouteen huomattavia menetyksiä. Vielä muutamia vuosia sitten KHO:ssa noudatettiin perustuslakivaliokunnan lausumaa, jossa todettiin sen olevan metsänomistajan edun mukaista, vaikka voitiin yksiselitteisesti osoittaa siitä seuraavan merkittäviä tappioita. Onneksi joku järjellinen tolkku asiaan on saatu.

    Talous ei ole vain metsätaloutta, vaan se on aina integroituna metsänomistajan muuhun talouteen. Se on näiden keskustelujen ydin.

    Tieto ja tieto pikkutukki. ”Mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää.”

     

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 72)