Minun kuusi vuotta omistamani Volvon, 440 vm 1994, moottori sanoi sopimuksen irti kunnioitettavassa 407 000 kilometrin määrässä. Oli halpa pitää ja metsätöissä juutuin sen kanssa (uhkarohkeutta tai laiskuuttani) kerran- pari vuodessa a) mutaan, b) peruutin jonkun korkean päälle. No, AL vakuutus kattoi hinauksen/irroituksen.

Oli pakosti hankittava uusi kaara. Jos en tekisi metsätöitä, en taitaisi edes tarvita autoa. NO: Kolme viikkoa nettiautoa ja noin 20 autoliikkeessä vaihtareita käydessä fyysisesti katsomassa ja osaa koeajettua aloin olemaan runsauden määrästä sekaisin.

Metsälehden autojuttu, jossa oli yhdellä se Foorttin Farkku. Sellainen oli melkein näpeissäni. Jäin haikailemaan liikaa ja se meni nenän ohi.

Koska asia on vaan päätettävä- piste tuli, kun hankin Skoda Fabia Ambienten 2010 vm. Kertaheitolla 1900 luvulta tälle vuosituhannelle ja kymmennellekin =D

Etuvetoisella olen pärjännyt pitkään ja huonommalla maavaralla. Tuossa on korkeamman profiilin renkaatkin kuin köppänäVolvossa. Jos tie muuttuu oikein pahaksi- kyllä osaan kävelläkin. 8kk/vuosi metsätyöaikaa on suht säädylliset kelit ajaa.

Volvo lähti Kuusakoskelle ja siitä pieninä palasina kohti uusioelämää ties missä. Bless You! Minun seikkailu farkun kanssa alkaa.

Toteaa metsäautoasiantuntijamme Gla joka käykin lähinnä Corollallaan hirvituhoja tarkastamassa. Pääseehän siinä tarkastajan autossa lopun matkaa. Ja jolle akkuaita on liian kallis mutta uudistuksen epäonnistuminen muutamaan kertaan ei.
Mutta itse asiassa en valitettavasti voi Miisua onnitella onnistuneesta autovalinnasta. Skodalla olisi ollut pikkasen enemmänkin annettavaa sille metsätyön huonohkolle uralle. Nimittäin ajouralle. Mutta ehkä tähtäin onneksi onkin jo pikkuhiljaa siisteihin sisätöihin ja niihin kyllä pääsee tuolla nyt valitullakin pikkuautolla.

Ymmärrän vallan hyvin sen, että metsäammattilaiset, jotka joutuvat jatkuvasti liikkumaan hyvinkin eritasoisilla teillä kelillä kuin kelillä, tarvitsevat siihen soveltuvan kulkupelin, mutta sitä en kyllä täysin ymmärrä, että pääsääntöisesti omissa metsissään liikkuvat kiusaavat itseään huonosti rakennetuilla ja -hoidetuilla teillä, ja käyttävät tämän takia enemmän rahaa ajokalustoonsa.
Olen vuosien myötä rakentanut ja rakennuttanut ympäri vuoden puunkuljetukseen sekä henkilöautolla ajoon soveltuvan metsätieverkosten siten, että metsäkuljetusmatka ei nouse 200-300 metriä pidemmäksi, eikä tästä ole aiheutunut missään vaiheessa liian isoa kustannusta metsätalouteeni, vaan juuri päinvastoin.

Tiet olisi todellakin rakennettava teiksi eikä kinttupoluiksi.
Rumaa jälkeä syntyy lähes aina , kun huonon tien varrelta tai päästä korjataan puuta . Jos kulkemiseen tarvitaan nelivetoa suurimman osan vuodesta , on tie tarkoitukseensa kelvoton . Jo koneen tuonti savotalle aiheuttaa ongelmia tien kunnolle . Myös ralli palstalle kantokäsittelyainekontti (1000litraa) peräkärryssä + täysi polttoainesäiliö lavalla saa heikon tien pettämään .
Huoltokärryn pysäköiminen ajoradan sivuun aiheuttaa monesti syvät painumat tien reunaan . Kunnon huoltolittymiä tarvittaisiin nykyistä enemmän tien molemmin puolin .

…mutta mutta aiheeseen palatakseni… Riski nelivetoinen avolava
on omassa työssäni välttämättömyys. Lähes tuhat kiloa tavaraa lavalla ja reilu toinen momoma peräkärryssä ei tahdo nykyolosuhteissa kovin laihoilla eväillä palstalle päätyä . Raivaussaha kulkee kevyemmilläkin vehkeillä .

Kiitos Jees *kannustuksesta*. Olen siis pärjännyt 8 vuotta *metsäurastani* henkilöautolla. Pari vuotta oli ikäloppu Mitsun Pajero. Sillähän koitinkin kerran taimilastissa säästää parin sadan metrin kävelymatkan ja eikös painunut ajouralla. Juuttui hetkesi. Pääsin irti ja luulin jopa pääseväni jatkamaan matkaa kun se juuttui uudelleen. Hyppäsin ulos ja niinhän se oli jäänyt öljypohjasta kantoon. No.. Purin koko taimilastin mitä oli auton sisällä n. 50 säkkiä kuusta. Pistin puuta ja havua renkaiden eteen ja koitin kaikki mahdollisia temppuja- siinähän killui.
Soitin esimiehelle, joka tilasi lähimaatalosta traktorin avuksi. Pönkättiin vähän Pajeroa, että irtosi. Esimies siihen, että mitä lähdit täydellä kuormalla ylämäkeen ajouraa. Eihän tuonne kukaan ajaisi.
Kantamalla olisin saanut nopeammin taimet palstalle.
Pajerolla menin liiankin uhkarohkeisiin paikkoihin. Mutta toi taisi olla ainoa kerta kun jäin totaalisesti jumiin Pajeron kanssa.
Totesin, että voin luopua siitä muutenkin pitovaikeuksien (kallis) vuoksi ja sitten oli Volvon aika kuusi vuotta.
Metsäurani aloitin VW Jettalla jotain 1989 mallilla. Sillä ajoin niin ikään pari vuotta ongelmitta.

En todellakaan ole siirtymässä siisteihin enkä sisähommiin!
Enkä ajaisi millään autolla enää ajourille. Jalat toimii ja metsätyöaika on huhti-joulukuu. Ei tule olemaan ongelmia sen enempää tuon kuin edellisenkään auton kanssa umpihangessa ajosta. BTW työkausien lopussa, kun lumentulot alkoi, Volvo suoriutui 15 sentin umpilumesta talvirenkailla auraamattomalla hiekkatiellä.